Ari Rusilan BalkanBlog

EU:n ulkoasianhallinnon rakentamisen ponnisteluissa mieltäni askarruttaa hankkeen toteutuslogiikka. Mediassa huomio keskittyy siltarumpupolitiikasta tuttuun pohdiskeluun siitä mitä suurlähettiläspaikkoja kukin maa uudesta hallinnosta saa.

Mielestäni olisi luontevampaa järjestää EU:n ulkoasianhallinto maailmalla olemassaolevien suurlähetystöjen pohjalle, vähän samaan tapaan kuin konsuliasioissakin apua voi saada toisen maan lähetystöstä. Ongelma ei nähdäkseni ole epäselvyys siitä puhuuko lähettiläs oman maansa edustajana vai EU:n edustajana koska jo nyt on useita kaksoishatutettuja tehtäviä. YK:n turvaneuvostossakin usein todetaan jonkun maan edustajan puhuvan EU:n näkemyksen edustajana; miksei sama käytäntö toimisi muuallakin. Samalla edustaja luonnollisesti voisi raportoida kohdemaan haasteista ja tapahtumista yhdessä tai erikseen niin oman maan kuin EU:nkin ulkoministeriä.

Käytännössä EU voisi kysellä jäsenmailtaan kunkin kohdemaan osalta kuka suostuisi hoitamaan EU:n ulkoasianhallinnon asiat oman työn ohella ja tarvitaanko mahdollisesti kohdemaasta johtuen jotakin ylimääräistä avustaja-apua esim. ko maassa mittavien EU:n avustusohjelmien toteuttamisessa.

Kyläpolitikointi nimityksillä on sitäpaitsi mielestäni vain epäoleellisuus joka tosin osaltaan on kasvattamassa EU rakenteisiin tuhlautuvia resursseja. Keskeisintä nähdäkseni olisi luoda uudistuvaa sisältöä EU:n ulkoisiin suhteisiin ja politiikkaohjelmiin.

(Aihetta hieman sivusin aiemmin EU:n huippuvirkojen täytön yhteydessä kirjoituksessani “EU foreign policy in relation to EC selection“)

“This nomination has been done without applying the very principles now under discussion where transparency, member states involvement and, above all, your roles as appointing authority are key elements”. (Carl Bildt kirjeessään Ashtonille)

EU:n kannalta ehkä mielenkiintoisin aihe viimeisimmässä ulkoministerien kokouksessa taisi olla Barroson toteuttama rva Ashtonin täydellinen kölinaltaveto. Barrosohan nimitti EU:n Washingtonin lähettilääksi entisen apulaisensa Portugalista kyselemättä mitään sen enempää Ashtonilta kuin EU:n ulkoministereiltäkään. Bild ja moni muu on jo ärähtänyt aiheesta. (Ks esim Telegraph ). Vaivalla kokoonkyhätyn Lissabonin sopimuksen uskottavuus alkaa olla koetuksella.

Heti EU:n huippuvirkojen täytön jälkeen kirjoittamassani artikkelissa “EU foreign policy in relation of EC selections”päättelin seuraavaa:

The appointments may be good or bad depending which European perspective one likes most. Besides EC bureaucracy and puppet parliament we now have two more officials without authority, respect and proven skills at top level international politics. This means that big players are still calling to London, Berlin and Paris instead of Brussels. For euroskeptics this guarantees that EU will not be a key player in international politics its role will be controlling citizens with directives in small details, an discussion forum for joint economical actions.

Lady Ashton on joutunut kritiikin kohteeksi myös siitä, ettei hän ole osallistunut EU:n puolustusministereiden kokouksiin, joissa mm linjataan EU:n ja Naton välisiä suhteita Naton pääsihteeri oli kyllä paikalla, EU:n ulkoministri ei. No ehkä Ashton on jo ulkoistanut EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan Natolle.

Barroson menettely ja Ashtonin täydellinen ammattitaidottomuus on tekemässä farssia koko Lissabonin sopimuksesta ja uudesta uljaasta EU:n ulkoasioiden hallinnosta. Kun vielä nimitys oli jenkkeihin niin taitaa puhelinnumerot Obamalla olla entistä enemmän hukassa – pitäisikö soitella haikuexpertille, harmaalle byrokraatille tai osaamisensa ylittävälle tasolle kohonneelle paronittarelle. Obaman tarvitessa yhteyttä EU:hun veikkaisin hänen soittelevan edelleen Brownille, Merkelille ja Sarkozylle.

Lissabonin ideoiden toteuttamiseksi komission saaminen järjestykseen olisi nyt kiireellistä. Tietysti jos koko Lissabon kuin EU:n ulkoasianhallinto on sellainen vitsi kuin jo Ashtonin nimitys antoi ymmärtää niin ei tarvitse tehdä mitään ja EU:n alasajoa ulkopoliittisena toimijana voidaan jatkaa jolloin se voi keskittyä päätehtäväänsä maataloustukien jakajana. Hyvä tai paha - riippuu näkökulmasta.

“I’ve always questioned whether the construction would work… the post [EU foreign minister] is set up in a way that makes it virtually impossible.” (Carl Bild)

Paljon hehkutettu ilmastokokous päättyi odotusten mukaisesti mahalaskuun Kööpenhaminassa. Mammuttitapahtuman positiivinen anti rajoittunee poliittisen eliitin ja avustajakaartin sekä joidenkin järjestöjen veronmaksajien varoin toteuttaman joulushoppailumatkan taloudellisiin vaikutuksiin. Ilmastohypetyksen varjolla palkattu mittava virkamieskaarti onnistui myös varmistamaan itselleen jatkoprojektin ensimmäisen viritelmän päätyessä huonojen käytänteiden oppikirjaan. Kokouksen oma hiilijalanjälki puolestaan voisi olla ehdolla seuraavaan ennätystenkirjaan.

Koko sirkuksen ehkä yllättävin tulos oli havaita EU:n näkymättömyys lopullisissa neuvotteluissa – uusista presidenteistä ja ulkoministereistä huolimatta koko järjestö ilmeisesti puuttui Obaman koollekutsumasta neuvottelupöydästä vaikka EU:n markkinointikoneisto on pyrkinyt luomaan EU:sta ilmastonmuutos taistelun edelläkävijää.

Viimeistään nyt lienee selvää, ettei mammuttikokouksilla juuri ole tulevaisuutta päätöksentekoelimenä. Itse asiassa suurin vaikutus ilmastoon voi olla G2:n – eli ChiAmerican – keskinäisillä neuvotteluilla. Jos EU puolestaan pitäisi ilmastokysymystä tärkeimpänä prioriteettinaan sen painostukeinojen tulisi olla vastaavia, kuten esimerkiksi kauppasaarto ja viisumipakko USAta ja Kiinaa kohtaan elleivät nämä suostu EU:n ajamiin leikkauksiin. Tätä ei luonnollisestikaan tapahdu, koska seuraaviin vaaleihin tähtääviä poliitikkoja ei voi vähemmän kiinnostaa miltä maailma näyttää v. 2050.

Ennen kokousta nousi esiin myös päätöksenteon valmisteluun liittyvä kysymys tutkimuksen poliittisuudesta eli ns. Climategate. Mielestäni nyt olisi aika avoimelle debatille siitä miten päteviä ovat skenaarioiden pohjana käytetyt tilasto- ym aineistot. Aineistojen pimittämiseen ja tarkoitushakuiseen manipulointiin liittyvä keskustelu vie pohjaa koko ilmastonmuutoshankkeelta.

Toinen tutkimuksellinen haaste mielestäni on kokonaisvaltainen tarkastelutapa eli miten esimerkiksi jonkun energianlähteen suosinta toisen kustannuksella voi aiheuttaa kielteisiä ympäristöllisiä, sosiaalisia tai taloudellisia tuloksia toisaalla.

Taloudellinen haaste on mielestäni helpohkosti hoidettavissa käyttöönottamalla jokin Tobinin veron kehitelmä. Mielestäni ko vero on samalla oikeudenmukainen tulonsiirto teollistuneista maista mm köyhimpien maiden ympäristöolojen kohentamiseen.

Floppenhagen opetti miten onnettomalla pohjalla on päätöksenteon valmistelu, miten surkeasti hanke on organisoitavissa ja mikä ero on julkilausumatehtailulla ja reaalipolitiikalla.

Muutama lainaus koskien uutta presidenttiämme:

“Turkey is not a part of Europe and will never be part of Europe.” (Mr Van Rompuy)

“If the point of the Lisbon Treaty was to create a more prominent face for Europe, the result on Thursday was the opposite. It appeared to be a political deal that would do little to reduce the power, stature and influence of big nations or their foreign ministers.” (New York Times)

“It is jaw-dropping. It is the end of ambition for the E.U. — really disappointing.” (Olivier Ferrand, president of Terra Nova, a center-left research institute in France)

Ennen viime EU parlamenttivaaleja pohdin seuraavaa esimerkkiä:

“Protesting over the inability of their politicians to elect a city mayor more than five months after the last elections, local residents in Mostar – Bosnia-Herzegovina – brought a donkey to demonstrations last week, proposing the animal be the city’s new Mayor.” (Lets elect donkey Parliament)

Tulevaisuus näyttänee olisiko em bosnialainen aloite sovellettuna EU:n huippuvirkoihin johtanut parempaan lopputulokseen. Arvio paremmuudesta tosin riippuu mm painotuksesta - kannattaako vahvaa EU:ta vai sen yhteisöä pelkkänä kansallisvaltioiden yhtenä keskustelufoorumina.

Olen pitkään ihmetellyt laimeaa keskustelua talousnobelisti Tobinin veromallista. Mielestäni malli on paras keino kahteen globaaliin ongelmaan eli tulevien talouskriisien pienentämiseen sekä ilmastonmuutoksen kulujen kattamiseen. Aiemmin on ollut puhetta myös ko verolla katettavan kehitysapua ja eettisesti tämäkin olisi hyvin perusteltua – siirtäisihän vero varoja pohjoisen valuuttakeinottelusta etelän kehityshankkeisiin.

Nyt kuitenkin Saksa on mitä ilmeisimmin aktivoitumassa ja tuomassa mahdollisesti esityksen aiheesta seuraavassa G20 huippukokouksessa 24.-25.9.2009 Pittsburgissa. Mahdollisessa esityksessä syvennetään “Tobinin veron” ideaa konkreettisesti ja mielestäni Suomen ja koko EU:nkin tulisi tukea tämänsuuntaisia aktiviteetteja.

Ohessa Atlantic.Org’sta saamani kuvaus Saksan mahdollisesta esityksestä:

At the Pittsburgh G20 Summit from September 24-25, 2009, Germany is set to introduce a new global tax proposal in an effort to regulate financial markets. Going far beyond the so-called “Tobin Tax”, which was conceived only to affect foreign exchange transactions, the Germans want G20 states to tax all foreign exchange as well as all stock, bond, and derivative transactions, including so-called spot and OTC transactions. The tax should be between 0,01 and 0,05% per cent of transaction volume.

The plan’s objective is to “end the greed on international financial markets” and to “share the costs of the crisis with those who harvest fat profits with financial transactions.” The G20 countries currently account for 92 percent of global stock and 75 percent of global bond transactions on their markets.

Veron toteutus tuskin estäisi mitään vakavasti otettavaa taloushanketta, mutta sillä koottavat varat voisivat olla todellinen vipu nykyisten globaalien haasteiden rahoittamisessa.

Viime aikojen keskustelu Suomessa Nord Stream kaasuputkesta on pelkistynyt hankkeen ympäristövaikutuksiin ja paikalliseen päätöksentekoprosessiin. Tällöin helposti unohtuu se, että perimmältään kyse on politiikasta – ei pelkästään ympäristö-, energia-, talous- eikä EU-politiikasta vaan geopoliittisiesta valtapelistä, jossa pääpelureina ovat USA ja Venäjä sekä osin Kiina strategisine intresseineen taustatukenaan sotateollisen kompleksin ja energiayhtiöiden tarpeet, pelilautana raaka-ainelähteet ja näiden kulkureitit ja panoksena pelureiden (turvallisuuspoliittinen)vaikutuspiiri.

Neuvostoliiton hajottua USA kykeni käynnistämään valtapelin luomalla Venäjän ympärille entisistä sateliiteista länsi-Balkanilta Kiinaan ulottuvan vyöhykkeen jonka Venäjä myöhemmin vahvistuttuaan koki turvallisuusuhkana. Energiapolitiikassa vyöhykkeen ilmentymänä olivat mm. USAn “Silkkitie” -strategia sekä GUUAMin perustaminen. Näistä hankkeista enemmän ks artikkelini “Is GUUAM dead?” .Venäjän vastaveto 2000-luvulla oli osin menestyksekäs: GUUAM on käytännössä jo kuollut, Silkkitiestragiasta on vain rippeet jäljellä ja uudet allianssit, kuten Shanghai Cooperation Organization (SCO) ja BRIC (Brazil, Russia, India, China) ovat moninapaistamassa kansainvälispoliittista toimintakenttää. Onnistuessaan USAn strategia olisi blokannut samalla Venäjän ulos lähi-idästä ja erityisesti Iranista ja alueen energiavaroista. Energiapelin panokset eivät ole aivan vähäiset sillä tulevaisuuden kaasun lähteen valtaosa sijaitsee Quatarin, Venäjän, Turkmenistanin ja Iranin lähteillä (jotka maat muuten ovat tiivistämässä yhteistyötään mm. “kaasuOPECin” puitteissa).

Energiatoimitusten kannalta Venäjän luonnollisesti kannattaisi hyödyntää ja olemassaolevaa maanpäälistä putkiverkkoa sitä laajentaen ja modernisoiden yhdessä kaasunostajien kanssa. Koska kyse kuitenkin on politiikasta tilanne on täysin toinen. Balttian maat ja Puola USAn innokkaimpina myötäjuoksijoina ovat epävarmuustekijä energiatoimituksille pohjoisten putkien kautta, Ukraina puolestaan eteläisten putkistojen osalta. Tämän riskitekijän minimoimiseksi Venäjä pyrkii kehittämään suorat reitit markkinoille mm. Nord ja South Streamin avulla.

USAn strategian ajettua kiville eräät länsimaiset energiayhtiöt päättivät luoda vaihtoehtoisen operaation Venäjän ohittamiseksi Euroopan kaasulähteenä. Muistaakseni Itävallassa oopperan yhteydessä järjestetyssä tapaamisessa sovittiin uudesta kaasuputkesta Kaspianmeren lähteiltä Eurooppaan. Hanke sai nimen Nabucco kuunnellun oopperan mukaan ja EU osaltaan lähti ajamaan hanketta eteenpäin erityisesti edellisen Ukrainan kaasukriisin jälkeen.

Myös Nabucco on vaikeuksissa, suunnitelma sinänsä on mallikelpoinen vain yksi asia puuttuu eli kaasu. Azerbaitsan, Kazakstan ja Turkmenistan ehättivät tehdä kaasuntoimitussopimukset Venäjän kanssa ja nyt uusia kaasuntoimittajia epätoivoisesti yritetään hankkia Irakin kurdialueilta ja Iranista. Tällöin on selvää, että yksityiset rahoittajat ovat suhteellisen epäileväisiä poliittisten riskien suhteen. Kilpailijaksi koettu Venäjän South Stream puolestaan omaa kaasuvarantoja Eurooppaan toimitettavaksi. (Nabucco/South Stream taustoista enemmän artikkelissani “EUs big choice – Nabucco or South Stream”) Tosin Kiina on talouslaman luonut hyvät suhteet sekä Kazakstanin että Turkmenistanin johtoon, joten sekä Venäjä, EU ja länsiyritykset voivat joutua toteamaan tämän kaasun virtaavan lännen sijasta itään.

Alueellisesti energiapelin selkät häviäjät ovat Ukraina ja Georgia, selkeä voittaja puolestaan on Turkki, jonka kanssa sekä EU että Venäjä ovat sopineet uusista putkistoista (mm. Venäjä merenalaisen Blue Streamin laajennuksesta). Keskeisimpänä kauttakulkumaana Turkki omaa pelissä ässän jonka maa tarvittaessa voi jatkossa pelata mm EU-jäsenyysneuvottelujen aikana.

Koska nesteytetyn kaasun tuotto ja toimitus vielä hinnaltaan ei ole kilpailukykyinen putkitoimituksille oma arvioni on, että Nord ja South Stream voivat toteutua ensimmäisinä; Nabucco vaatinee aikalisän EUn pohtiessa Irakin ja Iranin poliittista riskiä kaasuntoimittajana.

The Euroopean Journalism Centre (EJC) päätti TH!NKABOUTIT -kampanjan uusien äänestäjien houkuttelemiseksi kesäkuun eurovaaleihin. Kampanjan tarkoituksena oli herättää erityisesti nuorten äänioikeutettujen kiinnostusta äänestää euroehdokkaita. Kampanjan aikana 81 EU jäsenmaista valittua kirjoittajaa julkaisi kampanjasivuilla 600 artikkelia eurooppalaisista aiheista. Sivusto – vielä nähtävissä osoitteessa http://elections.thinaboutit.eu – keräsi noin 2,000 kommenttia, 5,000 viitettä ulkopuolisilta sivuilta, 14,000 Google –linkkiä ja 2,7 miljoonaa visiittiä runsaan nelikuukautisen olemassaolonsa aikana.

TH!NKABOUTIT –kampanja oli osin Euroopan komission rahoittama kokeilu nostaa äänestysaktiivisuutta nuorissa ikäluokissa. Vastaavanlainen yritys on ollut EUTube, joka kuitenkin kahden vuoden aikana on saavuttanut vain 2,2 miljoonaa katsojaa. Tässä mielessä EJC voikin olla kokeiluun tyytyväinen.

Sosiaaliset verkostot ja bloggaus ovat tuoneet uuden elementin lähentää Euroopan unionia kansalaisiinsa. Valitettavaa kuitenkin on, että todellinen eurooppalainen vuorovaikutus EU instituutioiden ja kansalaisten välillä on yhäkin puutteellista; esimerkiksi nekin EU parlamentin jäsenet, jotka vaivautuvat bloggaamaan tekevät sen usein vain kansallisella kielellään jolloin EU laajuinen keskustelu jää olemattomaksi.

Tilastot nuorten äänestysaktiivisuudesta viime eurovaaleissa vielä puuttuvat, mutta itse arvioisin ylivoimaisen enemmistön nuorista kannattaneen ”en tiedä, EVVK” –ryhmää. Sinänsä on hyvä, että bloggauksen merkitys yhteiskunnallisena vaikutuskeinona tunnustetaan ja platformeja sen edistämiseksi kehitetään.

Itsekin TH!NKABOUTIT -kampanjaan osallistuneena näkisin, että eurovaaleista on erityisen haasteellista jatkossakaan kehittää laajaa kiinnostusta herättävä teema yleiseen keskusteluun – EU asiat laajemmin tai teemoittain pelkän vaalikampanjan sijasta voivat ehkä houkutella enemmän osanottajia samoinkuin alueellisesti EU-politiikan vaikutukset jäsenmaiden ulkopuolella. Henkilökohtaisesti jatkan kirjoittamista pääsääntöisesti Balkanin perspektiivistä sivuten välillä aihepiiristä riippuen Mustan meren ja lähi-idän teemoja.

Näin Eurovaalien alla äänestysinnon nostatuspuheiden keskellä löysin virkistävää luettavaa OpenEurope.org:n selvityksestä koskien sataa huippuesimerkkiä EU:ssa veronmaksajien rahoilla tehdyistä huijauksista ja tuhlauksesta. Koko selvitys on löydettävissä tästä.

Oma top kahdeksan suosikkiani ovat seuraavat tapaukset:

• Espanjassa entinen pormestari perusti “seitsemäs taivas” nimisen bordellin EU tuin, virallisesti rahat oli tarkoitettu ratsastuskouluun

• Vuoden 2006 raportti paljasti EUn tukeneen Italiassa lasten syöpäklinikkaa vuodesta 1992 jossa kuitenkaan ei ollut yhtään sairaansijaa. Tuettuja rakennuksia mafia kuitenkin käytti asevarastoina.

• Sisäisen tarkastuksen mukaan EU:n jokainen Meppi väärinkäyttää keskimäärin 150.000 € EU- varoja vuodessa eli yhteensä pitkälti toista sataa miljoonaa vuodessa

• EU komission virkamiehet väärensivät 44 miljoonan euron edestä tekaistuja siivoussopimuksia belgialaisen yhtiön kanssa 2003-2006

• Eräs perhe Italiassa halusi kehittää maaseutulomia saaden EU varoja 12 hehtaarin oliivipuufarmin ja ravintolan investointeihin. Investointikhteet soittautuivat myöhemmin hylätyksi metsäksi ja perheen yksityiseksi ruokasaliksi.

• Tanskalainen liikemies sai EU tuen laskettelurinteelle jokasijaitsi tasamaalla. Hän myöhemmin selitti ettei ikinä olisi uskonut EU:n rahoittavan moista hanketta.

• Espanjassa EU varoin rakennettiin pyhiinvaelluskeskus kylään joka valitettavasti ei sijainnut milään pyhiinvaellusreitillä.

• Lentoyhtiöt ottavat osansa EU:n maataloustuista, esim Lufthansa on kerännyt niitä yli 2.5 miljoonaa euroa vuodesta 2000

Luonnollisesti osa EU varoista tuhlautuu raskaiden ohjelmien hallinnointiin, näennäiskokouksiin ja -selvityksiin tai yksinkertaisesti sksi että varat pitää kuluttaa eri intressiryhmien tarpeisiin ilman merkkiäkään tavoitteista joita muodollisesti tulisi edistää.
Ohessa eräitä muita EU -aiheisia kirjoituksiani:

• Discovering the EP with Europarltv videos

• When Decisions needed ‘Puppetparliament’ is bystander

• € 2.4 bn propaganda

• EU as mediator

• Squandering Kosovo’s Aid Funds

• Bulgaria wrestles for EU Funds and credibility

EU:n ulkoministerikokouksessa Brysselssä 18.5.2009 keskeisenä teemana oli unionin Iran –politiikka. EU:n rivien on sanottu olevan hyvin kasassa ja EU:n kykenevän vahvaan Iran-politiikkaan. Olisi mielenkiintoista tietää mistä politiikan osa-alueesta tällöin puhutaan. Koska ihmisoikeuskysymyksillä on reaalipolitiikassa käyttöä lähinnä vain julkilausumatasolla olettaisin kyseen olevan yleisesti turvallisuuspolitiikasta ja erityisesti energiaplitiikasta.

Geopoliittinen asetelma mielestäni viime vuosikymmenet on ollut USA:n (lähinnä sensotateollisen kompleksin) tavoite blokata Venäjä samanaikaisesti ulos Kaspianmeren ja Euraasian energiavaroista sekä katkaista Euraasian korridorin tai Silkkitiestrategian mukaisesti Venäjän ja Iranin suora yhteistyösuhde. Aiheesta enemmän artikkelissani “Is GUUAM dead?“

Osin Venäjän viime vuosien vastavetojen (GUUAMin neutralisointi omien yhteistyösopimusten avulla)ansiosta ja osin USAn suojattien (Ukraina, Georgia, Moldova) taitamattomuuden takia nämä USAn tavoitteet uhkaavat jäädä toiveajatteluksi. EU on pyrkinyt sittemmin paikkaamaan aukkoa mm. itäisellä naapuruusohjelmalla.

USAn viimeisiä oljenkorsia Silkkitiestrategian toteuttamisessa on ollut EU komission ajama Nabucco kaasuputkihanke. Finanssikriisipaketissa hankkeelle annettiin aloitusrahaa € 200 miljoonaa ja toissaviikon Prahan energiasummitin tarkoituksena oli antaa hankkeelle lisää potkua. Turkki allekirjoittikin julistuksen, mutta on jo aiemmin ilmaissut käyttävänsä Nabuccoa yhtenä kiristyskeinona EU:n mahdollisesti pannessa kapuloita maan EU pyrkimyksen rattaisiin.

Huomionarvoista Prahan energiasummitin julkilausumassa oli, että suuret kaasuntuottajat - Kazakstan, Turkmenistan ja Uzbekistan - kieltäytyivät kokousjulistusta allekirjoittamasta. Sen sijaan viime viikolla kilpailevan South Streamin puitteissa allekirjoitettiin Sotshissa yksi valtiollinen yhteistyösopimus (Venäjä-Italia)ja kolme yritysyhteistyösopimusta (Gazprom ja johtavat energiayritykset Serbiasta, Bulgariasta ja Italiasta).

Tiivistetysti tilanne on se,että EU:n komissiovetoilta Nabucco -hankkeelta puuttuu raaka-aine jonka putkessa tulisi kulkea ja lisäksi yrityspohja on liukumassa South Streamin leiriin. Sen sijaan kilpailevalla South Streamilla on raaka-aine, markkinat ja jakeluverkosto lähes valmiina kuin myös yrityspohja hanketta toteuttamaan. Kun lisäksi Venäjä putkellaan tavoittaa suoraan EU alueen Nabuccon kulkiessa usean epävakaan valtion kautta lienevät myös hankkeiden riskit aivan eri luokkaa.

Nabuccon on arvioitu jäävän toteutumatta ellei kaasua saada Iranista. Tässä on poliittisen puolen lisäksi kaksi ongelmaa: toisaalta Iran on suunnitellut käyttävänsä kaasun itse eli ohjelmansa mukaan 93 % 630 kaupungin ja 18 % 4000 kylän energiatarpeesta; toisaalta Iranin kaasukentät ovat maan eteläosassa. Iran on itse sopinut Turkmenistanin kanssa kaasun tuonnista uusista esiintymistä Iranin pohjoisosien tarpeisiin, ehkä EU:n haaveissa on että Iran myisi tämän kaasun Turkkiin ja edelleen Nabuccon verkkoon.

Energiapelistä lisää tuoreessa kirjoituksessani “EU’s big Choice - Nabucco or South Stream?”

EU:n suuri haaste on päättää positionsa Iranin suhteen. Olisiko nyt aika EU:n ottaa aloite ja itsenäinen rooli aiemman USAn lakeijan roolin tilalle, edellyttäisikö tämä tiiviimpää yhteistyötä South Streamin suuntaan Nabuccon kustannuksella? Energiapolitiikan ohella Iranilla on mielestäni ratkaiseva merkitys lähi-idän tilanteen ratkaisussa, joten uusi positiivinen strategia Iran suhteissa olisi hyvin perusteltua; osana tätä strategiaa voisi olla luopuminen Venäjän poisulkupyrkimyksistä joten myös EU-Venäjä suhdetta olisi mahdollisuus kehittää myönteiseen suuntaan Iran-politiikan siivellä.