Ari Rusilan BalkanBlog

Lukaisin juuri Times’sta Turkin ulkoministerin Englannin vierailulla antamia haastatteluja. Turkki tarjoutui rooliin, jota pitkään olen kaivannut EU:lta. Tässä pätkä:

“Turkey was ready to try to persuade the Taleban to end the violence and take part in elections. Ankara’s aim is to repeat its success in 2004 in convincing alienated Sunnis in Iraq to end their boycott of the elections to give them a voice in the Shia-dominated Government. The approach by Turkey, whose own population is predominantly Sunni, had worked in Iraq and must be repeated by Nato in dealing with the Taleban in Afghanistan, Mr Davutoglu said. This was more important than the question of how many troops Nato should deploy or what military aid would be given to the Karzai Government.”

Juuri tästä mielestäni pitäisi olla kysymys eikä siitä, että EU maat lamaantuneina odottavat viisautta tulevan jenkeistä ja sitten pohtivat montako sotilasta USAn tueksi pitäisi lähettää.

Hyvien välien säilyttäminen hyväksymällä epämääräisin motiivein valittu yksisilmäinen strategia ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa EU:n kyvyistä nykykonfliktien lieventämisessä (Epämääräisillä motiiveilla viittaan viittaan aiemminkin mainitsemaani sotateollisen kompleksin vaikutusvaltaan USAn ulkopolitiikassa, joista enemmän esim jutussa “Will Coin work in Afghanistan“   ja vaihtoehtostrategioista esim jutussa “Afghanistan - to be or not“)

Yksi Espanjan puheenjohtajakauden aikana esiinnouseva kysymys on pysyvämpien ratkaisujen etsintä Balkanilla. Ignacio de Palacio Espana, Espanjan lähettiläs Belgradissa totesi Blic-lehdelle seuraavaa:

Koska kirjoituksillani voin käsitellä vain häviävän pientä osaa minua kiinnostavista teemoista olen paremman kattavuuden turvaamiseksi käynnistänyt uuden uutisportaalin “Ari Rusila’s Conflicts” joka on ladattu multimediasisällöllä yli 2500 uutislähteestä ja blogista hyödyntäen sekä itseäni että mahdollisia tämän blogin lukijoita.

Portaalin teemat vastaavat pääblogini “AriRusila’s BalkanBlog” aiheita ollen seuraavat:

• Editorials (sisältäen artikkelini BalkanBlog’ssa)
• Balkans
• Caucasus
• Serbia
• Bosnia-Herzegovina
• Iran
• Crisis management
• Military-Industrial Complex
  
• Terrorism
• Afghanistan War
• Palestine-Israel Conflict
• Oil & Gas
  

Ari Rusila’s Conflicts -uutisportaali osoitteessa http://conflicts.newscred.com/

Nyt kun Afganistanissa jälleen haetaan sotilaallista (pessimistinen ennakointini Obaman strategiapuheen sisällöstä) ratkaisua olisi ehkä hyvä palauttaa mieliin pari vuotta vanha CBS dokumentti – “Bombing Afghanistan” - jossa hieman vertaillaan venäläisten aiempaa ja jenkkien nykyistä käytäntöä Afganistanissa. Pari otetta:

“During the Russian invasion we haven’t heard of 10 members of one family being killed by Russians in one incident. But the Americans did that,” a villager remarked.

These Afghans, like many others, are trying to decide whether to support the U.S.-backed government. We expected anger, but we didn’t expect this.

“We used to hate the Russians much more than Americans,” the villager replied. “But now when we see all this happening, I am telling you Russians behave much better than the Americans.”

Kirjoituksessani “Afganistan – to be or not” käsittelen nykyvaihtoehtoja hiemen laajemmin ja kiteytin vastauksen seuraavasti:

“My conclusion is that the core question is not in or out. I would see the word with as best practice for future relations between U.S./EU and Afghanistan.”

Mielestäni diplomaattiset ratkaisut ovat jääneet vain USAn sanelemien ratkaisumallien alle. Siksi näkisin mielelläni keskustelua pari päivää sitten Venäjän presidentti Medvedev kansainvälisen politiikan kentille lähettämästä luonnoksesta Euroopan turvallisuussopimukseksi. Mielestäni luonnos – löydettävissä Kremlin sivuilta - on melko simppeli ja sille tulisi antaa mahdollisuus; sen olisiko uusi sopimus parempi kuin olemassaolevien järjestelmien paikkaus voisi aika näyttää.

Puheessaan 20.10.2009 Serbian parlamentissa Venäjän presidentti Medvedev tiivisti seuraavasti:

Preparing and signing a European Security Treaty could be a starting point for creating a common security zone in the Euro-Atlantic region, and would provide equal and reliable guarantees to all states.

Enpä panisi vastaa em ajatusta – kiinnostaisi tietää löytyykö EU:n uloministereiden piiristä yhtään innostusta mainittuun aloitteeseen. Itse innostuin siitä Medvedejevin Helsingin yliopiston puheen jälkeen blogikirjoituksessani varsinkin kun uusi energiasopimus oli yksi puheen komponenteista ja olen edelleen samaa mieltä lopputoteamukseni kanssa

Two last decades have been giving many bad practices which – if copied – can make Europe with surrounding regions more unsecure. I think that now it is time at least discuss about lessons learned, develop and copy better practices. Will the outcome be a new structure or updated old one shall be seen but even more important is to start process itself.

Afganistanin naisvankila-asia voi palvella pontimena kriisinhallintakäytäntöjen edelleenkehitykselle joita -virheellisiä käytäntöjä -  jo aiemmin on testattu konfliktin jälkien korjaamiseksi sekä Bosniassa että Kosovossa.  Molemmissa taustalla oli vaikuttamassa toisaalta länsimediassa luotu tarkoitushakuinen kuva toimintaympäristöstä ja toisaalta mm. EU:n ja YK:n kabineteissa luotu mielikuva tulevasta uudesta uljaasta maailmasta.

Nyt Afganisatanin siviilioperaattiossa on nähtävissä samojen virheiden toisto kuin aiemmin Balkanilla.  Mielestäni siviilikriisinhallinta kärsi alusta saakka kahdesta perusongelmasta - mm valtavirtamedian “vedätyksellä” luodusta puolueellisesta ennakkoasenteesta ja toimintaympäristön tuntemattomuudesta. Toimintojen osalta tämä tarkoitti suunnittelua länsivaltojen ihanteista ja tarpeista lähtien paikallisväestön jäädessä parhaimmillaan hallintoalamaisen/sivustaseuraajan ja pahimmillaan vastustajan rooliin.

Balkanilla operaattorit eivät ymmärtäneet sikäläisen historiakäsityksen poikkeavan melkoisesti länsi-Eurooppalaisista ihanteista, etniset ristiriidat olivat vuosisataisia, hallinto omasi sekoituksen bysanttilaista ja kommunistista lisäväriä. Siviiliriisinhallinnasta ja konfliktin jälkeisestä yhteiskunnan rakentamisesta on nyt 8-13 vuoden kokemus Balkanilla.

Bosniasta luotiin keinotekoinen etnisten linjojen mukaan luotu kyhäelmä jota noin 180 ministeriä on länsikonsultien johtamina yrittänyt kehittää valtioksi. Nyt kyseinen rakennelma on hajoamassa ja jopa kroaattien ja muslimien jännitteet ovat laukeamassa serbien entiteetin jatkaessa etääntymistään keskushallinnosta.

Kosovon asemaa yritti selvittää Ahtisaari johtamissaan neuvotteluissa 2005-2006. Hänen rajoitteenaan oli ensinnäkin henkilökohtainen ennakkoasenne ja puolueellisuus ja toisaalta kontaktiryhmän antamat rajoitteet, joten tuloskin oli mahalasku. Myöhemmin ns. Troikan vetämissä neuvotteluissa tuotiin jo esiin useita vaihtoehtoisia autonomiamalleja, mutta albaanien ei tarvinnut niistä neuvoteltua Yhdysvaltain ehdittyä jo ennakkoon lupaamaan albaaneille itsenäisyyden. Kosovossa kansainvälisen yhteisön hallinto on vieläkin sekaisin EU:n erityisedustajan, EU komission delegaatiojohdon, Eulex operaation ja KFOR joukkojen johdon vääntäessä kättä keskenään ja YK:n edustajan kanssa siitä kuka tekee mitäkin ja millä alueilla. Samalla alueen separatistihallinto kuvittelee omaavansa itsenäisen valtion ainakin albaanienemmistöisillä alueilla jäljellä olevien serbienemmistöisten alueiden jatkaessa eloaa Serbiaan integroituneena kuten ennenkin. Em. kokemuksista on opittavissa tarve toisaalta ryhtyä toimiin vasta realistisen tilanneanalyysin pohjalta ja toteutuksessa tulisi mielestäni siirtyä ns. kokonaisvaltaisen lähestymistavan (Comprehensive Approach)käyttöön jossa integroidaan poliittinen, turvallisuus, lainvalvonta, kehitys, ihmisoikeus ja humanitaariset dimensiot keskenään kansainvälisissä operaatioissa.

Tiivistetysti sanoen myös siviilikriisinhallinta tarvitsee onnistuakseen modernia projektihallintaa projektisyklin kaikissa vaiheissa.  Naisvankilahanke Afganistanissa vaikuttaa insinöörivetoiselta seinien rakentamiselta, jossa tyystin puuttuvat visio haluttavasta tavoitetilasta, hankkeen sijoittumisesta paikalliseen henkiseen, kulttuuriseen ja toiminnalliseen kontekstiin.  Teknisesti joku rakentaminen projektina ei ole kovin vaativa - piirustukset ja (käännetty) tarjouspyyntö jakeluun, tarjouskilpailu jonka prosessinaikana korruptiota pyritään minimoimaan eri mittarien avulla, toteutus, tarkastukset ja raportti.  Haastavampaa on hahmottaa hankkeen tavoitteet, toteutus, vaikuttavuus ja merkitys toimintaympäristössään - tällöin mielestäni voidaan jo puhua kehityshankkeesta. Siitä millaista kansainvälinen siviilikriisinhallinta voi olla törkeimmillään on kuvaus esim. artikkelissani “UN Death Camps, EU Money, Local Negligence”.