EU:n ulkoasianhallinto
EU:n ulkoasianhallinnon rakentamisen ponnisteluissa mieltäni askarruttaa hankkeen toteutuslogiikka. Mediassa huomio keskittyy siltarumpupolitiikasta tuttuun pohdiskeluun siitä mitä suurlähettiläspaikkoja kukin maa uudesta hallinnosta saa.
Mielestäni olisi luontevampaa järjestää EU:n ulkoasianhallinto maailmalla olemassaolevien suurlähetystöjen pohjalle, vähän samaan tapaan kuin konsuliasioissakin apua voi saada toisen maan lähetystöstä. Ongelma ei nähdäkseni ole epäselvyys siitä puhuuko lähettiläs oman maansa edustajana vai EU:n edustajana koska jo nyt on useita kaksoishatutettuja tehtäviä. YK:n turvaneuvostossakin usein todetaan jonkun maan edustajan puhuvan EU:n näkemyksen edustajana; miksei sama käytäntö toimisi muuallakin. Samalla edustaja luonnollisesti voisi raportoida kohdemaan haasteista ja tapahtumista yhdessä tai erikseen niin oman maan kuin EU:nkin ulkoministeriä.
Käytännössä EU voisi kysellä jäsenmailtaan kunkin kohdemaan osalta kuka suostuisi hoitamaan EU:n ulkoasianhallinnon asiat oman työn ohella ja tarvitaanko mahdollisesti kohdemaasta johtuen jotakin ylimääräistä avustaja-apua esim. ko maassa mittavien EU:n avustusohjelmien toteuttamisessa.
Kyläpolitikointi nimityksillä on sitäpaitsi mielestäni vain epäoleellisuus joka tosin osaltaan on kasvattamassa EU rakenteisiin tuhlautuvia resursseja. Keskeisintä nähdäkseni olisi luoda uudistuvaa sisältöä EU:n ulkoisiin suhteisiin ja politiikkaohjelmiin.
(Aihetta hieman sivusin aiemmin EU:n huippuvirkojen täytön yhteydessä kirjoituksessani “EU foreign policy in relation to EC selection“)
