Ari Rusilan BalkanBlog

EU:n ulkoasianhallinnon rakentamisen ponnisteluissa mieltäni askarruttaa hankkeen toteutuslogiikka. Mediassa huomio keskittyy siltarumpupolitiikasta tuttuun pohdiskeluun siitä mitä suurlähettiläspaikkoja kukin maa uudesta hallinnosta saa.

Mielestäni olisi luontevampaa järjestää EU:n ulkoasianhallinto maailmalla olemassaolevien suurlähetystöjen pohjalle, vähän samaan tapaan kuin konsuliasioissakin apua voi saada toisen maan lähetystöstä. Ongelma ei nähdäkseni ole epäselvyys siitä puhuuko lähettiläs oman maansa edustajana vai EU:n edustajana koska jo nyt on useita kaksoishatutettuja tehtäviä. YK:n turvaneuvostossakin usein todetaan jonkun maan edustajan puhuvan EU:n näkemyksen edustajana; miksei sama käytäntö toimisi muuallakin. Samalla edustaja luonnollisesti voisi raportoida kohdemaan haasteista ja tapahtumista yhdessä tai erikseen niin oman maan kuin EU:nkin ulkoministeriä.

Käytännössä EU voisi kysellä jäsenmailtaan kunkin kohdemaan osalta kuka suostuisi hoitamaan EU:n ulkoasianhallinnon asiat oman työn ohella ja tarvitaanko mahdollisesti kohdemaasta johtuen jotakin ylimääräistä avustaja-apua esim. ko maassa mittavien EU:n avustusohjelmien toteuttamisessa.

Kyläpolitikointi nimityksillä on sitäpaitsi mielestäni vain epäoleellisuus joka tosin osaltaan on kasvattamassa EU rakenteisiin tuhlautuvia resursseja. Keskeisintä nähdäkseni olisi luoda uudistuvaa sisältöä EU:n ulkoisiin suhteisiin ja politiikkaohjelmiin.

(Aihetta hieman sivusin aiemmin EU:n huippuvirkojen täytön yhteydessä kirjoituksessani “EU foreign policy in relation to EC selection“)

Irakin vaalien osalta YK:n turvaneuvosto ehätti lausumaan vaalien vahvistavan kansallista yhtenäisyyttä, monet länsimaat ja EU ovat ylistäneet demokraattista kehitystä. Itse näen tilanteen hieman eri tavalla ja jopa päinvastaisena.

Demokratia sinänsä oli vaaleissa vähemmistöroolissa. Keskeisin kysymys sen sijaan mielestäni oli öljy- ja kaasutulojen jakokysymys keskushallinnon ja alueiden välillä. Ennen vaaleja Bagdad tulikin jo alueita vastaan lupaamalla 0.5-1 taalaa barrelilta kuvernööreille. Vaalit vahvistivat eri etnis-uskonnollisia ryhmiä, heimojohtajat saivat muodollisen valtuututuksensa, saavat öljytuloista suuremman osan käyttöönsä ja voivat johdattaa maan hajoamiseen autonomisiin alueisiin sekä löyhään liittovaltiomuodostelmaan.

Vaalien taustoista ja myöhemmin tuloksista löytyy tietoa seuraavasta Alsumaria Iraqi Satellite TV networkin linkistä joka käsittää interaktiivisen kartan aluekuvauksineen, koalitioineen ja paikkajakautumineen.

Vaaleja edelsi poliittinen peli, jossa aiempia Baath -puolueen jäseniä yritettiin sulkea pois äänestyslistoilta. Ääniä myös surutta ostettiin jopa tukussa ja muutoinkin vaalitarkkailijoilla saattaisi olla huomautettavaa. Väkivalta vaalipäivänä rajoittui noin 40 kuolleeseen, joka maan mittasuhteet huomioonottaen mielestäni on suhteellisen vähän. Äänestysaktiivisuuskin oli hyvä. Itse tiivistäisin Irakin vaalit ja niiden vaikutukset seuraavasti:

• Vaalit osoittivat hienoista tendenssiä kohden demokratiaa erityisesti verrattaessa käytännettä moniin länsivaltojen tukemiin liitolaisiin arabimaissa.
  

• Irakin öljykenttien menestyksellinen lisensiointi toi alalle useita voittajia Gazpromista Shelliin. Tämä muodostaa hyvän pohjan kestävälle taloudelliselle kehitykselle

• Maan etnis-uskonnollisten identiteettien merkitys korostuu Irakin kansallinen identiteetin kustannuksella
  

• Valloittajien rooli vaikuttamisessa Irakin yhteiskuntaan on vähenemässä ja kansalaiset tai pikemminkin heimopäälliköt ottavat vastuuta omista asioistaan; tuloksena todennäköisesti alueen vakauden lisääntyminen

Kun kukaan ei todennäköisesti saa enemmistöä parlamenttiin ovat kurdit kuninkaantekijöitä; heillä puolestaan on yhteisiä intressejä Basran Shiiojen keskuudessa - molemmilla kun on öljyä mittavasti.

Uskoisinkin Irakin etenevän Bosnian malliin eli jakaantuvan Kurdistaniin, Shiastaniin ja Sunnistaniin, jotka voivat muodostaa enemmän tai vähemmän kiinteän federaation tai jopa konfederaation. Alueen vakauden kannalta tämä ei välttämättä ole kovin huono vaihtoehto.

Aiheesta hieman pitempään kirjoituksessani “Election Bazaar in Iraq ongoing”

Aiemmin ICTYn pääsyyttäjän Carla del Ponten muistelmista virinnyt tutkimus koskien yhtä makaaberia sotarikosta viime Kosovon sodan aikana ei tunnu juuri etenevän Albanian hallituksen vastustuksen takia. Viime viikolla uutisoitiin YK:n ihmisoikeusasioiden erikoisraportoija Philip Alstonin Tiranassa antama kommentti “none of the efforts to investigate have receiving meaningful cooperation on the side of the government of Albania”.

Kyse on Kosovon sodan aikana tapahtuneesta elinkaupasta, jossa vangituilta serbeiltä poistettiin myytäväksi kelpaavat elimet joko ennen tai jälkeen teloituksen tai operaation seurauksena. Tämä tapaus on yksi vielä selvittämättömistä sotarikoksista jotka tulisi selvittää. Muutoin keskustelu lukkiutuu menneiden muisteluun vieden aikaa tulevaisuuden rakentamiselta.

Aihetta käsittelin enemmän kirjoituksessani “New Cannibalism in Europe too“.

“This nomination has been done without applying the very principles now under discussion where transparency, member states involvement and, above all, your roles as appointing authority are key elements”. (Carl Bildt kirjeessään Ashtonille)

EU:n kannalta ehkä mielenkiintoisin aihe viimeisimmässä ulkoministerien kokouksessa taisi olla Barroson toteuttama rva Ashtonin täydellinen kölinaltaveto. Barrosohan nimitti EU:n Washingtonin lähettilääksi entisen apulaisensa Portugalista kyselemättä mitään sen enempää Ashtonilta kuin EU:n ulkoministereiltäkään. Bild ja moni muu on jo ärähtänyt aiheesta. (Ks esim Telegraph ). Vaivalla kokoonkyhätyn Lissabonin sopimuksen uskottavuus alkaa olla koetuksella.

Heti EU:n huippuvirkojen täytön jälkeen kirjoittamassani artikkelissa “EU foreign policy in relation of EC selections”päättelin seuraavaa:

The appointments may be good or bad depending which European perspective one likes most. Besides EC bureaucracy and puppet parliament we now have two more officials without authority, respect and proven skills at top level international politics. This means that big players are still calling to London, Berlin and Paris instead of Brussels. For euroskeptics this guarantees that EU will not be a key player in international politics its role will be controlling citizens with directives in small details, an discussion forum for joint economical actions.

Lady Ashton on joutunut kritiikin kohteeksi myös siitä, ettei hän ole osallistunut EU:n puolustusministereiden kokouksiin, joissa mm linjataan EU:n ja Naton välisiä suhteita Naton pääsihteeri oli kyllä paikalla, EU:n ulkoministri ei. No ehkä Ashton on jo ulkoistanut EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan Natolle.

Barroson menettely ja Ashtonin täydellinen ammattitaidottomuus on tekemässä farssia koko Lissabonin sopimuksesta ja uudesta uljaasta EU:n ulkoasioiden hallinnosta. Kun vielä nimitys oli jenkkeihin niin taitaa puhelinnumerot Obamalla olla entistä enemmän hukassa – pitäisikö soitella haikuexpertille, harmaalle byrokraatille tai osaamisensa ylittävälle tasolle kohonneelle paronittarelle. Obaman tarvitessa yhteyttä EU:hun veikkaisin hänen soittelevan edelleen Brownille, Merkelille ja Sarkozylle.

Lissabonin ideoiden toteuttamiseksi komission saaminen järjestykseen olisi nyt kiireellistä. Tietysti jos koko Lissabon kuin EU:n ulkoasianhallinto on sellainen vitsi kuin jo Ashtonin nimitys antoi ymmärtää niin ei tarvitse tehdä mitään ja EU:n alasajoa ulkopoliittisena toimijana voidaan jatkaa jolloin se voi keskittyä päätehtäväänsä maataloustukien jakajana. Hyvä tai paha - riippuu näkökulmasta.

“I’ve always questioned whether the construction would work… the post [EU foreign minister] is set up in a way that makes it virtually impossible.” (Carl Bild)

Liki viimeisen vuosikymmenen EU on parhaimmillaan jättäytynyt Ukrainan suhteen merkityksettömäksi sivustaseuraajaksi ja pahimmillaan USAn geopoliittiseten strategioiden myötäilijäksi. Ylikorostunut tuki Oranssivallankumouksen johdolle on osaltaan vienyt pohjaa EU:n ja Venäjän myönteiseltä poliittis-taloudelliselta yhteistyösuhteelta. Ukrainan uuden presidentin myötä on mielestäni mahdollisuus rakentaa tämä suhde uudelleen.

Aiemmissa kirjoituksissani (mm “Ukraine - choosing a new Way” ennustin oikein ensimmäisen kierroksen tuloksen, mutta toinen kierros oli minulle yllätys. Osasyynä voi pitää sitä, että Ukrainan nykyinen presidentti osottautui lopulta täydeksi pelleksi. Vaalisysteemin muutos kierrosten välillä, Stepan Banderan nimeäminen kansallissankariksi ja lopulta kehoitus äänestää “ei ketään” (laillinen optio, keräsi yli neljä prosenttia äänistä) veivät samanaikaisestiTymoshenkon mahdollisuuksia ja toivat lisä-ääniä Yanukovich’lle.

Ukrainassa toteutetut reilut vaalit muuttavat maan sisäistä ja ulkoista politiikkaa. Nato -jäsenyys ei tule enää kysymykseen sen sijaan mahdollisuudet EU yhteistyöhön säilyvät avoimena ainakin talous- ellei poliittisissa kysymyksissä. Suhde Venäjään tulee kehittymään myönteisen vuorovaikutuksen kauttaa, Venäjän Mustan meren laivaston vuokra-aikaa Krimillä jatketaan, etniset jännitteet maan sisällä lievenevät ja aiempaa yhtenäisempi maa kykenee vastaamaan mittaviin taloudellisiin haasteisiin paremmin. (Enemmän kirjoituksessani “Ukraine: End of Orange Revolution, start of Stabilisation”)

Olen aiemmin kirjoittanut kuinka Ukraina menetti Oranssivallankumouksen jälkeen alueellista merkitystään lähinnä geopoliittisen energiapelin seurauksena jolloin Turkki nyt on ottamassa Ukrainan aiemman roolin Euroopan merkittävimpänä energialiikenteen solmukohtana (Ks esim. “Is GUUAM dead?”ja “ The Nabucco-South Stream race intensifies”).

White Stream kaasuputken rakentamishanke Mustan meren kautta oli yksi viimeisistä GUUAM blokin hankkeita joka kaiken lisäksi sai EU priority hankeluokituksen. WS omaa yhtäläisyyksiä EU:n toiselle energiahankkeelle , Nabuccolle, siinä mielessä että molemmat ovat lähtökohdaltaan poliittisia (Venäjän blokkaus ulos Kaspian meren alueen öljystä ja kaasusta samalla kuin eristää Moskova poliittisesti) ja molemmilta puuttuu putkiin toimitettava kaasu. Ukrainan poliittisen tuen katoaminen maan uuden presidentin myötä WS:lta alkaa tämänkin hankkeen taru olla lopussa.

Mielestäni EU:lla nyt olisi mahdollisuus olla myönteisellä tavalla aloitteellinen Venäjäyhteistyön suuntaan eikä sokeasti seurata USAn etuja pohjoisen Mustan meren alueella. Ukraina uuden presidenttinsä johdolla voi omata tärkeän roolin tässä lähestymistavassa. Pudottamalla WS priority listalta ja panemalla South Stream tilalle voisi antaa hyvän alun EU:lle uuteen Venäjä-yhteistyöhön. EU voisi yhteistyössä Venäjän kanssa uudistaa Ukrainan kaasuputkistoa ja auttaa näin Ukrainaa säilyttämään edes osan mittavista transitomaksuista. Edelleen yhteistyöpohjaa voi löytyä Ukrainan omien energiavarojen hyödyntämisestä maan energiaomavaraisuuden kasvattamiseksi. Ukrainan raskaan teollisuuden modernisointi voisi vahvistaa merkittävästi maan taloutta.

EU-Ukraina-Venäjä yhteistyön kohottaminen uudelle tasolle vaikuttaisi mielestäni koko EU:n itäisen kumppanuusohjelman kehittymiseen enemmäksi kuin pelkästään USAn ulkopolitiikan taloudelliseksi jatkeeksi; siitä voisi tulla tuloksekaas poliittista vakautta ja taloutta edistävä väline tarpeettoman vastakkainasettelua luovan elementin tilalle.

The distance between here and a brighter future can only be measured in light years. (Rastko Zakić)

Lueskelin äsken gallupista jonka mukaan 74 % Kosovon albaaneista ja 70 % albanialaisista Albaniassa kannattaa Suur-Albanian muodostamista ja liki puolet uskoi tämän ambtition myös toteutuvan lähitulevaisuudessa. Pieneen huoleen lienee syytä luoteis-Kreikassa, länsi-Makedoniassa ja joillakin Montenegron ja Serbian lähialueilla, joissa albaanienemmistöisiä kuntia Albanian ja Kosovon provinssin lisäksi on.

Sopimuksia onkin jo tehty Albanian ja Kosovon välisen valtatien rakentamisesta. Kysymyksiä herättää miten runsaan 600 miljoonan euron tienteko Kosovossa maksaa liki miljardin. Vertailun vuoksi vuoristoisessa Sveitsissä kilometri valtatietä maksaa noin 5,5 miljoonaa, Makedoniassa 6 miljoonaa, vuoristoisessa Albaniassa 6,4 miljoonaa ja tasamaalla Kosovossa 8 miljoonaa. Työvoimakulut tuskin selittävät eroa. Todennäköisesti hallituspuoleiden johto täyttää johtamiensa mafiaklaanien taskuja.

Kyllähän EU:kin polttaa kasoittain veronmaksajiensa varoja Kosovossa, toisaalta ylläpitämänsä konflitin turvajärjestelyissä ja toisaalta klaaniyhteisön rakenteiden hienosäädössä. Joitakin taustoja esim: “Squandering Kosovoś Aid Funds” ja yleisesti “Kosovo Update”. No eihän kansainvälinen läsnäolo aivan turhaa ole kuten Aleksandar Baljak filosofoi:

The presence of international troops in Kosovo is very reassuring for the remaining Serbs. It means a lot to them that someone is there to help them leave the province in a fast and secure way.

Ulkoministeriö julkisti 29.1.2010 Suomen politiikkalinjauksen koskien Itä-Eurooppaa, Etelä-Kaukasiaa ja Keski-Aasiaa. Suomi tiivistää suhteitaan alueen maiden kanssa niin kahdenvälisesti, EU:n politiikassa kuin kansainvälisten järjestöjenkin kautta. Tavoitteena on mm Suomen profiilin vahvistaminen EU:n sisällä ja Suomen ja alueen maiden kahdenvälisten suhteiden tiivistäminen. On ilahduttavaa että Suomi lisää mainituille alueille myös bilateraalisia panoksia; samaa toivon myös länsi-Balkanin suuntaan.

Käydessäni tällä viikolla Serbiassa sain tietää, että Belgradiin aloittaa tai on jo aloittanut kymmenkunta uutta lentoyhtiötä lennot puolen vuoden sisällä. Yksi keväällä aloittavista on air Baltic ja yhtiön motiiveista olisi kopioitavissa jotain Suomen ulko (maankauppa)politiikkaankin. Air Baltic haluaa yhteydellään luoda Riikasta solmukohdan länsi-Balkanin ja Skandinavian välille.

Suomella on mainittu olevan osaamista ja kiinnostavuutta itäisessä Euroopassa. Mielestäni tätä osaamista tulisi vahvistaa määrätietoisesti ja nimenomaan omin toimin EU:n piirissä tapahtuvan puuhastelun jäädessä toissijaiseksi tukevaksi toiminnaksi. Yrityspuolen osaamisalueiden ohella korostaisin osaamista paikallishallinnon, koulutuksen ja terveydenhuollon aloilla. Mielestäni ydin on siinä että air Balticin malliin Suomesta tulisi luoda eri osaamisalojen solmukohta myönteisessä mielessä idän ja lännen välillä. Edelleen jos Suomi muodostaa sillanpääasemia itäiseen Eurooppaan tulisi aktiivisesti edesauttaa itäisten valtioiden sillanpääasemien muodostumista Suomeen.

Mielestäni osaamis- ja myös fyysisistä hub’eista voisi rakentaa kantavan teeman jopa Suomen brändityöryhmään - ainakin sitten jos ideaa saadaan jalkautettua myös reaalitodellisuuteen.

Suomen tiedotusvälineissä jäi melko vähäiselle huomiolle Kroatian väistyvän presidentin - Stjepan Mesic’n - kannanotto 20.1.2010 Bosnia-Herzegovinan tilanteeseen. Bosnia-Herzegovinan toisen entiteetin - Serbitasavallan - pääministeri Milorad Dodik on suunnittelemassa kansanäänestystä tasavallan irrottamiseksi itsenäiseksi valtioksi.

Stjepan Mesic kertoi Kroatian medialle seuraavaa:

“If Milorad Dodik scheduled a referendum for secession of Republika Srpska from Bosnia and if I were the president…I would send the army,” Mesic said during an informal meeting with journalists, Novi List reported. He added he would ‘break the Bosnian Serb region in half’.

On melkoisen raflaavaa, että v. 2009 Natoon liittyneen ja pikapuoliin seuraavaksi EU jäsenmaaksi astuvan valtion päämies uhkaa hyökätä asevoimin naapurivaltioon kenenkään kutsumatta, tehdä mieleisiään aluejärjestelyjä ja vielä vaikuttaakseen demokraattiseen äänestysmenettelyyn.

Olen aiemmin todennut Bosnian olevan hajoamistilassa (taustoja artikkelissa “Bosnia Collapsing?” ). Koko (näennäis)valtiohan on Daytonin rauhansopimuksen pohjalta luotu keinotekoinen rakennelma, jota kansainvälinen yhteisö on nyt väkinäisesti pitänyt pystyssä liki 15 vuotta. Valtio koostuu kahdesta entiteetistä: Serbitasavallasta ja bosniakkien ja kroaattien muodostamasta federaatiosta. Etnisten ristiriitojen yhä vallitessa erityisesti Serbitasavalta haluaan etäisyyttä keskushallintoon kun samalla keskustellaan myös kansainvälisen “kenraalikuvernöörin” toimiston lakkautuksesta ja valtion itsenäisestä elämästä.

Serbitasavallan ja myös Serbian johto ovat luonnollisesti tuominneet naapuripresidentin sotakiihkoilun. Merkittävämpää on, että Mesic’n noin kuukauden kuluttua korvaava uusi presidentti – Ivo Josipovic – kielsi uskovansa sotilaallisiin ratkaisuihin todeten Voice of America’lle

“Problems must always be solved through negotiations and with the agreement of all interested parties,”.

Tulevan presidentin lausunto on hyvin linjassa hänestä saamani myönteisen kuvan kanssa ja Balkanin edes hataran vakauden säilyttämiseksi hän toivottavasti säilyttää linjansa nationalistien paineissa. (Arvioni Kroatian uudesta presidentistä “Croatians voted for Change”)

Mielestäni Ukraina menetti valtaosan alueellista merkitystään Oranssivallankumouksen jälkeen lähinnä geopoliittisen energiapelin seurauksena. GUUAM ( Georgia, Ukraine, Uzbekistan, Azerbaijan and Moldova) perustettiin 1999 USAn avulla kehittämään Eurooppa-Kaukasus-Aasia korridoria. Järjestö edusti anglo-amerikkalaisten energiayhtiöiden etuja päämääränään blokata Venäjä ulos Kaspian meren alueen öljystä ja kaasusta samalla kuin eristää Moskova poliittisesti.

Nyt GUUAM on tiensä päässä. Ensimmäiseksi lähti Uzbekistan jättäen jälkeensä tynkä GUAMin. Sitten Georgia aloitti uhittelunsa uskoen voimakkaaseen länsiapuun tunnetuin seurauksin. Moldova oli suuntautumassa muiden mukana länteen ja Natoon alkaen kuitenkin harkita muita vaihtoehtoja Georgian kriisin jälkeen. Samalla Azerbaitsanin ja Venäjän välit lähentyivät viimemainitun alkaessa välittää Nagorno-Karabahin kysymyksessä. GUUAMin ainut jäänne on Ukraina joka itse on sotkenut asioitaan nykypresidentin johdolla. Enemmän GUUAMista artikkelissa “Is GUUAM dead?”.

Viimeisin kaasukiista teki selväksi, ettei Ukraina ole Venäjän kaasun luotettava välittäjä Eurooppaan. Tämä kiihdytti mm. EU:n Nabucco suunnitelman uudelle tasolle. Sama tapahtui myös Venäjän South Stream hankkeelle. Molemmat putkistot ohittavat Ukrainan. Uudet linjat valmistunevat vuoden 2015 tienoilla, jolloin Ukraina viimeistään menettää keskeisen asemansa energianvälityksen solmukohtana. Tämä rooli siirtyy nyt paitsi Nabuccon ja South Streamin myös Venäjän Blue Streamin ja mahdollisen Iranin putkiston myötä tukevasti/pysyvästi Turkille. (Putkista lisää mm. Artikkelissa “ The Nabucco-South Stream race intensifies”).

Vaaleissa Ukraina lopulta päässee eroon presidentti Jushchenkosta jo ensi kierroksella, jonka todennäköinen voittaja on alueiden puolueen Janukovivich. Toisella kierroksella veikkaan rouva Timoshenkon vetävän voiton itselleen ja näin maa saa karismaattisen naispresidentin. Tuloksena oletan välien Moskovaan pragmatisoituvan ja jännitteiden esimerkiksi Krimin ja Mustan meren laivaston tulevaisuuden suhteen pienentyvän.

Lukaisin juuri Times’sta Turkin ulkoministerin Englannin vierailulla antamia haastatteluja. Turkki tarjoutui rooliin, jota pitkään olen kaivannut EU:lta. Tässä pätkä:

“Turkey was ready to try to persuade the Taleban to end the violence and take part in elections. Ankara’s aim is to repeat its success in 2004 in convincing alienated Sunnis in Iraq to end their boycott of the elections to give them a voice in the Shia-dominated Government. The approach by Turkey, whose own population is predominantly Sunni, had worked in Iraq and must be repeated by Nato in dealing with the Taleban in Afghanistan, Mr Davutoglu said. This was more important than the question of how many troops Nato should deploy or what military aid would be given to the Karzai Government.”

Juuri tästä mielestäni pitäisi olla kysymys eikä siitä, että EU maat lamaantuneina odottavat viisautta tulevan jenkeistä ja sitten pohtivat montako sotilasta USAn tueksi pitäisi lähettää.

Hyvien välien säilyttäminen hyväksymällä epämääräisin motiivein valittu yksisilmäinen strategia ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa EU:n kyvyistä nykykonfliktien lieventämisessä (Epämääräisillä motiiveilla viittaan viittaan aiemminkin mainitsemaani sotateollisen kompleksin vaikutusvaltaan USAn ulkopolitiikassa, joista enemmän esim jutussa “Will Coin work in Afghanistan“   ja vaihtoehtostrategioista esim jutussa “Afghanistan - to be or not“)