Ari Rusilan BalkanBlog

“Suomi korosti Kosovon tunnustaessaan demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta, ihmisoikeuksien ja Kosovon kaikkien yhteisöjen kunnioitusta. Näitä arvoja tulee kunnioittaa” totesi UM Stubb 16.10.2009 kansainvälistä oikeutta ja politiikkaa käsittelevässä puheessaan. Yksi kansainvälisen oikeuden ja reaalipolitiikan suhteita mittaava prosessi käydään joulukuussa Haagissa pidettävässä kansainvälisen oikeuden ( International Court of Justice, ICJ) istunnossa. Aiheena on YK:n yleiskokouksen oikeudelta pyytämä kannanotto Kosovon yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen laillisuudesta. (Enemmän artikkelissani “UN sending Kosovo case to ICJ”)

Mainittakoon YK:n yleiskokouksen päätöksen syntyneen aikoinaan äänin 77 puolesta ja kuusi vastaan Albanian, Marshall saarten,Mikronesian Palau ja Naurusaarten vastustaessa Yhdysvaltojen tuella Serbian aloitetta. 74 valtiota – mm Suomi – ei ottanut asiaan kantaa.

Joulukuun alussa pidettävässä kuulemisessa EU:n jäsenmaista Espanja, Romania ja Kypros ovat päättäneet esittää Kosovon itsenäistymistä laittomana pitävät kantansa samoin kuin mm. Venäjä, Kiina ja luonnollisesti Serbia.

Kosovo nyt

Artikkelissani “Kosovo Update” - kiteytän provinssin tilannetta seuraavasti:

The outcome today is a quasi-state with good change to become next “failed” or “captured” state if international community does not firm its grip in province. Today’s Kosovo is already safe-heaven for war criminals, drug traffickers, international money laundry and radical Wahhabists – unfortunately all are also allies of western powers.

Kansainvälisten raporttien mukaan (ks. esim em artikkelini) vähemmistöjen tilanne on ns. itsenäisyyden myötä jopa huonontunut. Yhdestä räikeimmästä ilmiöstä kirjoitin myös artikkelin “UN death camps, EU money, local negligence“. Mainitulla leirillä Kosovovon nukkehallitus ei ollut vaivautunut vierailemaan liki vuosi valtaantulonsa jälkeen.

Olisiko nyt uudelleenarvioinnin paikka?

Kosovon itsenäisyyden tuki oli yksi USAn ulkopolitiikan hairahduksista, prosessissa jätettiin aluksi käymättä todelliset osapuolten väliset neuvottelut (Ahtisaaren vetämä hanke) ja viime vaiheessa (Troikan vetämät neuvottelut) albaaniosapuolella ei ollut tarvetta neuvotella koska USA oli lopputulemaksi luvannut itsenäisyyden. USA myös painosti liittolaisiaan tunnustamaan provinssin paikallishallinnon itsenäisyysjulistuksen, mutta siitä huolimatta kaksi kolmasosaa YK:n jäsenmaista on mainitun itsenäisyyden jättänyt tunnustamatta. Jotkut ovat sittemmin katuneet hätiköityä tunnustusta, esim ex liittokansleri Gerhard Schröder hiljattain totesi sen olleen karkea virhe, saman totesi myös USA:n entinen YK suurlähettiläs John Bolton.

Kun siis toiveajattelu Kosovon tunnustuksen myönteisistä vaikutuksista näyttää pikemminkin ottaa takapakkia voitaisiinko Suomessakin harkita hätiköiden tehdyn tunnustuksen peruuttamista. Kestävämpi ratkaisu löytynee paikallisten ilman ennakkoehtoja tai ulkoa määrättyä lopputulemaa käymien neuvottelujen ja kompromissin myötä - tällaisia neuvottelujahan ei vielä tähän päivään mennessä ole käyty (Ahtisaaren keskusteluissa useita vaihtoehtoja oli rajattu pois, Troikan vetämässä prosessissa puolestaan albaanien ei tarvinnut neuvotella koska jenkit olivat jo itsenäisyyden luvanneet).

Mielenkiinnolla odotan ensinnäkin uskaltaako Suomi prosessin kuluessa esittää kantaansa ja toiseksi noudattaa mahdollista ICJ:n linjausta mikäli se olisi Yhdysvaltain aiemman hallinnon näkemysten vastainen.

Keskustelussa Suomen osallistumisesta Afganistanin operaatioon on hämmästyttävää ero julkilausuttujen päämäärien ja todellisten tavoitteiden välillä. En voi uskoa, etteikö Suomen poliittinen johto tiedä Yhdysvaltain motiiveja mm Afganistanin suhteen, sillä ne ovat luettavissa jo osin julkisistakin asiakirjoista sekä tarkastelemalla lähihistoriaa.

Keskeinen tekijä USAn intressien ymmärtämiseksi on kongressin v. 1999 hyväksymä ns. Silkkitiestrategia”, joka määrittelee maan taloudelliset ja strategiset tavoitteet itäiseltä Välimereltä keski-Aasiaan ulottuvalla “korridorilla”. “Silkkitietiestrategian” osana USA synnytti ns. GUUAM (Georgia, Ukraina, Uzbekistan, Azerbaitsan, Moldova) ryhmän v. 1999 edistääkseen läntisiä energiaintressejä ns. Eurooppa-Kaukasus-Aasia kuljetusreitillä samalla blokaten Venäjä ulos Kaspianmeren alueen öljy- ja kaasuesiintymistä. Venäjän vahvistuminen ja vastatoimet kuitenkin ovat käytännössä nyt lamauttaneet mainitun ryhmän. Tästä taustasta lisää kirjoituksessani “Is GUUAM dead?”.

Vuonna 2006 USAn senaatti ajantasaisti “Silkkitiestrategiaa” sisällyttämällä USAn energiaintressit yhdeksi keskeisimmistä syistä maan läsnäololle Afganistanissa. Pari otetta ajantasaistuksesta (lähde U.S Senate May 4^th 2006: A bill to update the Silk Road Strategy Act of 1999)

Consistent with the purposes of the Overseas Private Investment Corporation, it is the policy of the United States to promote and protect the interests of United States businesses and investments in Central Asia and the South Caucasus

Extensive trade relations with the energy-producing and energy-transporting states of Central Asia and the South Caucasus will enhance United States access to diversified energy resources, thereby strengthening United States energy security, as well as that of energy consumers in developed and developing countries.

Strategian menestyksekäs toteutus edellyttää “Eur-Aasian väylän” militarisointia öljy- ja kaasuesiintymien varmistamiseksi ja putki- ja kauppaväylien turvaamiseksi. Militarisointi on lähinnä suunnattu Venäjää, Kiinaa ja Irania vastaan. Al-Qaedaan tai Osama bin Ladeniin ei strategian versioista juuri löydy viitteitä – USAn kaupan ja investointien kehittämiseen/turvaamiseen viitteitä sen sijaan on lukuisia.

Kiinnostava sattuma lisäksi on Afganistanin joukkojen lisäysvaatimuksen ajoittuminen hiljattain julkistettuun maakaasuesiintymään eteläisessä Turkmenistanissa. Tämä kohottaa suunnitellun “TAPI” (Turkmenistan, Afganistan, Pakistan, Intia) maakaasulinjan merkitystä entisestään.

Suomessa ja joskus Yhdysvalloissakin Afganistanin operaatiota on perusteltu demokratian levittämisenä, ihmisoikeuksilla, sotana terrorismia vastaan. Mainitut tavoitteet saattavat palvella markkinointipuheena jolla peitellään todelliset tavoitteet. Afganistaniin joukkoja lähettävien maiden kansalaiset eivät välttämättä hyväksyisi tappioita vain energiayhtiöiden ja sotateollisen kompleksin johtajien bonusten kerryttämisen takia.

Enemmän aihepiiristä esimerkiksi seuraavissa artikkeleissani:

• New player in Caspian Sea Power Corridor

• Karzai’s administration worse than Taliban

• Russia’s new Security and Energy Initiatives

• Powerplay behind the New Cold War