EU:n huippu huijaukset - top 100 lista
Näin Eurovaalien alla äänestysinnon nostatuspuheiden keskellä löysin virkistävää luettavaa OpenEurope.org:n selvityksestä koskien sataa huippuesimerkkiä EU:ssa veronmaksajien rahoilla tehdyistä huijauksista ja tuhlauksesta. Koko selvitys on löydettävissä tästä.
Oma top kahdeksan suosikkiani ovat seuraavat tapaukset:
- Espanjassa entinen pormestari perusti “seitsemäs taivas” nimisen bordellin EU tuin, virallisesti rahat oli tarkoitettu ratsastuskouluun
- Vuoden 2006 raportti paljasti EUn tukeneen Italiassa lasten syöpäklinikkaa vuodesta 1992 jossa kuitenkaan ei ollut yhtään sairaansijaa. Tuettuja rakennuksia mafia kuitenkin käytti asevarastoina.
- Sisäisen tarkastuksen mukaan EU:n jokainen Meppi väärinkäyttää keskimäärin 150.000 € EU- varoja vuodessa eli yhteensä pitkälti toista sataa miljoonaa vuodessa
- EU komission virkamiehet väärensivät 44 miljoonan euron edestä tekaistuja siivoussopimuksia belgialaisen yhtiön kanssa 2003-2006
- Eräs perhe Italiassa halusi kehittää maaseutulomia saaden EU varoja 12 hehtaarin oliivipuufarmin ja ravintolan investointeihin. Investointikhteet soittautuivat myöhemmin hylätyksi metsäksi ja perheen yksityiseksi ruokasaliksi.
- Tanskalainen liikemies sai EU tuen laskettelurinteelle jokasijaitsi tasamaalla. Hän myöhemmin selitti ettei ikinä olisi uskonut EU:n rahoittavan moista hanketta.
- Espanjassa EU varoin rakennettiin pyhiinvaelluskeskus kylään joka valitettavasti ei sijainnut milään pyhiinvaellusreitillä.
- Lentoyhtiöt ottavat osansa EU:n maataloustuista, esim Lufthansa on kerännyt niitä yli 2.5 miljoonaa euroa vuodesta 2000
Luonnollisesti osa EU varoista tuhlautuu raskaiden ohjelmien hallinnointiin, näennäiskokouksiin ja -selvityksiin tai yksinkertaisesti sksi että varat pitää kuluttaa eri intressiryhmien tarpeisiin ilman merkkiäkään tavoitteista joita muodollisesti tulisi edistää.
Ohessa eräitä muita EU -aiheisia kirjoituksiani: