Ari Rusilan BalkanBlog

The distance between here and a brighter future can only be measured in light years. (Rastko Zakić)

Lueskelin äsken gallupista jonka mukaan 74 % Kosovon albaaneista ja 70 % albanialaisista Albaniassa kannattaa Suur-Albanian muodostamista ja liki puolet uskoi tämän ambtition myös toteutuvan lähitulevaisuudessa. Pieneen huoleen lienee syytä luoteis-Kreikassa, länsi-Makedoniassa ja joillakin Montenegron ja Serbian lähialueilla, joissa albaanienemmistöisiä kuntia Albanian ja Kosovon provinssin lisäksi on.

Sopimuksia onkin jo tehty Albanian ja Kosovon välisen valtatien rakentamisesta. Kysymyksiä herättää miten runsaan 600 miljoonan euron tienteko Kosovossa maksaa liki miljardin. Vertailun vuoksi vuoristoisessa Sveitsissä kilometri valtatietä maksaa noin 5,5 miljoonaa, Makedoniassa 6 miljoonaa, vuoristoisessa Albaniassa 6,4 miljoonaa ja tasamaalla Kosovossa 8 miljoonaa. Työvoimakulut tuskin selittävät eroa. Todennäköisesti hallituspuoleiden johto täyttää johtamiensa mafiaklaanien taskuja.

Kyllähän EU:kin polttaa kasoittain veronmaksajiensa varoja Kosovossa, toisaalta ylläpitämänsä konflitin turvajärjestelyissä ja toisaalta klaaniyhteisön rakenteiden hienosäädössä. Joitakin taustoja esim: “Squandering Kosovoś Aid Funds” ja yleisesti “Kosovo Update”. No eihän kansainvälinen läsnäolo aivan turhaa ole kuten Aleksandar Baljak filosofoi:

The presence of international troops in Kosovo is very reassuring for the remaining Serbs. It means a lot to them that someone is there to help them leave the province in a fast and secure way.

Ulkoministeriö julkisti 29.1.2010 Suomen politiikkalinjauksen koskien Itä-Eurooppaa, Etelä-Kaukasiaa ja Keski-Aasiaa. Suomi tiivistää suhteitaan alueen maiden kanssa niin kahdenvälisesti, EU:n politiikassa kuin kansainvälisten järjestöjenkin kautta. Tavoitteena on mm Suomen profiilin vahvistaminen EU:n sisällä ja Suomen ja alueen maiden kahdenvälisten suhteiden tiivistäminen. On ilahduttavaa että Suomi lisää mainituille alueille myös bilateraalisia panoksia; samaa toivon myös länsi-Balkanin suuntaan.

Käydessäni tällä viikolla Serbiassa sain tietää, että Belgradiin aloittaa tai on jo aloittanut kymmenkunta uutta lentoyhtiötä lennot puolen vuoden sisällä. Yksi keväällä aloittavista on air Baltic ja yhtiön motiiveista olisi kopioitavissa jotain Suomen ulko (maankauppa)politiikkaankin. Air Baltic haluaa yhteydellään luoda Riikasta solmukohdan länsi-Balkanin ja Skandinavian välille.

Suomella on mainittu olevan osaamista ja kiinnostavuutta itäisessä Euroopassa. Mielestäni tätä osaamista tulisi vahvistaa määrätietoisesti ja nimenomaan omin toimin EU:n piirissä tapahtuvan puuhastelun jäädessä toissijaiseksi tukevaksi toiminnaksi. Yrityspuolen osaamisalueiden ohella korostaisin osaamista paikallishallinnon, koulutuksen ja terveydenhuollon aloilla. Mielestäni ydin on siinä että air Balticin malliin Suomesta tulisi luoda eri osaamisalojen solmukohta myönteisessä mielessä idän ja lännen välillä. Edelleen jos Suomi muodostaa sillanpääasemia itäiseen Eurooppaan tulisi aktiivisesti edesauttaa itäisten valtioiden sillanpääasemien muodostumista Suomeen.

Mielestäni osaamis- ja myös fyysisistä hub’eista voisi rakentaa kantavan teeman jopa Suomen brändityöryhmään - ainakin sitten jos ideaa saadaan jalkautettua myös reaalitodellisuuteen.

Suomen tiedotusvälineissä jäi melko vähäiselle huomiolle Kroatian väistyvän presidentin - Stjepan Mesic’n - kannanotto 20.1.2010 Bosnia-Herzegovinan tilanteeseen. Bosnia-Herzegovinan toisen entiteetin - Serbitasavallan - pääministeri Milorad Dodik on suunnittelemassa kansanäänestystä tasavallan irrottamiseksi itsenäiseksi valtioksi.

Stjepan Mesic kertoi Kroatian medialle seuraavaa:

“If Milorad Dodik scheduled a referendum for secession of Republika Srpska from Bosnia and if I were the president…I would send the army,” Mesic said during an informal meeting with journalists, Novi List reported. He added he would ‘break the Bosnian Serb region in half’.

On melkoisen raflaavaa, että v. 2009 Natoon liittyneen ja pikapuoliin seuraavaksi EU jäsenmaaksi astuvan valtion päämies uhkaa hyökätä asevoimin naapurivaltioon kenenkään kutsumatta, tehdä mieleisiään aluejärjestelyjä ja vielä vaikuttaakseen demokraattiseen äänestysmenettelyyn.

Olen aiemmin todennut Bosnian olevan hajoamistilassa (taustoja artikkelissa “Bosnia Collapsing?” ). Koko (näennäis)valtiohan on Daytonin rauhansopimuksen pohjalta luotu keinotekoinen rakennelma, jota kansainvälinen yhteisö on nyt väkinäisesti pitänyt pystyssä liki 15 vuotta. Valtio koostuu kahdesta entiteetistä: Serbitasavallasta ja bosniakkien ja kroaattien muodostamasta federaatiosta. Etnisten ristiriitojen yhä vallitessa erityisesti Serbitasavalta haluaan etäisyyttä keskushallintoon kun samalla keskustellaan myös kansainvälisen “kenraalikuvernöörin” toimiston lakkautuksesta ja valtion itsenäisestä elämästä.

Serbitasavallan ja myös Serbian johto ovat luonnollisesti tuominneet naapuripresidentin sotakiihkoilun. Merkittävämpää on, että Mesic’n noin kuukauden kuluttua korvaava uusi presidentti – Ivo Josipovic – kielsi uskovansa sotilaallisiin ratkaisuihin todeten Voice of America’lle

“Problems must always be solved through negotiations and with the agreement of all interested parties,”.

Tulevan presidentin lausunto on hyvin linjassa hänestä saamani myönteisen kuvan kanssa ja Balkanin edes hataran vakauden säilyttämiseksi hän toivottavasti säilyttää linjansa nationalistien paineissa. (Arvioni Kroatian uudesta presidentistä “Croatians voted for Change”)

Mielestäni Ukraina menetti valtaosan alueellista merkitystään Oranssivallankumouksen jälkeen lähinnä geopoliittisen energiapelin seurauksena. GUUAM ( Georgia, Ukraine, Uzbekistan, Azerbaijan and Moldova) perustettiin 1999 USAn avulla kehittämään Eurooppa-Kaukasus-Aasia korridoria. Järjestö edusti anglo-amerikkalaisten energiayhtiöiden etuja päämääränään blokata Venäjä ulos Kaspian meren alueen öljystä ja kaasusta samalla kuin eristää Moskova poliittisesti.

Nyt GUUAM on tiensä päässä. Ensimmäiseksi lähti Uzbekistan jättäen jälkeensä tynkä GUAMin. Sitten Georgia aloitti uhittelunsa uskoen voimakkaaseen länsiapuun tunnetuin seurauksin. Moldova oli suuntautumassa muiden mukana länteen ja Natoon alkaen kuitenkin harkita muita vaihtoehtoja Georgian kriisin jälkeen. Samalla Azerbaitsanin ja Venäjän välit lähentyivät viimemainitun alkaessa välittää Nagorno-Karabahin kysymyksessä. GUUAMin ainut jäänne on Ukraina joka itse on sotkenut asioitaan nykypresidentin johdolla. Enemmän GUUAMista artikkelissa “Is GUUAM dead?”.

Viimeisin kaasukiista teki selväksi, ettei Ukraina ole Venäjän kaasun luotettava välittäjä Eurooppaan. Tämä kiihdytti mm. EU:n Nabucco suunnitelman uudelle tasolle. Sama tapahtui myös Venäjän South Stream hankkeelle. Molemmat putkistot ohittavat Ukrainan. Uudet linjat valmistunevat vuoden 2015 tienoilla, jolloin Ukraina viimeistään menettää keskeisen asemansa energianvälityksen solmukohtana. Tämä rooli siirtyy nyt paitsi Nabuccon ja South Streamin myös Venäjän Blue Streamin ja mahdollisen Iranin putkiston myötä tukevasti/pysyvästi Turkille. (Putkista lisää mm. Artikkelissa “ The Nabucco-South Stream race intensifies”).

Vaaleissa Ukraina lopulta päässee eroon presidentti Jushchenkosta jo ensi kierroksella, jonka todennäköinen voittaja on alueiden puolueen Janukovivich. Toisella kierroksella veikkaan rouva Timoshenkon vetävän voiton itselleen ja näin maa saa karismaattisen naispresidentin. Tuloksena oletan välien Moskovaan pragmatisoituvan ja jännitteiden esimerkiksi Krimin ja Mustan meren laivaston tulevaisuuden suhteen pienentyvän.

Lukaisin juuri Times’sta Turkin ulkoministerin Englannin vierailulla antamia haastatteluja. Turkki tarjoutui rooliin, jota pitkään olen kaivannut EU:lta. Tässä pätkä:

“Turkey was ready to try to persuade the Taleban to end the violence and take part in elections. Ankara’s aim is to repeat its success in 2004 in convincing alienated Sunnis in Iraq to end their boycott of the elections to give them a voice in the Shia-dominated Government. The approach by Turkey, whose own population is predominantly Sunni, had worked in Iraq and must be repeated by Nato in dealing with the Taleban in Afghanistan, Mr Davutoglu said. This was more important than the question of how many troops Nato should deploy or what military aid would be given to the Karzai Government.”

Juuri tästä mielestäni pitäisi olla kysymys eikä siitä, että EU maat lamaantuneina odottavat viisautta tulevan jenkeistä ja sitten pohtivat montako sotilasta USAn tueksi pitäisi lähettää.

Hyvien välien säilyttäminen hyväksymällä epämääräisin motiivein valittu yksisilmäinen strategia ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa EU:n kyvyistä nykykonfliktien lieventämisessä (Epämääräisillä motiiveilla viittaan viittaan aiemminkin mainitsemaani sotateollisen kompleksin vaikutusvaltaan USAn ulkopolitiikassa, joista enemmän esim jutussa “Will Coin work in Afghanistan“   ja vaihtoehtostrategioista esim jutussa “Afghanistan - to be or not“)

Viime viikonloppuna Kroatia sai uuden presidentin tilanteessa, jossa maa on aloittamassa finaalikierroksensa EU jäsenyyteen. Valittu sosialidemokraatti Ivo Josipovic – juristi ja klassisen musiikin säveltäjä - on jo aloittanut muutoksen etsimällä liennytystä naapureihinsa. Sekä Kroatia että Serbia ovat haastaneet toisensa kansainväliseen oikeuteen -90-luvun kansanmurhista. Nyt tuleva presidentti on jo ehättänyt ehdottamaan oikeudenkäynneistä luopumista ja asioiden selvittelyä suorin keskusteluin. Kannatettava periaate muutoinkin mielestäni.

Yksi oikeusjuttu on vielä EU jäsenyyden tiellä. ICTY nimittäin haluaisi saada käsiinsä Kroatian armeijan dokumentteja koskien erityisesti operaatio Stormiin liittyviä sotarikoksia. Kyseessähän oli kroaattien toteuttama n. 200 000 serbin etninen puhdistus Krajinan alueelta. Olenpa muuten tavannut viimeksi viime kesänä näitä pakolaisia Belgradissa eli lähes 15 vuotta mennyt eikä paluusta tietoakaan. (Lisää aiheesta esim. Artikkeli “Operation Storm – forgotten pogrom”- mikäli linkki ei aukea niin artikkeli löytyy pääsivun - Ari Rusila’s BalkanBlog - elokuun 2008 arkiston kautta.)

Kroatian EU-myönteisen presidentin valintaan liittyy myös siinä mielessä ironiaa, että länsi-Balkanin asukkaista galluppien mukaan kroaatit ovat EU vastaisimpia ja vain 29 % pitää liittymistä hyvänä asiana. Vielä ironisempaa on, että länsi-Balkanin ihmisistä kroaatit tuntevat olevansa parhaiten informoituja EU:sta. Joka tapauksessa uskon, että hra Josipovic antanee merkittävän panoksen Kroatian sisäisten ja ulkoisten jännitteiden purkamiseen.

Yksi Espanjan puheenjohtajakauden aikana esiinnouseva kysymys on pysyvämpien ratkaisujen etsintä Balkanilla. Ignacio de Palacio Espana, Espanjan lähettiläs Belgradissa totesi Blic-lehdelle seuraavaa:

Jemenin ulkoministeri Abu Bakr al-Qirbi varoitti hiljattain Washington Post’n haastattelussa, että USA

“should learn from its experiences in Pakistan and Afganistan and not repeat the mistakes in Yemen, both in dealing with the government of Yemen and confronting al-Qaeda. The United States and other Western powers, he said, need to provide long-term economic development to reduce poverty and raise educational standards, which can help combat terrorism in a more effective fashion than just using military force.”

Tässä on mielestäni asian ydin joka usein näyttää unohtuvan sotateollisen kompleksin ajaessa omia kvartaalibonuksiaan. Toivottavasti EU tahollaan ymmärtää, että Jemissäkin ratkaisuun tarvitaan ongelmien ymmärtämistä sosiologisista, uskonnollisista, klaani ja poliittisista näkökulmista.

Myös mahdollisessa siviilikriisinhallinnassa tulisi välttää aiemmin Balkanilla - mm Bosnia-Herzegovinassa ja Kosovossa - tehdyt virheet siinä mielessä, ettei paikallisiin olosuhteisiin pyritä väkisin juurruttamaan Washingtonin ja Brysselin kabineteissa ylevästi muotoiltuja ihanneyhteiskunnan malleja.  Paikallisen arvomaailman huomioonottaminen on keskeistä paikallisen sitoutuvuuden varmistamiseksi kehityspolitiikassa.

Yksi tekijä on myös liioittelun välttäminen eli terrorismin vastaista kamppailua käytetään Jeminissä myös sisäpoliittisena välineenä presidentin yrittäessä siirtää jo yli 30-vuotista valtaansa pojalleen leimaamalla opposiotiota al Qaedan tukijoiksi. Koko kamppailu on nuorallatanssia hallituksen, klaanijohtajien ja muiden sosiaalisten ryhmien kesken jossa al Qaedan rooli ehkä sittenkin on lähinnä välineellinen.

Laajemmin kriisinhallinnan ongelmista mm artikkelissani “Will COIN work in Afghanistan?“.

Paljon hehkutettu ilmastokokous päättyi odotusten mukaisesti mahalaskuun Kööpenhaminassa. Mammuttitapahtuman positiivinen anti rajoittunee poliittisen eliitin ja avustajakaartin sekä joidenkin järjestöjen veronmaksajien varoin toteuttaman joulushoppailumatkan taloudellisiin vaikutuksiin. Ilmastohypetyksen varjolla palkattu mittava virkamieskaarti onnistui myös varmistamaan itselleen jatkoprojektin ensimmäisen viritelmän päätyessä huonojen käytänteiden oppikirjaan. Kokouksen oma hiilijalanjälki puolestaan voisi olla ehdolla seuraavaan ennätystenkirjaan.

Koko sirkuksen ehkä yllättävin tulos oli havaita EU:n näkymättömyys lopullisissa neuvotteluissa – uusista presidenteistä ja ulkoministereistä huolimatta koko järjestö ilmeisesti puuttui Obaman koollekutsumasta neuvottelupöydästä vaikka EU:n markkinointikoneisto on pyrkinyt luomaan EU:sta ilmastonmuutos taistelun edelläkävijää.

Viimeistään nyt lienee selvää, ettei mammuttikokouksilla juuri ole tulevaisuutta päätöksentekoelimenä. Itse asiassa suurin vaikutus ilmastoon voi olla G2:n – eli ChiAmerican – keskinäisillä neuvotteluilla. Jos EU puolestaan pitäisi ilmastokysymystä tärkeimpänä prioriteettinaan sen painostukeinojen tulisi olla vastaavia, kuten esimerkiksi kauppasaarto ja viisumipakko USAta ja Kiinaa kohtaan elleivät nämä suostu EU:n ajamiin leikkauksiin. Tätä ei luonnollisestikaan tapahdu, koska seuraaviin vaaleihin tähtääviä poliitikkoja ei voi vähemmän kiinnostaa miltä maailma näyttää v. 2050.

Ennen kokousta nousi esiin myös päätöksenteon valmisteluun liittyvä kysymys tutkimuksen poliittisuudesta eli ns. Climategate. Mielestäni nyt olisi aika avoimelle debatille siitä miten päteviä ovat skenaarioiden pohjana käytetyt tilasto- ym aineistot. Aineistojen pimittämiseen ja tarkoitushakuiseen manipulointiin liittyvä keskustelu vie pohjaa koko ilmastonmuutoshankkeelta.

Toinen tutkimuksellinen haaste mielestäni on kokonaisvaltainen tarkastelutapa eli miten esimerkiksi jonkun energianlähteen suosinta toisen kustannuksella voi aiheuttaa kielteisiä ympäristöllisiä, sosiaalisia tai taloudellisia tuloksia toisaalla.

Taloudellinen haaste on mielestäni helpohkosti hoidettavissa käyttöönottamalla jokin Tobinin veron kehitelmä. Mielestäni ko vero on samalla oikeudenmukainen tulonsiirto teollistuneista maista mm köyhimpien maiden ympäristöolojen kohentamiseen.

Floppenhagen opetti miten onnettomalla pohjalla on päätöksenteon valmistelu, miten surkeasti hanke on organisoitavissa ja mikä ero on julkilausumatehtailulla ja reaalipolitiikalla.

EU maiden ulkoministerit kokoustivat ensi kertaa 7.-8.12.2009 uuden EU:n ulkoministerin johdolla. Ilahduttavaa että Brysselissä tehtiin jo hyviä päätöksiäkin eikä vain rupateltu. Yksi tällainen oli Serbian vapaakauppasopimuksen hyväksyntä jota hollantilaiset onnistuivat viivyttämään yli 1,5 vuotta.

Ihmettelen mikä on Makedonian nimikiistan takana. Miksi ei esimerkiksi käytetä samaa menettelyä kuin tähän asti jolloin YK:ssa käytetään FYROM termiä (Former Yugoslav Republic of Macedonia) mutta kahdenvälisissä suhteissa jätetään FY pois kuten 120 Makedonian tunnustanutta maata on jo tehnyt.

Muistelen, että jo vuonna 1995 FYROM ja Kreikka keskenään sopivat, että Makedonia poistaa lipustaan yhden silloisen symbolin (Vergina Sun) ja Kreikka puolestaan lupasi olla vastustamatta Makadonian pääsyä mihinkään kansainväliseen orgaisaatioon niin kauan kuin käytetään FYROM termiä. Eikö tämä sopimus siis olekaan voimassa?