Ari Rusilan BalkanBlog

EU:n ulkoasianhallinnon rakentamisen ponnisteluissa mieltäni askarruttaa hankkeen toteutuslogiikka. Mediassa huomio keskittyy siltarumpupolitiikasta tuttuun pohdiskeluun siitä mitä suurlähettiläspaikkoja kukin maa uudesta hallinnosta saa.

Mielestäni olisi luontevampaa järjestää EU:n ulkoasianhallinto maailmalla olemassaolevien suurlähetystöjen pohjalle, vähän samaan tapaan kuin konsuliasioissakin apua voi saada toisen maan lähetystöstä. Ongelma ei nähdäkseni ole epäselvyys siitä puhuuko lähettiläs oman maansa edustajana vai EU:n edustajana koska jo nyt on useita kaksoishatutettuja tehtäviä. YK:n turvaneuvostossakin usein todetaan jonkun maan edustajan puhuvan EU:n näkemyksen edustajana; miksei sama käytäntö toimisi muuallakin. Samalla edustaja luonnollisesti voisi raportoida kohdemaan haasteista ja tapahtumista yhdessä tai erikseen niin oman maan kuin EU:nkin ulkoministeriä.

Käytännössä EU voisi kysellä jäsenmailtaan kunkin kohdemaan osalta kuka suostuisi hoitamaan EU:n ulkoasianhallinnon asiat oman työn ohella ja tarvitaanko mahdollisesti kohdemaasta johtuen jotakin ylimääräistä avustaja-apua esim. ko maassa mittavien EU:n avustusohjelmien toteuttamisessa.

Kyläpolitikointi nimityksillä on sitäpaitsi mielestäni vain epäoleellisuus joka tosin osaltaan on kasvattamassa EU rakenteisiin tuhlautuvia resursseja. Keskeisintä nähdäkseni olisi luoda uudistuvaa sisältöä EU:n ulkoisiin suhteisiin ja politiikkaohjelmiin.

(Aihetta hieman sivusin aiemmin EU:n huippuvirkojen täytön yhteydessä kirjoituksessani “EU foreign policy in relation to EC selection“)

Irakin vaalien osalta YK:n turvaneuvosto ehätti lausumaan vaalien vahvistavan kansallista yhtenäisyyttä, monet länsimaat ja EU ovat ylistäneet demokraattista kehitystä. Itse näen tilanteen hieman eri tavalla ja jopa päinvastaisena.

Demokratia sinänsä oli vaaleissa vähemmistöroolissa. Keskeisin kysymys sen sijaan mielestäni oli öljy- ja kaasutulojen jakokysymys keskushallinnon ja alueiden välillä. Ennen vaaleja Bagdad tulikin jo alueita vastaan lupaamalla 0.5-1 taalaa barrelilta kuvernööreille. Vaalit vahvistivat eri etnis-uskonnollisia ryhmiä, heimojohtajat saivat muodollisen valtuututuksensa, saavat öljytuloista suuremman osan käyttöönsä ja voivat johdattaa maan hajoamiseen autonomisiin alueisiin sekä löyhään liittovaltiomuodostelmaan.

Vaalien taustoista ja myöhemmin tuloksista löytyy tietoa seuraavasta Alsumaria Iraqi Satellite TV networkin linkistä joka käsittää interaktiivisen kartan aluekuvauksineen, koalitioineen ja paikkajakautumineen.

Vaaleja edelsi poliittinen peli, jossa aiempia Baath -puolueen jäseniä yritettiin sulkea pois äänestyslistoilta. Ääniä myös surutta ostettiin jopa tukussa ja muutoinkin vaalitarkkailijoilla saattaisi olla huomautettavaa. Väkivalta vaalipäivänä rajoittui noin 40 kuolleeseen, joka maan mittasuhteet huomioonottaen mielestäni on suhteellisen vähän. Äänestysaktiivisuuskin oli hyvä. Itse tiivistäisin Irakin vaalit ja niiden vaikutukset seuraavasti:

• Vaalit osoittivat hienoista tendenssiä kohden demokratiaa erityisesti verrattaessa käytännettä moniin länsivaltojen tukemiin liitolaisiin arabimaissa.
  

• Irakin öljykenttien menestyksellinen lisensiointi toi alalle useita voittajia Gazpromista Shelliin. Tämä muodostaa hyvän pohjan kestävälle taloudelliselle kehitykselle

• Maan etnis-uskonnollisten identiteettien merkitys korostuu Irakin kansallinen identiteetin kustannuksella
  

• Valloittajien rooli vaikuttamisessa Irakin yhteiskuntaan on vähenemässä ja kansalaiset tai pikemminkin heimopäälliköt ottavat vastuuta omista asioistaan; tuloksena todennäköisesti alueen vakauden lisääntyminen

Kun kukaan ei todennäköisesti saa enemmistöä parlamenttiin ovat kurdit kuninkaantekijöitä; heillä puolestaan on yhteisiä intressejä Basran Shiiojen keskuudessa - molemmilla kun on öljyä mittavasti.

Uskoisinkin Irakin etenevän Bosnian malliin eli jakaantuvan Kurdistaniin, Shiastaniin ja Sunnistaniin, jotka voivat muodostaa enemmän tai vähemmän kiinteän federaation tai jopa konfederaation. Alueen vakauden kannalta tämä ei välttämättä ole kovin huono vaihtoehto.

Aiheesta hieman pitempään kirjoituksessani “Election Bazaar in Iraq ongoing”

Liki viimeisen vuosikymmenen EU on parhaimmillaan jättäytynyt Ukrainan suhteen merkityksettömäksi sivustaseuraajaksi ja pahimmillaan USAn geopoliittiseten strategioiden myötäilijäksi. Ylikorostunut tuki Oranssivallankumouksen johdolle on osaltaan vienyt pohjaa EU:n ja Venäjän myönteiseltä poliittis-taloudelliselta yhteistyösuhteelta. Ukrainan uuden presidentin myötä on mielestäni mahdollisuus rakentaa tämä suhde uudelleen.

Aiemmissa kirjoituksissani (mm “Ukraine - choosing a new Way” ennustin oikein ensimmäisen kierroksen tuloksen, mutta toinen kierros oli minulle yllätys. Osasyynä voi pitää sitä, että Ukrainan nykyinen presidentti osottautui lopulta täydeksi pelleksi. Vaalisysteemin muutos kierrosten välillä, Stepan Banderan nimeäminen kansallissankariksi ja lopulta kehoitus äänestää “ei ketään” (laillinen optio, keräsi yli neljä prosenttia äänistä) veivät samanaikaisestiTymoshenkon mahdollisuuksia ja toivat lisä-ääniä Yanukovich’lle.

Ukrainassa toteutetut reilut vaalit muuttavat maan sisäistä ja ulkoista politiikkaa. Nato -jäsenyys ei tule enää kysymykseen sen sijaan mahdollisuudet EU yhteistyöhön säilyvät avoimena ainakin talous- ellei poliittisissa kysymyksissä. Suhde Venäjään tulee kehittymään myönteisen vuorovaikutuksen kauttaa, Venäjän Mustan meren laivaston vuokra-aikaa Krimillä jatketaan, etniset jännitteet maan sisällä lievenevät ja aiempaa yhtenäisempi maa kykenee vastaamaan mittaviin taloudellisiin haasteisiin paremmin. (Enemmän kirjoituksessani “Ukraine: End of Orange Revolution, start of Stabilisation”)

Olen aiemmin kirjoittanut kuinka Ukraina menetti Oranssivallankumouksen jälkeen alueellista merkitystään lähinnä geopoliittisen energiapelin seurauksena jolloin Turkki nyt on ottamassa Ukrainan aiemman roolin Euroopan merkittävimpänä energialiikenteen solmukohtana (Ks esim. “Is GUUAM dead?”ja “ The Nabucco-South Stream race intensifies”).

White Stream kaasuputken rakentamishanke Mustan meren kautta oli yksi viimeisistä GUUAM blokin hankkeita joka kaiken lisäksi sai EU priority hankeluokituksen. WS omaa yhtäläisyyksiä EU:n toiselle energiahankkeelle , Nabuccolle, siinä mielessä että molemmat ovat lähtökohdaltaan poliittisia (Venäjän blokkaus ulos Kaspian meren alueen öljystä ja kaasusta samalla kuin eristää Moskova poliittisesti) ja molemmilta puuttuu putkiin toimitettava kaasu. Ukrainan poliittisen tuen katoaminen maan uuden presidentin myötä WS:lta alkaa tämänkin hankkeen taru olla lopussa.

Mielestäni EU:lla nyt olisi mahdollisuus olla myönteisellä tavalla aloitteellinen Venäjäyhteistyön suuntaan eikä sokeasti seurata USAn etuja pohjoisen Mustan meren alueella. Ukraina uuden presidenttinsä johdolla voi omata tärkeän roolin tässä lähestymistavassa. Pudottamalla WS priority listalta ja panemalla South Stream tilalle voisi antaa hyvän alun EU:lle uuteen Venäjä-yhteistyöhön. EU voisi yhteistyössä Venäjän kanssa uudistaa Ukrainan kaasuputkistoa ja auttaa näin Ukrainaa säilyttämään edes osan mittavista transitomaksuista. Edelleen yhteistyöpohjaa voi löytyä Ukrainan omien energiavarojen hyödyntämisestä maan energiaomavaraisuuden kasvattamiseksi. Ukrainan raskaan teollisuuden modernisointi voisi vahvistaa merkittävästi maan taloutta.

EU-Ukraina-Venäjä yhteistyön kohottaminen uudelle tasolle vaikuttaisi mielestäni koko EU:n itäisen kumppanuusohjelman kehittymiseen enemmäksi kuin pelkästään USAn ulkopolitiikan taloudelliseksi jatkeeksi; siitä voisi tulla tuloksekaas poliittista vakautta ja taloutta edistävä väline tarpeettoman vastakkainasettelua luovan elementin tilalle.

Ulkoministeriö julkisti 29.1.2010 Suomen politiikkalinjauksen koskien Itä-Eurooppaa, Etelä-Kaukasiaa ja Keski-Aasiaa. Suomi tiivistää suhteitaan alueen maiden kanssa niin kahdenvälisesti, EU:n politiikassa kuin kansainvälisten järjestöjenkin kautta. Tavoitteena on mm Suomen profiilin vahvistaminen EU:n sisällä ja Suomen ja alueen maiden kahdenvälisten suhteiden tiivistäminen. On ilahduttavaa että Suomi lisää mainituille alueille myös bilateraalisia panoksia; samaa toivon myös länsi-Balkanin suuntaan.

Käydessäni tällä viikolla Serbiassa sain tietää, että Belgradiin aloittaa tai on jo aloittanut kymmenkunta uutta lentoyhtiötä lennot puolen vuoden sisällä. Yksi keväällä aloittavista on air Baltic ja yhtiön motiiveista olisi kopioitavissa jotain Suomen ulko (maankauppa)politiikkaankin. Air Baltic haluaa yhteydellään luoda Riikasta solmukohdan länsi-Balkanin ja Skandinavian välille.

Suomella on mainittu olevan osaamista ja kiinnostavuutta itäisessä Euroopassa. Mielestäni tätä osaamista tulisi vahvistaa määrätietoisesti ja nimenomaan omin toimin EU:n piirissä tapahtuvan puuhastelun jäädessä toissijaiseksi tukevaksi toiminnaksi. Yrityspuolen osaamisalueiden ohella korostaisin osaamista paikallishallinnon, koulutuksen ja terveydenhuollon aloilla. Mielestäni ydin on siinä että air Balticin malliin Suomesta tulisi luoda eri osaamisalojen solmukohta myönteisessä mielessä idän ja lännen välillä. Edelleen jos Suomi muodostaa sillanpääasemia itäiseen Eurooppaan tulisi aktiivisesti edesauttaa itäisten valtioiden sillanpääasemien muodostumista Suomeen.

Mielestäni osaamis- ja myös fyysisistä hub’eista voisi rakentaa kantavan teeman jopa Suomen brändityöryhmään - ainakin sitten jos ideaa saadaan jalkautettua myös reaalitodellisuuteen.

Koska kirjoituksillani voin käsitellä vain häviävän pientä osaa minua kiinnostavista teemoista olen paremman kattavuuden turvaamiseksi käynnistänyt uuden uutisportaalin “Ari Rusila’s Conflicts” joka on ladattu multimediasisällöllä yli 2500 uutislähteestä ja blogista hyödyntäen sekä itseäni että mahdollisia tämän blogin lukijoita.

Portaalin teemat vastaavat pääblogini “AriRusila’s BalkanBlog” aiheita ollen seuraavat:

• Editorials (sisältäen artikkelini BalkanBlog’ssa)
• Balkans
• Caucasus
• Serbia
• Bosnia-Herzegovina
• Iran
• Crisis management
• Military-Industrial Complex
  
• Terrorism
• Afghanistan War
• Palestine-Israel Conflict
• Oil & Gas
  

Ari Rusila’s Conflicts -uutisportaali osoitteessa http://conflicts.newscred.com/

Nyt kun Afganistanissa jälleen haetaan sotilaallista (pessimistinen ennakointini Obaman strategiapuheen sisällöstä) ratkaisua olisi ehkä hyvä palauttaa mieliin pari vuotta vanha CBS dokumentti – “Bombing Afghanistan” - jossa hieman vertaillaan venäläisten aiempaa ja jenkkien nykyistä käytäntöä Afganistanissa. Pari otetta:

“During the Russian invasion we haven’t heard of 10 members of one family being killed by Russians in one incident. But the Americans did that,” a villager remarked.

These Afghans, like many others, are trying to decide whether to support the U.S.-backed government. We expected anger, but we didn’t expect this.

“We used to hate the Russians much more than Americans,” the villager replied. “But now when we see all this happening, I am telling you Russians behave much better than the Americans.”

Kirjoituksessani “Afganistan – to be or not” käsittelen nykyvaihtoehtoja hiemen laajemmin ja kiteytin vastauksen seuraavasti:

“My conclusion is that the core question is not in or out. I would see the word with as best practice for future relations between U.S./EU and Afghanistan.”

Mielestäni diplomaattiset ratkaisut ovat jääneet vain USAn sanelemien ratkaisumallien alle. Siksi näkisin mielelläni keskustelua pari päivää sitten Venäjän presidentti Medvedev kansainvälisen politiikan kentille lähettämästä luonnoksesta Euroopan turvallisuussopimukseksi. Mielestäni luonnos – löydettävissä Kremlin sivuilta - on melko simppeli ja sille tulisi antaa mahdollisuus; sen olisiko uusi sopimus parempi kuin olemassaolevien järjestelmien paikkaus voisi aika näyttää.

Puheessaan 20.10.2009 Serbian parlamentissa Venäjän presidentti Medvedev tiivisti seuraavasti:

Preparing and signing a European Security Treaty could be a starting point for creating a common security zone in the Euro-Atlantic region, and would provide equal and reliable guarantees to all states.

Enpä panisi vastaa em ajatusta – kiinnostaisi tietää löytyykö EU:n uloministereiden piiristä yhtään innostusta mainittuun aloitteeseen. Itse innostuin siitä Medvedejevin Helsingin yliopiston puheen jälkeen blogikirjoituksessani varsinkin kun uusi energiasopimus oli yksi puheen komponenteista ja olen edelleen samaa mieltä lopputoteamukseni kanssa

Two last decades have been giving many bad practices which – if copied – can make Europe with surrounding regions more unsecure. I think that now it is time at least discuss about lessons learned, develop and copy better practices. Will the outcome be a new structure or updated old one shall be seen but even more important is to start process itself.

“Suomi korosti Kosovon tunnustaessaan demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta, ihmisoikeuksien ja Kosovon kaikkien yhteisöjen kunnioitusta. Näitä arvoja tulee kunnioittaa” totesi UM Stubb 16.10.2009 kansainvälistä oikeutta ja politiikkaa käsittelevässä puheessaan. Yksi kansainvälisen oikeuden ja reaalipolitiikan suhteita mittaava prosessi käydään joulukuussa Haagissa pidettävässä kansainvälisen oikeuden ( International Court of Justice, ICJ) istunnossa. Aiheena on YK:n yleiskokouksen oikeudelta pyytämä kannanotto Kosovon yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen laillisuudesta. (Enemmän artikkelissani “UN sending Kosovo case to ICJ”)

Mainittakoon YK:n yleiskokouksen päätöksen syntyneen aikoinaan äänin 77 puolesta ja kuusi vastaan Albanian, Marshall saarten,Mikronesian Palau ja Naurusaarten vastustaessa Yhdysvaltojen tuella Serbian aloitetta. 74 valtiota – mm Suomi – ei ottanut asiaan kantaa.

Joulukuun alussa pidettävässä kuulemisessa EU:n jäsenmaista Espanja, Romania ja Kypros ovat päättäneet esittää Kosovon itsenäistymistä laittomana pitävät kantansa samoin kuin mm. Venäjä, Kiina ja luonnollisesti Serbia.

Kosovo nyt

Artikkelissani “Kosovo Update” - kiteytän provinssin tilannetta seuraavasti:

The outcome today is a quasi-state with good change to become next “failed” or “captured” state if international community does not firm its grip in province. Today’s Kosovo is already safe-heaven for war criminals, drug traffickers, international money laundry and radical Wahhabists – unfortunately all are also allies of western powers.

Kansainvälisten raporttien mukaan (ks. esim em artikkelini) vähemmistöjen tilanne on ns. itsenäisyyden myötä jopa huonontunut. Yhdestä räikeimmästä ilmiöstä kirjoitin myös artikkelin “UN death camps, EU money, local negligence“. Mainitulla leirillä Kosovovon nukkehallitus ei ollut vaivautunut vierailemaan liki vuosi valtaantulonsa jälkeen.

Olisiko nyt uudelleenarvioinnin paikka?

Kosovon itsenäisyyden tuki oli yksi USAn ulkopolitiikan hairahduksista, prosessissa jätettiin aluksi käymättä todelliset osapuolten väliset neuvottelut (Ahtisaaren vetämä hanke) ja viime vaiheessa (Troikan vetämät neuvottelut) albaaniosapuolella ei ollut tarvetta neuvotella koska USA oli lopputulemaksi luvannut itsenäisyyden. USA myös painosti liittolaisiaan tunnustamaan provinssin paikallishallinnon itsenäisyysjulistuksen, mutta siitä huolimatta kaksi kolmasosaa YK:n jäsenmaista on mainitun itsenäisyyden jättänyt tunnustamatta. Jotkut ovat sittemmin katuneet hätiköityä tunnustusta, esim ex liittokansleri Gerhard Schröder hiljattain totesi sen olleen karkea virhe, saman totesi myös USA:n entinen YK suurlähettiläs John Bolton.

Kun siis toiveajattelu Kosovon tunnustuksen myönteisistä vaikutuksista näyttää pikemminkin ottaa takapakkia voitaisiinko Suomessakin harkita hätiköiden tehdyn tunnustuksen peruuttamista. Kestävämpi ratkaisu löytynee paikallisten ilman ennakkoehtoja tai ulkoa määrättyä lopputulemaa käymien neuvottelujen ja kompromissin myötä - tällaisia neuvottelujahan ei vielä tähän päivään mennessä ole käyty (Ahtisaaren keskusteluissa useita vaihtoehtoja oli rajattu pois, Troikan vetämässä prosessissa puolestaan albaanien ei tarvinnut neuvotella koska jenkit olivat jo itsenäisyyden luvanneet).

Mielenkiinnolla odotan ensinnäkin uskaltaako Suomi prosessin kuluessa esittää kantaansa ja toiseksi noudattaa mahdollista ICJ:n linjausta mikäli se olisi Yhdysvaltain aiemman hallinnon näkemysten vastainen.

Viime viikkoina aseellisen konfliktin uhka Irania vastaan vaikuttaa pienentyneen. Ensinnäkin viime neuvotteluissa saatiin aikaan lievää kehitystä ja jopa vuoropuhelua Yhdysvaltain ja Iranin kesken, toisekseen presidentti Obaman saama Nobelpalkinto tehnee vaikeaksi Iranin pommittamisen palkinnon jälkimainingeissa. Julkisuudessa pienemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt pari seikkaa, jotka nostavat mahdollisen konfliktin panokset kertaluokkaa suuremmiksi.

Mielestäni Iranin kysymys omaa potentiaalia laukaista laajan kansainvälisen selkkauksen (suomalaissynonyymi esim kolmannelle maailmansodalle). Yksi syy on venäläistiedemiesten virallinen tai epävirallinen työskentely Iranin ydinaseohjelman kehittämiseksi ei siis vain ydinenergian siviilikäytön edistämiseksi. Israelin pääministeri lensi Venäjälle viemään listan venäläistiedemiehistä aseohjelman piirissä ilmaisten näin lännen olevan asioista perillä Venäjän saamiseksi rintamaan ennen viimeistä neuvottelukierrosta.

Venäläisten ansiosta YK ilmeisesti salaisessa muistiossaan on joutunut uudelleenarvioimaan Iranin kyvyn valmistaa ydinase, aikaskenaariot on nyt reivattu nopeammiksi ja USAn paine tehdä pikaisia päätöksiä on kasvanut. Kuitenkin mikäli Israel nyt päätyy USAn tuella pommittamaan aseohjelman laitokset maantasalle ei kriisi rajoitu vain mainittuihin maihin vaan mm. Venäjän roolin ansiosta paljon laajemmin.

Asia erikseen sitten on miksi Iranin pommitus ylipäänsä olisi hyväksyttävää eihän Pakistania, Intiaa, Israelia tai Pohjois-Koreaakaan ole pommitettu vaikka ydinaseita on kehitelty ja valmistettu ja ylipäänsä miksi joku maa on oikeutetumpi ydinaseeseen kuin joku toinen.

Iraniin liittyviä artikkeleitani:

• Iran – Revolution postponed

• Iran – no Revolution but potential for change anyway

• Iran – Twitter - Revolution

Keskustelussa Suomen osallistumisesta Afganistanin operaatioon on hämmästyttävää ero julkilausuttujen päämäärien ja todellisten tavoitteiden välillä. En voi uskoa, etteikö Suomen poliittinen johto tiedä Yhdysvaltain motiiveja mm Afganistanin suhteen, sillä ne ovat luettavissa jo osin julkisistakin asiakirjoista sekä tarkastelemalla lähihistoriaa.

Keskeinen tekijä USAn intressien ymmärtämiseksi on kongressin v. 1999 hyväksymä ns. Silkkitiestrategia”, joka määrittelee maan taloudelliset ja strategiset tavoitteet itäiseltä Välimereltä keski-Aasiaan ulottuvalla “korridorilla”. “Silkkitietiestrategian” osana USA synnytti ns. GUUAM (Georgia, Ukraina, Uzbekistan, Azerbaitsan, Moldova) ryhmän v. 1999 edistääkseen läntisiä energiaintressejä ns. Eurooppa-Kaukasus-Aasia kuljetusreitillä samalla blokaten Venäjä ulos Kaspianmeren alueen öljy- ja kaasuesiintymistä. Venäjän vahvistuminen ja vastatoimet kuitenkin ovat käytännössä nyt lamauttaneet mainitun ryhmän. Tästä taustasta lisää kirjoituksessani “Is GUUAM dead?”.

Vuonna 2006 USAn senaatti ajantasaisti “Silkkitiestrategiaa” sisällyttämällä USAn energiaintressit yhdeksi keskeisimmistä syistä maan läsnäololle Afganistanissa. Pari otetta ajantasaistuksesta (lähde U.S Senate May 4^th 2006: A bill to update the Silk Road Strategy Act of 1999)

Consistent with the purposes of the Overseas Private Investment Corporation, it is the policy of the United States to promote and protect the interests of United States businesses and investments in Central Asia and the South Caucasus

Extensive trade relations with the energy-producing and energy-transporting states of Central Asia and the South Caucasus will enhance United States access to diversified energy resources, thereby strengthening United States energy security, as well as that of energy consumers in developed and developing countries.

Strategian menestyksekäs toteutus edellyttää “Eur-Aasian väylän” militarisointia öljy- ja kaasuesiintymien varmistamiseksi ja putki- ja kauppaväylien turvaamiseksi. Militarisointi on lähinnä suunnattu Venäjää, Kiinaa ja Irania vastaan. Al-Qaedaan tai Osama bin Ladeniin ei strategian versioista juuri löydy viitteitä – USAn kaupan ja investointien kehittämiseen/turvaamiseen viitteitä sen sijaan on lukuisia.

Kiinnostava sattuma lisäksi on Afganistanin joukkojen lisäysvaatimuksen ajoittuminen hiljattain julkistettuun maakaasuesiintymään eteläisessä Turkmenistanissa. Tämä kohottaa suunnitellun “TAPI” (Turkmenistan, Afganistan, Pakistan, Intia) maakaasulinjan merkitystä entisestään.

Suomessa ja joskus Yhdysvalloissakin Afganistanin operaatiota on perusteltu demokratian levittämisenä, ihmisoikeuksilla, sotana terrorismia vastaan. Mainitut tavoitteet saattavat palvella markkinointipuheena jolla peitellään todelliset tavoitteet. Afganistaniin joukkoja lähettävien maiden kansalaiset eivät välttämättä hyväksyisi tappioita vain energiayhtiöiden ja sotateollisen kompleksin johtajien bonusten kerryttämisen takia.

Enemmän aihepiiristä esimerkiksi seuraavissa artikkeleissani:

• New player in Caspian Sea Power Corridor

• Karzai’s administration worse than Taliban

• Russia’s new Security and Energy Initiatives

• Powerplay behind the New Cold War

Viime aikojen keskustelu Suomessa Nord Stream kaasuputkesta on pelkistynyt hankkeen ympäristövaikutuksiin ja paikalliseen päätöksentekoprosessiin. Tällöin helposti unohtuu se, että perimmältään kyse on politiikasta – ei pelkästään ympäristö-, energia-, talous- eikä EU-politiikasta vaan geopoliittisiesta valtapelistä, jossa pääpelureina ovat USA ja Venäjä sekä osin Kiina strategisine intresseineen taustatukenaan sotateollisen kompleksin ja energiayhtiöiden tarpeet, pelilautana raaka-ainelähteet ja näiden kulkureitit ja panoksena pelureiden (turvallisuuspoliittinen)vaikutuspiiri.

Neuvostoliiton hajottua USA kykeni käynnistämään valtapelin luomalla Venäjän ympärille entisistä sateliiteista länsi-Balkanilta Kiinaan ulottuvan vyöhykkeen jonka Venäjä myöhemmin vahvistuttuaan koki turvallisuusuhkana. Energiapolitiikassa vyöhykkeen ilmentymänä olivat mm. USAn “Silkkitie” -strategia sekä GUUAMin perustaminen. Näistä hankkeista enemmän ks artikkelini “Is GUUAM dead?” .Venäjän vastaveto 2000-luvulla oli osin menestyksekäs: GUUAM on käytännössä jo kuollut, Silkkitiestragiasta on vain rippeet jäljellä ja uudet allianssit, kuten Shanghai Cooperation Organization (SCO) ja BRIC (Brazil, Russia, India, China) ovat moninapaistamassa kansainvälispoliittista toimintakenttää. Onnistuessaan USAn strategia olisi blokannut samalla Venäjän ulos lähi-idästä ja erityisesti Iranista ja alueen energiavaroista. Energiapelin panokset eivät ole aivan vähäiset sillä tulevaisuuden kaasun lähteen valtaosa sijaitsee Quatarin, Venäjän, Turkmenistanin ja Iranin lähteillä (jotka maat muuten ovat tiivistämässä yhteistyötään mm. “kaasuOPECin” puitteissa).

Energiatoimitusten kannalta Venäjän luonnollisesti kannattaisi hyödyntää ja olemassaolevaa maanpäälistä putkiverkkoa sitä laajentaen ja modernisoiden yhdessä kaasunostajien kanssa. Koska kyse kuitenkin on politiikasta tilanne on täysin toinen. Balttian maat ja Puola USAn innokkaimpina myötäjuoksijoina ovat epävarmuustekijä energiatoimituksille pohjoisten putkien kautta, Ukraina puolestaan eteläisten putkistojen osalta. Tämän riskitekijän minimoimiseksi Venäjä pyrkii kehittämään suorat reitit markkinoille mm. Nord ja South Streamin avulla.

USAn strategian ajettua kiville eräät länsimaiset energiayhtiöt päättivät luoda vaihtoehtoisen operaation Venäjän ohittamiseksi Euroopan kaasulähteenä. Muistaakseni Itävallassa oopperan yhteydessä järjestetyssä tapaamisessa sovittiin uudesta kaasuputkesta Kaspianmeren lähteiltä Eurooppaan. Hanke sai nimen Nabucco kuunnellun oopperan mukaan ja EU osaltaan lähti ajamaan hanketta eteenpäin erityisesti edellisen Ukrainan kaasukriisin jälkeen.

Myös Nabucco on vaikeuksissa, suunnitelma sinänsä on mallikelpoinen vain yksi asia puuttuu eli kaasu. Azerbaitsan, Kazakstan ja Turkmenistan ehättivät tehdä kaasuntoimitussopimukset Venäjän kanssa ja nyt uusia kaasuntoimittajia epätoivoisesti yritetään hankkia Irakin kurdialueilta ja Iranista. Tällöin on selvää, että yksityiset rahoittajat ovat suhteellisen epäileväisiä poliittisten riskien suhteen. Kilpailijaksi koettu Venäjän South Stream puolestaan omaa kaasuvarantoja Eurooppaan toimitettavaksi. (Nabucco/South Stream taustoista enemmän artikkelissani “EUs big choice – Nabucco or South Stream”) Tosin Kiina on talouslaman luonut hyvät suhteet sekä Kazakstanin että Turkmenistanin johtoon, joten sekä Venäjä, EU ja länsiyritykset voivat joutua toteamaan tämän kaasun virtaavan lännen sijasta itään.

Alueellisesti energiapelin selkät häviäjät ovat Ukraina ja Georgia, selkeä voittaja puolestaan on Turkki, jonka kanssa sekä EU että Venäjä ovat sopineet uusista putkistoista (mm. Venäjä merenalaisen Blue Streamin laajennuksesta). Keskeisimpänä kauttakulkumaana Turkki omaa pelissä ässän jonka maa tarvittaessa voi jatkossa pelata mm EU-jäsenyysneuvottelujen aikana.

Koska nesteytetyn kaasun tuotto ja toimitus vielä hinnaltaan ei ole kilpailukykyinen putkitoimituksille oma arvioni on, että Nord ja South Stream voivat toteutua ensimmäisinä; Nabucco vaatinee aikalisän EUn pohtiessa Irakin ja Iranin poliittista riskiä kaasuntoimittajana.