Ari Rusilan BalkanBlog

Turkin jäsenyys EU:ssa ei mielestäni toteudu lähitulevaisuudessa jos koskaan. Riippumatta Lissabonin sopimuksen ratifioinnista EU:lla ei mielestäni ole sen enempää taloudellista kuin poliittistakaan kykyä tähän. EU:n taloudessa Turkin jäsenyys aiheuttaisi uusjakoa johon maksajat eivät ole valmiita; poliittisesti myös tasapaino järkkyisi vaikka muodolliset esteet kuten Kyproksen kysymys ja kahakat kurdialueilla saataisiinkin ratkaistua.

Voi kuitenkin kysyä onko ennustamani lopputulema niinkään huon sen enempää Turkin kin EU:kaan kannalta. Nähdäkseni monet EU:n myötä tulevat edut ovat saavutettavissa ilman jäsenyyttä, sen tuomaa nukketeatteria EU parlamentissa ja massiivista EU byrokratiaa.

Välimeren yhteistyöaloite sekä viimeksi Eastern Partnership (Itäinen naapuruusohjelma) ovat mielestäni malleja, joilla EU pohjustaa ns. kolmatta tietä tai ns. erityisasemaa lähipiiriinsä kuuluville maille. Tällin EU välttyy sanomasta kohteliastakaan eitä jäsenhalukkaille sekä keksimästä milloin mitäkin lillukanvarsia perustellakseen neuvottelujen ainaisen jatkumisen.

Turkki on vahva toimija ja kykenee varmasti aikaansaamaan tarvitsemiaan yhteistyösuhteita eri puolille. Länsi-Balkanin maat ovat osin samassa tilanteessa EU jäsenyyden suhteen ja itse olen suositellut siihen suuntaan alianssikumppaneiden etsintää myös muista suunnista sekä omaehtoista - ei EU -vetoista - kehittämispolitiikkaa. Näitä teemoja ja mahdollisuuksia olen aiemmin käsitellyt kirjoituksissani “Western Balkans and European Perspective” os http://arirusila.wordpress.com/2008/06/23/western-balkans-and-european-perspective/ sekä “Montenegro and Serbia on the Way to EU - maybe” os. http://arirusila.wordpress.com/2008/12/17/montenegro-and-serbia-on-the-way-to-eu-maybe/

Näin Serbiaan tehtyjen Nato pommitusten vuosipäivänä on hyvä palauttaa mieleen pommitusten syitä ja seurauksia mm seuraavien tekijöiden suhteen:

• Laittomat pommitukset osaltaan murensivat kansainvälisen lain kunnioitusta, samoin yhdeksän vuotta pommitusten jälkeen loptkin kansainväliset sopimukset heitettiin länsivalloissa romukoppaan tunnustamalla Kosovon itsenäisyys.
• Ns. humanitaarinen interventio kärsi yksipuolisuudesta eikä hmanitaarisuuden nimissä lähetetty missio tehnyt mitään Kosovon albaanien kesällä 1999 jatkamalle etniselle puhdistukselle. Solloin ja myöhemmin poisajetut eivät vieläkään ole palanneet koteihinsa, Albaanipakolaiset palasivat pääosin jo 7-8 vuotta sitten.
• Nato on säilyttänyt immuniteettinsa sotarikostensa suhteen myös Balkanilla. Näistä rikoksista kärsitään edelleenkin. (Ks. esim. artikkelini uraanipommien tuhoista)
• Etnisiä puhdistuksia tehneitä ei juuri ole saatu tuomittua elleivät nämä sitten ole olleet niitä “pahoja” serbejä. Näin kävi ennen Kosovon sotaa, 1999 ja 2004 ja edelleen (Ks. esim. artikkelini “Pogrom with Prize“)
• Pommitusten päätteeksi YK pystytti väliaikaishallinnon joka lähti rakentamaan länsimaisia standardeja Kosovoon ennen provinssin statuksen määrittämistä; thetävän osoituttua muutamassa vuodessa mahdottomaksi alettiin 2004 puhua standardeista ja statuksesta; parin vuoden kuluttua tämäkin osoittautui ylivoimaiseksi, standardit heitettiin kv. lain ohella roskiin, länsivallat myönsivät albaaneille itsenäisyyden, loppuroskat työnnettiin EU:n syliin ja kv. hallinnosta on muodostunut organisatorinen sekamelska (Ks. esim. artikkelini “Kosovo still administrative Mess“)
  
• Lopputulemana on elinkelvoton näennäisvaltio, jota hallitsevat johtavien huumeklaanien johtajat/edustajat ja joka omaa erinomaiset mahdollisuudet tulla seuraavaksi epäonnistuneeksi tai kaapatuksi valtioksi kv. yhteisön lopulta onnistuessa exit-strategiassaan (Ks. esim. arikelini “Quadruple Helix- Capturing Kosovo“)