Ari Rusilan BalkanBlog

“This nomination has been done without applying the very principles now under discussion where transparency, member states involvement and, above all, your roles as appointing authority are key elements”. (Carl Bildt kirjeessään Ashtonille)

EU:n kannalta ehkä mielenkiintoisin aihe viimeisimmässä ulkoministerien kokouksessa taisi olla Barroson toteuttama rva Ashtonin täydellinen kölinaltaveto. Barrosohan nimitti EU:n Washingtonin lähettilääksi entisen apulaisensa Portugalista kyselemättä mitään sen enempää Ashtonilta kuin EU:n ulkoministereiltäkään. Bild ja moni muu on jo ärähtänyt aiheesta. (Ks esim Telegraph ). Vaivalla kokoonkyhätyn Lissabonin sopimuksen uskottavuus alkaa olla koetuksella.

Heti EU:n huippuvirkojen täytön jälkeen kirjoittamassani artikkelissa “EU foreign policy in relation of EC selections”päättelin seuraavaa:

The appointments may be good or bad depending which European perspective one likes most. Besides EC bureaucracy and puppet parliament we now have two more officials without authority, respect and proven skills at top level international politics. This means that big players are still calling to London, Berlin and Paris instead of Brussels. For euroskeptics this guarantees that EU will not be a key player in international politics its role will be controlling citizens with directives in small details, an discussion forum for joint economical actions.

Lady Ashton on joutunut kritiikin kohteeksi myös siitä, ettei hän ole osallistunut EU:n puolustusministereiden kokouksiin, joissa mm linjataan EU:n ja Naton välisiä suhteita Naton pääsihteeri oli kyllä paikalla, EU:n ulkoministri ei. No ehkä Ashton on jo ulkoistanut EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan Natolle.

Barroson menettely ja Ashtonin täydellinen ammattitaidottomuus on tekemässä farssia koko Lissabonin sopimuksesta ja uudesta uljaasta EU:n ulkoasioiden hallinnosta. Kun vielä nimitys oli jenkkeihin niin taitaa puhelinnumerot Obamalla olla entistä enemmän hukassa – pitäisikö soitella haikuexpertille, harmaalle byrokraatille tai osaamisensa ylittävälle tasolle kohonneelle paronittarelle. Obaman tarvitessa yhteyttä EU:hun veikkaisin hänen soittelevan edelleen Brownille, Merkelille ja Sarkozylle.

Lissabonin ideoiden toteuttamiseksi komission saaminen järjestykseen olisi nyt kiireellistä. Tietysti jos koko Lissabon kuin EU:n ulkoasianhallinto on sellainen vitsi kuin jo Ashtonin nimitys antoi ymmärtää niin ei tarvitse tehdä mitään ja EU:n alasajoa ulkopoliittisena toimijana voidaan jatkaa jolloin se voi keskittyä päätehtäväänsä maataloustukien jakajana. Hyvä tai paha - riippuu näkökulmasta.

“I’ve always questioned whether the construction would work… the post [EU foreign minister] is set up in a way that makes it virtually impossible.” (Carl Bild)

Liki viimeisen vuosikymmenen EU on parhaimmillaan jättäytynyt Ukrainan suhteen merkityksettömäksi sivustaseuraajaksi ja pahimmillaan USAn geopoliittiseten strategioiden myötäilijäksi. Ylikorostunut tuki Oranssivallankumouksen johdolle on osaltaan vienyt pohjaa EU:n ja Venäjän myönteiseltä poliittis-taloudelliselta yhteistyösuhteelta. Ukrainan uuden presidentin myötä on mielestäni mahdollisuus rakentaa tämä suhde uudelleen.

Aiemmissa kirjoituksissani (mm “Ukraine - choosing a new Way” ennustin oikein ensimmäisen kierroksen tuloksen, mutta toinen kierros oli minulle yllätys. Osasyynä voi pitää sitä, että Ukrainan nykyinen presidentti osottautui lopulta täydeksi pelleksi. Vaalisysteemin muutos kierrosten välillä, Stepan Banderan nimeäminen kansallissankariksi ja lopulta kehoitus äänestää “ei ketään” (laillinen optio, keräsi yli neljä prosenttia äänistä) veivät samanaikaisestiTymoshenkon mahdollisuuksia ja toivat lisä-ääniä Yanukovich’lle.

Ukrainassa toteutetut reilut vaalit muuttavat maan sisäistä ja ulkoista politiikkaa. Nato -jäsenyys ei tule enää kysymykseen sen sijaan mahdollisuudet EU yhteistyöhön säilyvät avoimena ainakin talous- ellei poliittisissa kysymyksissä. Suhde Venäjään tulee kehittymään myönteisen vuorovaikutuksen kauttaa, Venäjän Mustan meren laivaston vuokra-aikaa Krimillä jatketaan, etniset jännitteet maan sisällä lievenevät ja aiempaa yhtenäisempi maa kykenee vastaamaan mittaviin taloudellisiin haasteisiin paremmin. (Enemmän kirjoituksessani “Ukraine: End of Orange Revolution, start of Stabilisation”)

Olen aiemmin kirjoittanut kuinka Ukraina menetti Oranssivallankumouksen jälkeen alueellista merkitystään lähinnä geopoliittisen energiapelin seurauksena jolloin Turkki nyt on ottamassa Ukrainan aiemman roolin Euroopan merkittävimpänä energialiikenteen solmukohtana (Ks esim. “Is GUUAM dead?”ja “ The Nabucco-South Stream race intensifies”).

White Stream kaasuputken rakentamishanke Mustan meren kautta oli yksi viimeisistä GUUAM blokin hankkeita joka kaiken lisäksi sai EU priority hankeluokituksen. WS omaa yhtäläisyyksiä EU:n toiselle energiahankkeelle , Nabuccolle, siinä mielessä että molemmat ovat lähtökohdaltaan poliittisia (Venäjän blokkaus ulos Kaspian meren alueen öljystä ja kaasusta samalla kuin eristää Moskova poliittisesti) ja molemmilta puuttuu putkiin toimitettava kaasu. Ukrainan poliittisen tuen katoaminen maan uuden presidentin myötä WS:lta alkaa tämänkin hankkeen taru olla lopussa.

Mielestäni EU:lla nyt olisi mahdollisuus olla myönteisellä tavalla aloitteellinen Venäjäyhteistyön suuntaan eikä sokeasti seurata USAn etuja pohjoisen Mustan meren alueella. Ukraina uuden presidenttinsä johdolla voi omata tärkeän roolin tässä lähestymistavassa. Pudottamalla WS priority listalta ja panemalla South Stream tilalle voisi antaa hyvän alun EU:lle uuteen Venäjä-yhteistyöhön. EU voisi yhteistyössä Venäjän kanssa uudistaa Ukrainan kaasuputkistoa ja auttaa näin Ukrainaa säilyttämään edes osan mittavista transitomaksuista. Edelleen yhteistyöpohjaa voi löytyä Ukrainan omien energiavarojen hyödyntämisestä maan energiaomavaraisuuden kasvattamiseksi. Ukrainan raskaan teollisuuden modernisointi voisi vahvistaa merkittävästi maan taloutta.

EU-Ukraina-Venäjä yhteistyön kohottaminen uudelle tasolle vaikuttaisi mielestäni koko EU:n itäisen kumppanuusohjelman kehittymiseen enemmäksi kuin pelkästään USAn ulkopolitiikan taloudelliseksi jatkeeksi; siitä voisi tulla tuloksekaas poliittista vakautta ja taloutta edistävä väline tarpeettoman vastakkainasettelua luovan elementin tilalle.

Yksi Espanjan puheenjohtajakauden aikana esiinnouseva kysymys on pysyvämpien ratkaisujen etsintä Balkanilla. Ignacio de Palacio Espana, Espanjan lähettiläs Belgradissa totesi Blic-lehdelle seuraavaa:

Muutama lainaus koskien uutta presidenttiämme:

“Turkey is not a part of Europe and will never be part of Europe.” (Mr Van Rompuy)

“If the point of the Lisbon Treaty was to create a more prominent face for Europe, the result on Thursday was the opposite. It appeared to be a political deal that would do little to reduce the power, stature and influence of big nations or their foreign ministers.” (New York Times)

“It is jaw-dropping. It is the end of ambition for the E.U. — really disappointing.” (Olivier Ferrand, president of Terra Nova, a center-left research institute in France)

Ennen viime EU parlamenttivaaleja pohdin seuraavaa esimerkkiä:

“Protesting over the inability of their politicians to elect a city mayor more than five months after the last elections, local residents in Mostar – Bosnia-Herzegovina – brought a donkey to demonstrations last week, proposing the animal be the city’s new Mayor.” (Lets elect donkey Parliament)

Tulevaisuus näyttänee olisiko em bosnialainen aloite sovellettuna EU:n huippuvirkoihin johtanut parempaan lopputulokseen. Arvio paremmuudesta tosin riippuu mm painotuksesta - kannattaako vahvaa EU:ta vai sen yhteisöä pelkkänä kansallisvaltioiden yhtenä keskustelufoorumina.

Itäisen kumppanuuden motiivit, partnerit ja tuleva toteutus ovat mielenkiintoinen kombinaatio. Yhtäältä ohjelmaa voi pitää Yhdysvaltain ajaman euraasian käytävän pehmeänä sivujuonena jolla Venäjä blokataan alueen energiavaroista katkaisten samalla maan eteläisen yhteyden Iraniin. Tätä politiikkaa tarvitaan kun Venäjä vastatoimillaan on viime vuosina onnistunut estämään jenkkien uuden Silkkitiestrategian etenemisen. (Tästä mm kirjoituksessani “Is GUUAM dead?”)

Kuka on kumppani Moldovassa ja Ukrainassa. Moldovan voittajapuolue komprementoi paikallisen nuorison vallankumousyritelmän lavastamalla demonstraation väkivaltaiseksi syyttäen samalla muutamia serbejä ja Romaniaa vallankumousyrityksestä ja polkien tarpeettomasti (vaalivoitto oli selvä väärinkäytöksistä huolimatta)ihmisoikeudet lokaan. (Tästä lisää mm kirjoituksessani“Twitter revolution - no coup d’état but good big Drama anyway”)

Ukrainan koalitio on hajoamassa, etniset vähemmistöt (venäläiset, transkarpatian rusit jne) nostavat imagoaan, Krimi eroaa millä hetkellä hyvänsä ja maa on käytännössä konkurssissa. Onko kumppani näissä tapauksissa hallitus, kansalaisjärjestöt vai joku muu taho?

Tulevasta toteutuksesta antoi esimakua EU:n ja Ukrainan vetämä energiakokous jossa EU antaa varoja maan energiaputkistojen korjaukseen/mdernisointiin. Ko. energiakokoukseen ei Venäjää ilmeisesti kutsuttu mukaan. On mielenkiintoista nähdä mitä putkissa kulkee mikäli raaka-ainetoimittaja puuttuu. Tässäkin mielessä Venäjän viime viikon energiaaloite voisi olla vakavasti otettava asia. (Turvalisuus- ja energiaaloitteista lisää kirjoituksessani“Russia’s new Security and Energy Initiatives”)

Kosovon maakunnan itsenäisyysjulistuksesta on kulunut vuosi. Onko vuodesta jäänyt julistuksen ohella muuta käteen kuin uusi lippu ja kansallishymni. Valitettavasti on: Yhdysvaltain päinvastaisista vakuutteluista huolimatta Kosovo ei ollut ainutlaatuinen erityistapaus - noin 5.000 etnistä ryhmää oli odottanut signaalia ettei kansainvälinen laki enää päde nykypäivän maailmassa. Westfalenin rauhasta 1648 kunnioitettu periaate alueellisesta suvereeniudesta, YK:n peruskirja, Helsingin julistus 1975 - kaikki lensivät ikkunasta ulos USA:n ja sen lakeijoiden avattua Pandoran laatikon.

Viime kesänä ja syksynä Kaukasiassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa ensimmäiset separatistit ehtivät jo hyödyntämään uutta kansainvälistä järjestystä, jatkoa seurannee tänäkin vuonna.

Entä Kosovo? Kansainvälinen yhteisö on onnistunut luomaan näennäisen valtion jota hoidetaan sekavan, rahaa haaskaavan kansainvälisen hallinnon toimesta. Paikalliset elimet voivat rauhassa keskittyä huumerahojen hankintaan ja pesuun EU:n delegaation, Eulex operaation, EU:n ja kansainvälisen yhteisön korkean edustajan, YK:n ja YK:n edustajan väänäessä tehottomasti kätä siitä kuka tekisi mitä ja missä. ETYJ, isommat yhteystoimistot, Nato ja luonnollisesti paikalliset seuraavat näytelmää sivusta.

Koska virheiden tunnustamiseen menee normaalisti kauan aikaa pysynee Kosovo jäädytettynä konfliktina vielä vuosia. Lopulta ehkä kansainvälinen yhteisö löytää muualtakin resursseja syöviä kriisejä ja paikalliset voidaan päästää sopimaan Kosovon tulevaisuudesta keskenään. Tällöin on vasta syytä juhlia.

Enemmän aiheen taustoista mm. artikkelissani “Kosovo March/February 17th: pogrom and its Prize”