Ari Rusilan BalkanBlog

Tänään Serbiassa vietettiin viimeisen pogromin kuudetta vuosipäivää. Kyse on 17.3.2004 kulminoituneesta etnisestä puhdistuksesta, jossa vielä Kosovossa olleita serbejä pyrittiin albaanienemmistön taholta karkoittamaan asuinsijoiltaan. Muutaman päivän aikana 4.000 serbiä ajettiin pakosalle, 935 serbien asuntoa tuhottiin samoin kymmenkunta koulua ja terveyskeskusta ja lisäksi 35 ortodoksikirkkoa poltettiin.

Pogromi pitkälti sementoi Naton pommitusten jälkeisen pakolaisongelman Serbiassa (oikeampi termi “internally displaced persons” UNHCR:n mukaan). Kesällä 1999 liki 200.000 serbiä pakeni Kosovosta ja kansainvälisen hallinnon ainakin muodollisena tavoitteena oli kaikkien Kosovosta 1999 paenneiden kotiinpaluu. Albaanit palasivat, serbit eivät. Maaliskuun 17. jälkeen kotouttamisohjelmat kokivat täydellisen haaksirikon. (Länsi-Balkanin pakolaisista enemmän artikkelissani “Forgotten Refugees – West Balkans”

Muutoinkin Kosovon tapahtumat maaliskuussa kuusi vuotta sitten antavat masentavan kuvan kansainvälisen siviilikriisinhallinnan toteutuksesta. Kansainvälinen hallinto oli lähettänyt vuosikausia optimistisia raportteja mittavasta kehityksestä alueella oikeuttaakseen olemassaolonsa, ylennyksensä ja miljardien eurojen haaskauksen Kosovossa. Yhteydet paikallisväestöön olivat siirtomaatyyliin olemattomat ja tiedustelutiedon puuttuessa maaliskuun mellakat tulivat täytenä yllätyksenä. Vastausta lisäksi hidasti St.Patric’n päivän juhlien osuminen samaan ajankohtaan jolloin useat kansainvälisen yhteisön johtohenkilöt olivat tavoittamattomissa, päissään tai krapulassa tyhjennettyään sammioittain viskiä ja Guinnessiä.

Pari vuotta aiemmin kansainvälinen yhteisö määritteli kehitystyönsä strategian sanoin standardit ennen statusta, jonka tavoitteena oli saavuttaa provinssin hallinnolle ja palveluille minimitaso ennen siirtymistä keskusteluihin alueen “lopullisesta” hallintomuodosta. Pian ylevät lausumat lieventyivät muotoon standardit ja status ja viimeistään 2005 oli selvää, että standardit voidaan heittää samantien roskakoriin – paine statuksen ratkaisuun oli liian kova. Maaliskuun 17 kuusi vuotta sitten teki selväksi, että Kosovo monikansallisena yhteisönä voidaan ehkä lopullisesti unohtaa.

Enemmän aiheesta aiemmassa kirjoituksessani “Kosovo March/February 17^th: Pogrom with Prize”

Ulkoministeriö julkisti 29.1.2010 Suomen politiikkalinjauksen koskien Itä-Eurooppaa, Etelä-Kaukasiaa ja Keski-Aasiaa. Suomi tiivistää suhteitaan alueen maiden kanssa niin kahdenvälisesti, EU:n politiikassa kuin kansainvälisten järjestöjenkin kautta. Tavoitteena on mm Suomen profiilin vahvistaminen EU:n sisällä ja Suomen ja alueen maiden kahdenvälisten suhteiden tiivistäminen. On ilahduttavaa että Suomi lisää mainituille alueille myös bilateraalisia panoksia; samaa toivon myös länsi-Balkanin suuntaan.

Käydessäni tällä viikolla Serbiassa sain tietää, että Belgradiin aloittaa tai on jo aloittanut kymmenkunta uutta lentoyhtiötä lennot puolen vuoden sisällä. Yksi keväällä aloittavista on air Baltic ja yhtiön motiiveista olisi kopioitavissa jotain Suomen ulko (maankauppa)politiikkaankin. Air Baltic haluaa yhteydellään luoda Riikasta solmukohdan länsi-Balkanin ja Skandinavian välille.

Suomella on mainittu olevan osaamista ja kiinnostavuutta itäisessä Euroopassa. Mielestäni tätä osaamista tulisi vahvistaa määrätietoisesti ja nimenomaan omin toimin EU:n piirissä tapahtuvan puuhastelun jäädessä toissijaiseksi tukevaksi toiminnaksi. Yrityspuolen osaamisalueiden ohella korostaisin osaamista paikallishallinnon, koulutuksen ja terveydenhuollon aloilla. Mielestäni ydin on siinä että air Balticin malliin Suomesta tulisi luoda eri osaamisalojen solmukohta myönteisessä mielessä idän ja lännen välillä. Edelleen jos Suomi muodostaa sillanpääasemia itäiseen Eurooppaan tulisi aktiivisesti edesauttaa itäisten valtioiden sillanpääasemien muodostumista Suomeen.

Mielestäni osaamis- ja myös fyysisistä hub’eista voisi rakentaa kantavan teeman jopa Suomen brändityöryhmään - ainakin sitten jos ideaa saadaan jalkautettua myös reaalitodellisuuteen.

Viime viikonloppuna Kroatia sai uuden presidentin tilanteessa, jossa maa on aloittamassa finaalikierroksensa EU jäsenyyteen. Valittu sosialidemokraatti Ivo Josipovic – juristi ja klassisen musiikin säveltäjä - on jo aloittanut muutoksen etsimällä liennytystä naapureihinsa. Sekä Kroatia että Serbia ovat haastaneet toisensa kansainväliseen oikeuteen -90-luvun kansanmurhista. Nyt tuleva presidentti on jo ehättänyt ehdottamaan oikeudenkäynneistä luopumista ja asioiden selvittelyä suorin keskusteluin. Kannatettava periaate muutoinkin mielestäni.

Yksi oikeusjuttu on vielä EU jäsenyyden tiellä. ICTY nimittäin haluaisi saada käsiinsä Kroatian armeijan dokumentteja koskien erityisesti operaatio Stormiin liittyviä sotarikoksia. Kyseessähän oli kroaattien toteuttama n. 200 000 serbin etninen puhdistus Krajinan alueelta. Olenpa muuten tavannut viimeksi viime kesänä näitä pakolaisia Belgradissa eli lähes 15 vuotta mennyt eikä paluusta tietoakaan. (Lisää aiheesta esim. Artikkeli “Operation Storm – forgotten pogrom”- mikäli linkki ei aukea niin artikkeli löytyy pääsivun - Ari Rusila’s BalkanBlog - elokuun 2008 arkiston kautta.)

Kroatian EU-myönteisen presidentin valintaan liittyy myös siinä mielessä ironiaa, että länsi-Balkanin asukkaista galluppien mukaan kroaatit ovat EU vastaisimpia ja vain 29 % pitää liittymistä hyvänä asiana. Vielä ironisempaa on, että länsi-Balkanin ihmisistä kroaatit tuntevat olevansa parhaiten informoituja EU:sta. Joka tapauksessa uskon, että hra Josipovic antanee merkittävän panoksen Kroatian sisäisten ja ulkoisten jännitteiden purkamiseen.

Yksi Espanjan puheenjohtajakauden aikana esiinnouseva kysymys on pysyvämpien ratkaisujen etsintä Balkanilla. Ignacio de Palacio Espana, Espanjan lähettiläs Belgradissa totesi Blic-lehdelle seuraavaa:

Koska kirjoituksillani voin käsitellä vain häviävän pientä osaa minua kiinnostavista teemoista olen paremman kattavuuden turvaamiseksi käynnistänyt uuden uutisportaalin “Ari Rusila’s Conflicts” joka on ladattu multimediasisällöllä yli 2500 uutislähteestä ja blogista hyödyntäen sekä itseäni että mahdollisia tämän blogin lukijoita.

Portaalin teemat vastaavat pääblogini “AriRusila’s BalkanBlog” aiheita ollen seuraavat:

• Editorials (sisältäen artikkelini BalkanBlog’ssa)
• Balkans
• Caucasus
• Serbia
• Bosnia-Herzegovina
• Iran
• Crisis management
• Military-Industrial Complex
  
• Terrorism
• Afghanistan War
• Palestine-Israel Conflict
• Oil & Gas
  

Ari Rusila’s Conflicts -uutisportaali osoitteessa http://conflicts.newscred.com/

“Suomi korosti Kosovon tunnustaessaan demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta, ihmisoikeuksien ja Kosovon kaikkien yhteisöjen kunnioitusta. Näitä arvoja tulee kunnioittaa” totesi UM Stubb 16.10.2009 kansainvälistä oikeutta ja politiikkaa käsittelevässä puheessaan. Yksi kansainvälisen oikeuden ja reaalipolitiikan suhteita mittaava prosessi käydään joulukuussa Haagissa pidettävässä kansainvälisen oikeuden ( International Court of Justice, ICJ) istunnossa. Aiheena on YK:n yleiskokouksen oikeudelta pyytämä kannanotto Kosovon yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen laillisuudesta. (Enemmän artikkelissani “UN sending Kosovo case to ICJ”)

Mainittakoon YK:n yleiskokouksen päätöksen syntyneen aikoinaan äänin 77 puolesta ja kuusi vastaan Albanian, Marshall saarten,Mikronesian Palau ja Naurusaarten vastustaessa Yhdysvaltojen tuella Serbian aloitetta. 74 valtiota – mm Suomi – ei ottanut asiaan kantaa.

Joulukuun alussa pidettävässä kuulemisessa EU:n jäsenmaista Espanja, Romania ja Kypros ovat päättäneet esittää Kosovon itsenäistymistä laittomana pitävät kantansa samoin kuin mm. Venäjä, Kiina ja luonnollisesti Serbia.

Kosovo nyt

Artikkelissani “Kosovo Update” - kiteytän provinssin tilannetta seuraavasti:

The outcome today is a quasi-state with good change to become next “failed” or “captured” state if international community does not firm its grip in province. Today’s Kosovo is already safe-heaven for war criminals, drug traffickers, international money laundry and radical Wahhabists – unfortunately all are also allies of western powers.

Kansainvälisten raporttien mukaan (ks. esim em artikkelini) vähemmistöjen tilanne on ns. itsenäisyyden myötä jopa huonontunut. Yhdestä räikeimmästä ilmiöstä kirjoitin myös artikkelin “UN death camps, EU money, local negligence“. Mainitulla leirillä Kosovovon nukkehallitus ei ollut vaivautunut vierailemaan liki vuosi valtaantulonsa jälkeen.

Olisiko nyt uudelleenarvioinnin paikka?

Kosovon itsenäisyyden tuki oli yksi USAn ulkopolitiikan hairahduksista, prosessissa jätettiin aluksi käymättä todelliset osapuolten väliset neuvottelut (Ahtisaaren vetämä hanke) ja viime vaiheessa (Troikan vetämät neuvottelut) albaaniosapuolella ei ollut tarvetta neuvotella koska USA oli lopputulemaksi luvannut itsenäisyyden. USA myös painosti liittolaisiaan tunnustamaan provinssin paikallishallinnon itsenäisyysjulistuksen, mutta siitä huolimatta kaksi kolmasosaa YK:n jäsenmaista on mainitun itsenäisyyden jättänyt tunnustamatta. Jotkut ovat sittemmin katuneet hätiköityä tunnustusta, esim ex liittokansleri Gerhard Schröder hiljattain totesi sen olleen karkea virhe, saman totesi myös USA:n entinen YK suurlähettiläs John Bolton.

Kun siis toiveajattelu Kosovon tunnustuksen myönteisistä vaikutuksista näyttää pikemminkin ottaa takapakkia voitaisiinko Suomessakin harkita hätiköiden tehdyn tunnustuksen peruuttamista. Kestävämpi ratkaisu löytynee paikallisten ilman ennakkoehtoja tai ulkoa määrättyä lopputulemaa käymien neuvottelujen ja kompromissin myötä - tällaisia neuvottelujahan ei vielä tähän päivään mennessä ole käyty (Ahtisaaren keskusteluissa useita vaihtoehtoja oli rajattu pois, Troikan vetämässä prosessissa puolestaan albaanien ei tarvinnut neuvotella koska jenkit olivat jo itsenäisyyden luvanneet).

Mielenkiinnolla odotan ensinnäkin uskaltaako Suomi prosessin kuluessa esittää kantaansa ja toiseksi noudattaa mahdollista ICJ:n linjausta mikäli se olisi Yhdysvaltain aiemman hallinnon näkemysten vastainen.