Ari Rusilan BalkanBlog

Keskustelussa Suomen osallistumisesta Afganistanin operaatioon on hämmästyttävää ero julkilausuttujen päämäärien ja todellisten tavoitteiden välillä. En voi uskoa, etteikö Suomen poliittinen johto tiedä Yhdysvaltain motiiveja mm Afganistanin suhteen, sillä ne ovat luettavissa jo osin julkisistakin asiakirjoista sekä tarkastelemalla lähihistoriaa.

Keskeinen tekijä USAn intressien ymmärtämiseksi on kongressin v. 1999 hyväksymä ns. Silkkitiestrategia”, joka määrittelee maan taloudelliset ja strategiset tavoitteet itäiseltä Välimereltä keski-Aasiaan ulottuvalla “korridorilla”. “Silkkitietiestrategian” osana USA synnytti ns. GUUAM (Georgia, Ukraina, Uzbekistan, Azerbaitsan, Moldova) ryhmän v. 1999 edistääkseen läntisiä energiaintressejä ns. Eurooppa-Kaukasus-Aasia kuljetusreitillä samalla blokaten Venäjä ulos Kaspianmeren alueen öljy- ja kaasuesiintymistä. Venäjän vahvistuminen ja vastatoimet kuitenkin ovat käytännössä nyt lamauttaneet mainitun ryhmän. Tästä taustasta lisää kirjoituksessani “Is GUUAM dead?”.

Vuonna 2006 USAn senaatti ajantasaisti “Silkkitiestrategiaa” sisällyttämällä USAn energiaintressit yhdeksi keskeisimmistä syistä maan läsnäololle Afganistanissa. Pari otetta ajantasaistuksesta (lähde U.S Senate May 4^th 2006: A bill to update the Silk Road Strategy Act of 1999)

Consistent with the purposes of the Overseas Private Investment Corporation, it is the policy of the United States to promote and protect the interests of United States businesses and investments in Central Asia and the South Caucasus

Extensive trade relations with the energy-producing and energy-transporting states of Central Asia and the South Caucasus will enhance United States access to diversified energy resources, thereby strengthening United States energy security, as well as that of energy consumers in developed and developing countries.

Strategian menestyksekäs toteutus edellyttää “Eur-Aasian väylän” militarisointia öljy- ja kaasuesiintymien varmistamiseksi ja putki- ja kauppaväylien turvaamiseksi. Militarisointi on lähinnä suunnattu Venäjää, Kiinaa ja Irania vastaan. Al-Qaedaan tai Osama bin Ladeniin ei strategian versioista juuri löydy viitteitä – USAn kaupan ja investointien kehittämiseen/turvaamiseen viitteitä sen sijaan on lukuisia.

Kiinnostava sattuma lisäksi on Afganistanin joukkojen lisäysvaatimuksen ajoittuminen hiljattain julkistettuun maakaasuesiintymään eteläisessä Turkmenistanissa. Tämä kohottaa suunnitellun “TAPI” (Turkmenistan, Afganistan, Pakistan, Intia) maakaasulinjan merkitystä entisestään.

Suomessa ja joskus Yhdysvalloissakin Afganistanin operaatiota on perusteltu demokratian levittämisenä, ihmisoikeuksilla, sotana terrorismia vastaan. Mainitut tavoitteet saattavat palvella markkinointipuheena jolla peitellään todelliset tavoitteet. Afganistaniin joukkoja lähettävien maiden kansalaiset eivät välttämättä hyväksyisi tappioita vain energiayhtiöiden ja sotateollisen kompleksin johtajien bonusten kerryttämisen takia.

Enemmän aihepiiristä esimerkiksi seuraavissa artikkeleissani:

• New player in Caspian Sea Power Corridor

• Karzai’s administration worse than Taliban

• Russia’s new Security and Energy Initiatives

• Powerplay behind the New Cold War

Olen pitkään ihmetellyt laimeaa keskustelua talousnobelisti Tobinin veromallista. Mielestäni malli on paras keino kahteen globaaliin ongelmaan eli tulevien talouskriisien pienentämiseen sekä ilmastonmuutoksen kulujen kattamiseen. Aiemmin on ollut puhetta myös ko verolla katettavan kehitysapua ja eettisesti tämäkin olisi hyvin perusteltua – siirtäisihän vero varoja pohjoisen valuuttakeinottelusta etelän kehityshankkeisiin.

Nyt kuitenkin Saksa on mitä ilmeisimmin aktivoitumassa ja tuomassa mahdollisesti esityksen aiheesta seuraavassa G20 huippukokouksessa 24.-25.9.2009 Pittsburgissa. Mahdollisessa esityksessä syvennetään “Tobinin veron” ideaa konkreettisesti ja mielestäni Suomen ja koko EU:nkin tulisi tukea tämänsuuntaisia aktiviteetteja.

Ohessa Atlantic.Org’sta saamani kuvaus Saksan mahdollisesta esityksestä:

At the Pittsburgh G20 Summit from September 24-25, 2009, Germany is set to introduce a new global tax proposal in an effort to regulate financial markets. Going far beyond the so-called “Tobin Tax”, which was conceived only to affect foreign exchange transactions, the Germans want G20 states to tax all foreign exchange as well as all stock, bond, and derivative transactions, including so-called spot and OTC transactions. The tax should be between 0,01 and 0,05% per cent of transaction volume.

The plan’s objective is to “end the greed on international financial markets” and to “share the costs of the crisis with those who harvest fat profits with financial transactions.” The G20 countries currently account for 92 percent of global stock and 75 percent of global bond transactions on their markets.

Veron toteutus tuskin estäisi mitään vakavasti otettavaa taloushanketta, mutta sillä koottavat varat voisivat olla todellinen vipu nykyisten globaalien haasteiden rahoittamisessa.

Viime aikojen keskustelu Suomessa Nord Stream kaasuputkesta on pelkistynyt hankkeen ympäristövaikutuksiin ja paikalliseen päätöksentekoprosessiin. Tällöin helposti unohtuu se, että perimmältään kyse on politiikasta – ei pelkästään ympäristö-, energia-, talous- eikä EU-politiikasta vaan geopoliittisiesta valtapelistä, jossa pääpelureina ovat USA ja Venäjä sekä osin Kiina strategisine intresseineen taustatukenaan sotateollisen kompleksin ja energiayhtiöiden tarpeet, pelilautana raaka-ainelähteet ja näiden kulkureitit ja panoksena pelureiden (turvallisuuspoliittinen)vaikutuspiiri.

Neuvostoliiton hajottua USA kykeni käynnistämään valtapelin luomalla Venäjän ympärille entisistä sateliiteista länsi-Balkanilta Kiinaan ulottuvan vyöhykkeen jonka Venäjä myöhemmin vahvistuttuaan koki turvallisuusuhkana. Energiapolitiikassa vyöhykkeen ilmentymänä olivat mm. USAn “Silkkitie” -strategia sekä GUUAMin perustaminen. Näistä hankkeista enemmän ks artikkelini “Is GUUAM dead?” .Venäjän vastaveto 2000-luvulla oli osin menestyksekäs: GUUAM on käytännössä jo kuollut, Silkkitiestragiasta on vain rippeet jäljellä ja uudet allianssit, kuten Shanghai Cooperation Organization (SCO) ja BRIC (Brazil, Russia, India, China) ovat moninapaistamassa kansainvälispoliittista toimintakenttää. Onnistuessaan USAn strategia olisi blokannut samalla Venäjän ulos lähi-idästä ja erityisesti Iranista ja alueen energiavaroista. Energiapelin panokset eivät ole aivan vähäiset sillä tulevaisuuden kaasun lähteen valtaosa sijaitsee Quatarin, Venäjän, Turkmenistanin ja Iranin lähteillä (jotka maat muuten ovat tiivistämässä yhteistyötään mm. “kaasuOPECin” puitteissa).

Energiatoimitusten kannalta Venäjän luonnollisesti kannattaisi hyödyntää ja olemassaolevaa maanpäälistä putkiverkkoa sitä laajentaen ja modernisoiden yhdessä kaasunostajien kanssa. Koska kyse kuitenkin on politiikasta tilanne on täysin toinen. Balttian maat ja Puola USAn innokkaimpina myötäjuoksijoina ovat epävarmuustekijä energiatoimituksille pohjoisten putkien kautta, Ukraina puolestaan eteläisten putkistojen osalta. Tämän riskitekijän minimoimiseksi Venäjä pyrkii kehittämään suorat reitit markkinoille mm. Nord ja South Streamin avulla.

USAn strategian ajettua kiville eräät länsimaiset energiayhtiöt päättivät luoda vaihtoehtoisen operaation Venäjän ohittamiseksi Euroopan kaasulähteenä. Muistaakseni Itävallassa oopperan yhteydessä järjestetyssä tapaamisessa sovittiin uudesta kaasuputkesta Kaspianmeren lähteiltä Eurooppaan. Hanke sai nimen Nabucco kuunnellun oopperan mukaan ja EU osaltaan lähti ajamaan hanketta eteenpäin erityisesti edellisen Ukrainan kaasukriisin jälkeen.

Myös Nabucco on vaikeuksissa, suunnitelma sinänsä on mallikelpoinen vain yksi asia puuttuu eli kaasu. Azerbaitsan, Kazakstan ja Turkmenistan ehättivät tehdä kaasuntoimitussopimukset Venäjän kanssa ja nyt uusia kaasuntoimittajia epätoivoisesti yritetään hankkia Irakin kurdialueilta ja Iranista. Tällöin on selvää, että yksityiset rahoittajat ovat suhteellisen epäileväisiä poliittisten riskien suhteen. Kilpailijaksi koettu Venäjän South Stream puolestaan omaa kaasuvarantoja Eurooppaan toimitettavaksi. (Nabucco/South Stream taustoista enemmän artikkelissani “EUs big choice – Nabucco or South Stream”) Tosin Kiina on talouslaman luonut hyvät suhteet sekä Kazakstanin että Turkmenistanin johtoon, joten sekä Venäjä, EU ja länsiyritykset voivat joutua toteamaan tämän kaasun virtaavan lännen sijasta itään.

Alueellisesti energiapelin selkät häviäjät ovat Ukraina ja Georgia, selkeä voittaja puolestaan on Turkki, jonka kanssa sekä EU että Venäjä ovat sopineet uusista putkistoista (mm. Venäjä merenalaisen Blue Streamin laajennuksesta). Keskeisimpänä kauttakulkumaana Turkki omaa pelissä ässän jonka maa tarvittaessa voi jatkossa pelata mm EU-jäsenyysneuvottelujen aikana.

Koska nesteytetyn kaasun tuotto ja toimitus vielä hinnaltaan ei ole kilpailukykyinen putkitoimituksille oma arvioni on, että Nord ja South Stream voivat toteutua ensimmäisinä; Nabucco vaatinee aikalisän EUn pohtiessa Irakin ja Iranin poliittista riskiä kaasuntoimittajana.