Ari Rusilan BalkanBlog

Tänään Serbiassa vietettiin viimeisen pogromin kuudetta vuosipäivää. Kyse on 17.3.2004 kulminoituneesta etnisestä puhdistuksesta, jossa vielä Kosovossa olleita serbejä pyrittiin albaanienemmistön taholta karkoittamaan asuinsijoiltaan. Muutaman päivän aikana 4.000 serbiä ajettiin pakosalle, 935 serbien asuntoa tuhottiin samoin kymmenkunta koulua ja terveyskeskusta ja lisäksi 35 ortodoksikirkkoa poltettiin.

Pogromi pitkälti sementoi Naton pommitusten jälkeisen pakolaisongelman Serbiassa (oikeampi termi “internally displaced persons” UNHCR:n mukaan). Kesällä 1999 liki 200.000 serbiä pakeni Kosovosta ja kansainvälisen hallinnon ainakin muodollisena tavoitteena oli kaikkien Kosovosta 1999 paenneiden kotiinpaluu. Albaanit palasivat, serbit eivät. Maaliskuun 17. jälkeen kotouttamisohjelmat kokivat täydellisen haaksirikon. (Länsi-Balkanin pakolaisista enemmän artikkelissani “Forgotten Refugees – West Balkans”

Muutoinkin Kosovon tapahtumat maaliskuussa kuusi vuotta sitten antavat masentavan kuvan kansainvälisen siviilikriisinhallinnan toteutuksesta. Kansainvälinen hallinto oli lähettänyt vuosikausia optimistisia raportteja mittavasta kehityksestä alueella oikeuttaakseen olemassaolonsa, ylennyksensä ja miljardien eurojen haaskauksen Kosovossa. Yhteydet paikallisväestöön olivat siirtomaatyyliin olemattomat ja tiedustelutiedon puuttuessa maaliskuun mellakat tulivat täytenä yllätyksenä. Vastausta lisäksi hidasti St.Patric’n päivän juhlien osuminen samaan ajankohtaan jolloin useat kansainvälisen yhteisön johtohenkilöt olivat tavoittamattomissa, päissään tai krapulassa tyhjennettyään sammioittain viskiä ja Guinnessiä.

Pari vuotta aiemmin kansainvälinen yhteisö määritteli kehitystyönsä strategian sanoin standardit ennen statusta, jonka tavoitteena oli saavuttaa provinssin hallinnolle ja palveluille minimitaso ennen siirtymistä keskusteluihin alueen “lopullisesta” hallintomuodosta. Pian ylevät lausumat lieventyivät muotoon standardit ja status ja viimeistään 2005 oli selvää, että standardit voidaan heittää samantien roskakoriin – paine statuksen ratkaisuun oli liian kova. Maaliskuun 17 kuusi vuotta sitten teki selväksi, että Kosovo monikansallisena yhteisönä voidaan ehkä lopullisesti unohtaa.

Enemmän aiheesta aiemmassa kirjoituksessani “Kosovo March/February 17^th: Pogrom with Prize”

Aiemmin ICTYn pääsyyttäjän Carla del Ponten muistelmista virinnyt tutkimus koskien yhtä makaaberia sotarikosta viime Kosovon sodan aikana ei tunnu juuri etenevän Albanian hallituksen vastustuksen takia. Viime viikolla uutisoitiin YK:n ihmisoikeusasioiden erikoisraportoija Philip Alstonin Tiranassa antama kommentti “none of the efforts to investigate have receiving meaningful cooperation on the side of the government of Albania”.

Kyse on Kosovon sodan aikana tapahtuneesta elinkaupasta, jossa vangituilta serbeiltä poistettiin myytäväksi kelpaavat elimet joko ennen tai jälkeen teloituksen tai operaation seurauksena. Tämä tapaus on yksi vielä selvittämättömistä sotarikoksista jotka tulisi selvittää. Muutoin keskustelu lukkiutuu menneiden muisteluun vieden aikaa tulevaisuuden rakentamiselta.

Aihetta käsittelin enemmän kirjoituksessani “New Cannibalism in Europe too“.

The distance between here and a brighter future can only be measured in light years. (Rastko Zakić)

Lueskelin äsken gallupista jonka mukaan 74 % Kosovon albaaneista ja 70 % albanialaisista Albaniassa kannattaa Suur-Albanian muodostamista ja liki puolet uskoi tämän ambtition myös toteutuvan lähitulevaisuudessa. Pieneen huoleen lienee syytä luoteis-Kreikassa, länsi-Makedoniassa ja joillakin Montenegron ja Serbian lähialueilla, joissa albaanienemmistöisiä kuntia Albanian ja Kosovon provinssin lisäksi on.

Sopimuksia onkin jo tehty Albanian ja Kosovon välisen valtatien rakentamisesta. Kysymyksiä herättää miten runsaan 600 miljoonan euron tienteko Kosovossa maksaa liki miljardin. Vertailun vuoksi vuoristoisessa Sveitsissä kilometri valtatietä maksaa noin 5,5 miljoonaa, Makedoniassa 6 miljoonaa, vuoristoisessa Albaniassa 6,4 miljoonaa ja tasamaalla Kosovossa 8 miljoonaa. Työvoimakulut tuskin selittävät eroa. Todennäköisesti hallituspuoleiden johto täyttää johtamiensa mafiaklaanien taskuja.

Kyllähän EU:kin polttaa kasoittain veronmaksajiensa varoja Kosovossa, toisaalta ylläpitämänsä konflitin turvajärjestelyissä ja toisaalta klaaniyhteisön rakenteiden hienosäädössä. Joitakin taustoja esim: “Squandering Kosovoś Aid Funds” ja yleisesti “Kosovo Update”. No eihän kansainvälinen läsnäolo aivan turhaa ole kuten Aleksandar Baljak filosofoi:

The presence of international troops in Kosovo is very reassuring for the remaining Serbs. It means a lot to them that someone is there to help them leave the province in a fast and secure way.

Yksi Espanjan puheenjohtajakauden aikana esiinnouseva kysymys on pysyvämpien ratkaisujen etsintä Balkanilla. Ignacio de Palacio Espana, Espanjan lähettiläs Belgradissa totesi Blic-lehdelle seuraavaa:

“Suomi korosti Kosovon tunnustaessaan demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta, ihmisoikeuksien ja Kosovon kaikkien yhteisöjen kunnioitusta. Näitä arvoja tulee kunnioittaa” totesi UM Stubb 16.10.2009 kansainvälistä oikeutta ja politiikkaa käsittelevässä puheessaan. Yksi kansainvälisen oikeuden ja reaalipolitiikan suhteita mittaava prosessi käydään joulukuussa Haagissa pidettävässä kansainvälisen oikeuden ( International Court of Justice, ICJ) istunnossa. Aiheena on YK:n yleiskokouksen oikeudelta pyytämä kannanotto Kosovon yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen laillisuudesta. (Enemmän artikkelissani “UN sending Kosovo case to ICJ”)

Mainittakoon YK:n yleiskokouksen päätöksen syntyneen aikoinaan äänin 77 puolesta ja kuusi vastaan Albanian, Marshall saarten,Mikronesian Palau ja Naurusaarten vastustaessa Yhdysvaltojen tuella Serbian aloitetta. 74 valtiota – mm Suomi – ei ottanut asiaan kantaa.

Joulukuun alussa pidettävässä kuulemisessa EU:n jäsenmaista Espanja, Romania ja Kypros ovat päättäneet esittää Kosovon itsenäistymistä laittomana pitävät kantansa samoin kuin mm. Venäjä, Kiina ja luonnollisesti Serbia.

Kosovo nyt

Artikkelissani “Kosovo Update” - kiteytän provinssin tilannetta seuraavasti:

The outcome today is a quasi-state with good change to become next “failed” or “captured” state if international community does not firm its grip in province. Today’s Kosovo is already safe-heaven for war criminals, drug traffickers, international money laundry and radical Wahhabists – unfortunately all are also allies of western powers.

Kansainvälisten raporttien mukaan (ks. esim em artikkelini) vähemmistöjen tilanne on ns. itsenäisyyden myötä jopa huonontunut. Yhdestä räikeimmästä ilmiöstä kirjoitin myös artikkelin “UN death camps, EU money, local negligence“. Mainitulla leirillä Kosovovon nukkehallitus ei ollut vaivautunut vierailemaan liki vuosi valtaantulonsa jälkeen.

Olisiko nyt uudelleenarvioinnin paikka?

Kosovon itsenäisyyden tuki oli yksi USAn ulkopolitiikan hairahduksista, prosessissa jätettiin aluksi käymättä todelliset osapuolten väliset neuvottelut (Ahtisaaren vetämä hanke) ja viime vaiheessa (Troikan vetämät neuvottelut) albaaniosapuolella ei ollut tarvetta neuvotella koska USA oli lopputulemaksi luvannut itsenäisyyden. USA myös painosti liittolaisiaan tunnustamaan provinssin paikallishallinnon itsenäisyysjulistuksen, mutta siitä huolimatta kaksi kolmasosaa YK:n jäsenmaista on mainitun itsenäisyyden jättänyt tunnustamatta. Jotkut ovat sittemmin katuneet hätiköityä tunnustusta, esim ex liittokansleri Gerhard Schröder hiljattain totesi sen olleen karkea virhe, saman totesi myös USA:n entinen YK suurlähettiläs John Bolton.

Kun siis toiveajattelu Kosovon tunnustuksen myönteisistä vaikutuksista näyttää pikemminkin ottaa takapakkia voitaisiinko Suomessakin harkita hätiköiden tehdyn tunnustuksen peruuttamista. Kestävämpi ratkaisu löytynee paikallisten ilman ennakkoehtoja tai ulkoa määrättyä lopputulemaa käymien neuvottelujen ja kompromissin myötä - tällaisia neuvottelujahan ei vielä tähän päivään mennessä ole käyty (Ahtisaaren keskusteluissa useita vaihtoehtoja oli rajattu pois, Troikan vetämässä prosessissa puolestaan albaanien ei tarvinnut neuvotella koska jenkit olivat jo itsenäisyyden luvanneet).

Mielenkiinnolla odotan ensinnäkin uskaltaako Suomi prosessin kuluessa esittää kantaansa ja toiseksi noudattaa mahdollista ICJ:n linjausta mikäli se olisi Yhdysvaltain aiemman hallinnon näkemysten vastainen.

Tänään (3.5.2009) HS:n kulttuurisivuilla oli kertomus Suomen Mustalaislähetyksen toiminnasta 50-luvun Suomessa.  Telttaleireiltä “pelastettiin” romaneja indoktrinoitavaksi “valkaisulaitoksiin”.  Valitettavasti vieläkin jy rkempiä toimia harjoitetaan nyky-Euroopassa vieläpä YK:n ja EU:n suosiollisella avustuksella.  Jo kymmenen vuoden ajan YK:n Kosovo operaatio on sijoittanut karkoitetut romanit parakkikyliin myrkylliselle ja elinkelvottomalle alueelle hitaasti kuolemaan lyijymyrkytykseen.  Jo 81 romania on myrkkyihin kuollut.

Katsoin juuri tuoreen filmin “UN death camps in Kosovo April 2009” leirin vielä elävien lapsien mielenosoituksesta asiantilaa kohtaan.  Aiheesta on myös tehty mainio ja palkittu Katalyn Barsonyn dokumenttifilmi  . Lyhyesti (tosi)tarina on seuraava:  Naton “humanitaarisen” operaation jälkimainigeissa kesällä 1999 Kosovo albaanit aloittivat kostoretkessä muita etnisiä ryhmiä vastaan.  Mitrovican eteläosassa sijaitsi Kosovon suurin romani asutus (oikeammin käsittäen romaneja, ashkaleja ja egyptianeja) joka albaanien toimesta häädettiin Ibar joen pohjoispuolelle serbien hallitsemalle alueelle.  Nato ei tehnyt mitään sillä tehtäväksi oli määritelty albaanien suojeleminen serbeiltä eikä päinvastoin. Asutus tuhottiin. 

YK sijoitti pakolaiset tilapäisesti Trepcan tehdaskompleksin ja lyijysulaton alueelle, joka tiedettiin myrkylliseksi. 

Avustusjärjestöjen vedottua mm. EU:n parlamenttiin silloinen UNMIKin johtaja (nykyinen Ranskan ulkoministeri) Bernard Kuchner lupasi sulkea leirin 45 päivän kuluessa ja siirtää asukkaat terveellisempiin ympäristöihin.  Mitään ei tapahtunut.  Koska Mitrovican alueella kuitenkin työskenteli myös ulkomaisia tehtiin kaupungin alueella mittauksia myrkkypitoisudesta.  Näiden ollessa hälyttäviä kiellettiin mm. Natosotilaita hölkkäämästä romanileirin läheisyydessä myrkytyksen välttämiseksi.  Eli kansainvälisellä yhteisöllä oli vuonna 2000 ja 2001 jo tutkittua tietoa alueen vaarallisuudesta.  (tiedän koska itse tällöin asuin Mitrovican alueella).

YK:n hallinto - UNMIK, UNHCR - toteutti mittavan asutusohjelman Kosovon albaaneille ja puolessa vuodessa liki miljoona olikin palannut uusiin, korjattuihin tai vanhoihin koteihinsa.  Romaniasutusalueen entisöinniksi ei tehty juuri mitään osin johtuen peloista että romanit tapetaan kuitenkin albaanien toimesta jos he palaavat.  Hankeet romanien siirtämiseksi muualle esim. Kosovon ulkopuolelle saamaan lääketieteellistä hoitoa eivät tuottaneet tulosta - kuolemat jatkuivat.

Nyt on kulunut liki kymmenen vuotta kun romaniasutus häädettiin kodeistaan.  Tilapäinen “kuolemanleiri” on vaatinut tähän mennessä 81 romanin hengen myrkytyksen takia.  Kaikki tämä kansainvälisessä YK:n protktoraatissa johon EU on kaatanut jo miljardeja avustusrahaa ja juuri aloittanut mittavan laki/järjetys operaationsa.  Tämä on mahdollista vain 200 km:n päässä EU:n rajoilta tuhansien ulkolaisten asiantuntijoiden ja järjestyksenvalvojien katsoessa tilannetta päältä.

Laajemmin asiasta tuoreessa artikelissani “UN Death Camps, EU money, local negligence “, jossa myös linkit yksityiskohtaiseen kronologiaan, asiantuntijalausuntoihin, videodokumentteihin ja muuhun mittavaan aineistoon.

Näin Serbiaan tehtyjen Nato pommitusten vuosipäivänä on hyvä palauttaa mieleen pommitusten syitä ja seurauksia mm seuraavien tekijöiden suhteen:

• Laittomat pommitukset osaltaan murensivat kansainvälisen lain kunnioitusta, samoin yhdeksän vuotta pommitusten jälkeen loptkin kansainväliset sopimukset heitettiin länsivalloissa romukoppaan tunnustamalla Kosovon itsenäisyys.
• Ns. humanitaarinen interventio kärsi yksipuolisuudesta eikä hmanitaarisuuden nimissä lähetetty missio tehnyt mitään Kosovon albaanien kesällä 1999 jatkamalle etniselle puhdistukselle. Solloin ja myöhemmin poisajetut eivät vieläkään ole palanneet koteihinsa, Albaanipakolaiset palasivat pääosin jo 7-8 vuotta sitten.
• Nato on säilyttänyt immuniteettinsa sotarikostensa suhteen myös Balkanilla. Näistä rikoksista kärsitään edelleenkin. (Ks. esim. artikkelini uraanipommien tuhoista)
• Etnisiä puhdistuksia tehneitä ei juuri ole saatu tuomittua elleivät nämä sitten ole olleet niitä “pahoja” serbejä. Näin kävi ennen Kosovon sotaa, 1999 ja 2004 ja edelleen (Ks. esim. artikkelini “Pogrom with Prize“)
• Pommitusten päätteeksi YK pystytti väliaikaishallinnon joka lähti rakentamaan länsimaisia standardeja Kosovoon ennen provinssin statuksen määrittämistä; thetävän osoituttua muutamassa vuodessa mahdottomaksi alettiin 2004 puhua standardeista ja statuksesta; parin vuoden kuluttua tämäkin osoittautui ylivoimaiseksi, standardit heitettiin kv. lain ohella roskiin, länsivallat myönsivät albaaneille itsenäisyyden, loppuroskat työnnettiin EU:n syliin ja kv. hallinnosta on muodostunut organisatorinen sekamelska (Ks. esim. artikkelini “Kosovo still administrative Mess“)
  
• Lopputulemana on elinkelvoton näennäisvaltio, jota hallitsevat johtavien huumeklaanien johtajat/edustajat ja joka omaa erinomaiset mahdollisuudet tulla seuraavaksi epäonnistuneeksi tai kaapatuksi valtioksi kv. yhteisön lopulta onnistuessa exit-strategiassaan (Ks. esim. arikelini “Quadruple Helix- Capturing Kosovo“)
  

Kosovon maakunnan itsenäisyysjulistuksesta on kulunut vuosi. Onko vuodesta jäänyt julistuksen ohella muuta käteen kuin uusi lippu ja kansallishymni. Valitettavasti on: Yhdysvaltain päinvastaisista vakuutteluista huolimatta Kosovo ei ollut ainutlaatuinen erityistapaus - noin 5.000 etnistä ryhmää oli odottanut signaalia ettei kansainvälinen laki enää päde nykypäivän maailmassa. Westfalenin rauhasta 1648 kunnioitettu periaate alueellisesta suvereeniudesta, YK:n peruskirja, Helsingin julistus 1975 - kaikki lensivät ikkunasta ulos USA:n ja sen lakeijoiden avattua Pandoran laatikon.

Viime kesänä ja syksynä Kaukasiassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa ensimmäiset separatistit ehtivät jo hyödyntämään uutta kansainvälistä järjestystä, jatkoa seurannee tänäkin vuonna.

Entä Kosovo? Kansainvälinen yhteisö on onnistunut luomaan näennäisen valtion jota hoidetaan sekavan, rahaa haaskaavan kansainvälisen hallinnon toimesta. Paikalliset elimet voivat rauhassa keskittyä huumerahojen hankintaan ja pesuun EU:n delegaation, Eulex operaation, EU:n ja kansainvälisen yhteisön korkean edustajan, YK:n ja YK:n edustajan väänäessä tehottomasti kätä siitä kuka tekisi mitä ja missä. ETYJ, isommat yhteystoimistot, Nato ja luonnollisesti paikalliset seuraavat näytelmää sivusta.

Koska virheiden tunnustamiseen menee normaalisti kauan aikaa pysynee Kosovo jäädytettynä konfliktina vielä vuosia. Lopulta ehkä kansainvälinen yhteisö löytää muualtakin resursseja syöviä kriisejä ja paikalliset voidaan päästää sopimaan Kosovon tulevaisuudesta keskenään. Tällöin on vasta syytä juhlia.

Enemmän aiheen taustoista mm. artikkelissani “Kosovo March/February 17th: pogrom and its Prize”

Viime yönä (26/11/2008) Suomen aikaa YK:n turvaneuvosto hyväksyi pääsihteerin Kosovo-raportin joka viimeinkin mahdollistaa EU:n laki & järjestys operaation - EULEX’in - aloittamisen.  Päätöksen taustalla oli YK:n ja Serbian neuvottelema kuuden kohdan ohjelma yhteistyöstä jonka perusedellytyksenä oli päätöslauselman 1244 kunnioittaminen ja EU:n operaation toteutus YK:n alaisuudessa ja statusneutraalina.

Kosovon albaanihallinto vastusti hanketta ja esitti viime viikolla oman julistuksenomaisen neljän kohdan ohjelmansa.  Tämä ohjelma yhdessä ns. Ahtisaaren suunnitelman kanssa päätyisiis nyt ansaitsemaansa paikkaan eli paperikoriin.

Päätös vienee viimeisenkinuskottavuuden Kosovon yksipuolisesti julistamalta itsenäisyydeltä.  Valtion perusedellytyksiinhän voisi lukea suvereniteetti määritellyllä alueella sekä valtiollisten rakenteiden olemassaolo.  Provinssi on käytännössä miehitetty Natojoukoin, laki ja turvallisuusasiat ovat noin 2000 ulkomaalaisen käsissä, kansainvälinen hallinnoijajoukko seuraa muita sektoreita ja pohjoisosiin albaanihallinnolla ei ole mitään asiaa.

Kun vielä otetaan huomioon, että Kosovon vienti kattaa noin 5 % tuonnista on myös taloudellinen perusta provinssissa olematon.  Monet muut autonomiset alueet tai näennäisvaltiot omaavat jo nyt paljon paremmat edellytykset itsenäisyyteen.  Esimerkiksi Transndistria - itsenäisenä jo liki 18 vuotta Moldovasta - omaa täyden oman alueen hallinnan, omaa kaikki omat valtiolliset rakenteet ja vie lki sataan maahan kymmenkertaisen määrän tavaraa kosovoon verrattuna väestän ollessa vain neljännes tästä.

Käyrtännölisintä Kosovossa saattaisi olla painopistesiirto sotilas- ja poliisihallinnosta talouden kehittämiseen.  Mikäli Pristina ja Belgrad pääsevät jatkossa suoriin keskinäisiin neuvotteluihin lienee mahdollista, että myös kv. protektoraatin itsehallinto kehittyy valittavaan suuntaan ja paikallisissa käsissä.

Kosovon statusasiasta halukkaat voivat lukea lisää esimerkiksi BalkanBlogistani

Olli Kivisen (HS:n vieraskynäpalsta 28.10.2008) esiinnostaman siviilikriisinhallinta -teeman merkitys korostuu jatkossa entisestään vanhojen virheiden korjaamisen ja uusien konflktien hallinnan takia. Onnistuneen toiminnan lähtökohtana haluan painottaa kahta mielestäni tärkeää elementtiä - toimintaympäristön analysointia ja osallistuvuutta paikallisesta näkökulmasta.

Jugoslavian hajoamissodat ovat hyvä oppitunti molempien elementtien tarkasteluun. Titon kuoltua nationalistiset liikkeet alkoivat purkautua aluksi Kosovossa, jossa albaanit ryhtyivät käyttämään enemmistöasemaansa serbien ajamiseksi pois alueelta. Osin taloudelisten syiden ja osin painostuksen ansiosta serbejä muuttikin alueelta pois noin 50.000. 1990-luvulla Jugoslavian tasavallat alkoivat irtaantua ja yhteenotot raaistuivat.

Länsivallat katsoivat hyödylliseksi liittoutua 1990-luvun alussa separatistien kanssa osin omista intresseistään osin separatistien onnistuneen propakandan ansiosta. Tuloksena oli serbien aggressioiden suurentelu ja irtautujien tekemistä hirmutöistä vaikeneminen mm. Kroatian suorittaessa etnistä puhdistusta itä-Kroatiassa ja Krajinassa.

Bosnia

Bosnian sodan aikana 1990-luvun puolivälissä länsivaltojen liittoutuminen muslimikapinallisten kanssa korostui edelleen. Tällöin myös median hyväksikäyttö sai uudet mittasuhteet länsituen oikeuttamiseksi. Bosnian muslimijohto esimerkiksi laskeskeli yhdessä jenkkivaikuttajien kanssa, että 8.000 kuollutta olisi riittävän suuri luku tuen varmistamiseksi.

Srebrenicassa toiminut mujahedeen prikaati oli jo tappanut 2.000-3.000 serbisiviiliä ja esitellyt länsilehdistölle irtileikattuja serbipäitä sekä korillisen tapetuilta poistettuja silmiä. Tämä ei ymmärrettävästi tuonut myötätuntoa - tarvittiin kansanmurha. Prikaati vetäytyi alueelta, serbit tulivat tilalle ja kostivat terroristeiksi epäilemilleen muslimimiehille. Luku 8.000 tapettua levitettiin länsilehdistöön, samalla levitettiin myöhemmin lavastetuiksi todetut keskitysleirikuvat ja suurenneltiin muslimien tappiolukuja aina 200.000 asti.

Jälkeenpäin luvut tarkentuivat murto-osaan esitetyistä, Srebrenicassakin on löydetty vain 2.000 ruumista, osa näistä jo vuosia aiemmin kuolleita, osa kuolleiksi nimetyistä koko jälleensyntymisen myöhemmin jne , mutta tavoite saavutettiin ja loppu olikin historiaa.

Kosovo

Kosovossa hyväksihavaittua ohjailevaa toimintalinjaa (serbit kansanmurhaajia, albaanit viattomia uhreja) ja median vedätystä jatkettiin. USA lähetti tarkkailijaksi aiemmin keski-Amerikassa kuolemanpartioita tukeneen asiamiehensä William Walkerin, jonka ehtävänä oli löytää tekosyy asioihin puuttumiseksi. Racakista löytyikin - alueella tapahtuneiden yhteenottojen jälkeen - “sopiva”, ehkä lavastettu, noin 40 henkilön joukkohauta, Walker julisti kansanmurhaa. Pommitukset alkoivat ja päättyivät Ahtisaaren annettua presidentti Milosevicille ultimaatumin ja kertoessa että hänen toimeksiantajansa aloittavat rypälepommitukset Belgradiin tappaen 500.000 henkilöä viikossa.

Siiilikriisinhallinnan perusongelma

Konfliktin jälkien korjaamiseksi sekä Bosniassa että Kosovossa aloitettiin siviilikriisinhallintaoperaatiot. Molemmissa taustalla oli vaikuttamassa toisaalta länsimediassa luotu tarkoitushakuinen kuva toimintaympäristöstä ja toisaalta mm. EU:n ja YK:n kabineteissa luotu mielikuva tulevasta uudesta uljaasta maailmasta.

Siviilikriisinhallinta sekä kärsi alusta saakka kahdesta perusongelmasta - luodusta puolueellisesta ennakkoasenteesta ja toimintaympäristön tuntemattomuudesta. Toimintojen osalta tämä tarkoitti suunnittelua länsivaltojen ihanteista ja tarpeista lähtien. Operaattoärit eivät ymmärtäneet historiakäsityksen Balkanilla poikkeavan melkoisesti länsi-Eurooppalaisista ihanteista, etniset ristiriidat olivat vuosisataisia, hallinto omasi sekoituksen bysanttilaista ja kommunistista lisäväriä.

Siviiliriisinhallinnasta on nyt 8-13 vuoden kokemus Balkanilla. Bosniasta luotiin keinotekoinen etnisten linjojen mukaan luotu kyhäelmä jota noin 180 ministeriä on länsikonsultien johtamina yrittänyt kehittää valtioksi. Nyt kyseinen rakennelma on hajoamassa ja jopa kroaattien ja muslimien jännitteet ovat laukeamassa.

Kosovon asemaa yritti selvittää Ahtisaari johtamissaan neuvotteluissa 2005-2006. Hänen rajoitteenaan oli ensinnäkin henkilökohtainen ennakkoasenne ja puolueellisuus ja toisaalta kontaktiryhmän antamat rajoitteet, joten tuloskin oli mahalasku. Myöhemmin ns. Troikan vetämissä neuvotteluissa tuotiin jo esiin useita vaihtoehtoisia autonomiamalleja, mutta albaanien ei tarvinnut niistä neuvoteltua Yhdysvaltain ehdittyä jo ennakkoon lupaamaan albaaneille itsenäisyyden.

Kosovossa kansainvälisen yhteisön hallinto on täysin sekaisin EU:n erityisedustajan, EU komission delegaatiojohdon, Eulex operaation ja KFOR jukkojen johdon vääntäessä kättä keskenään ja YK:n edustajan kanssa siitä kuka tekee mitäkin ja millä alueilla. Samalla alueen separatistihallinto kuvittelee omaavansa itsenäisen valtion ainakin albaanienemmistöisillä alueilla jäljellä olevien serbienemmistöisten alueiden jatkaessa eloaa Serbiaan integroituneena kuten ennenkin.

Ihanteet vs. todellisuus

Mitä tulee länsimaisiin ihanteisiin puolenvalinta 1990-luvun puolivälissä on edesauttanut radikaalin islamin maihinnousua aiemmin sekulaarisella Balkanilla. Aiemmin USAn luomat yhteydet Al Qaidaan ja muihin terroristijärjestöihin ovat vaikeasti murrettavissa liittolaisten luotua nyt toiminnoilleen turvasataman isäntiensä suojeluksessa.

Balkanin sotien seurauksena suurin pakolaisongelma on Serbiassa, jossa Kroatiasta paenneet eivät vieläkään ole voineet palata kotiseuduilleen ja Kosovosta paeneetkaan eivät palaa huolimatta otsikkoihin yltävistä jälleenrakennusohjelmista. Ironista länsi-ihanteiden toteutumisen suhteen on, että Kosovon monikulttuurisin osa on pohjois-Mitrovica, jossa siviilikriisinhallinnon toimet ovat vähiten vaikuttaneet.

Jälkiviisaus on tietysti helppoa, mutta jo 1980 ja 1990-luvuilla useat länsimaisetkin reportterit ja konfliktintutkijat omasivat käsityksen alueen tarpeista ja erityispiirteistä (ks. esim rauhantutkija Jan Obergin kirjoituksia ja the Transnational Foundation for Peace and Future research’in arkistoja). Heidän ajattelutapansa ei kuitenkaan ilmeisesti sopinut yhden asian liikkeeksi valjastetun valtavirtamedian ja yksipuolisen totuuden valinneen länsihallinnon viitekehykseen.

Asioiden ja prosessien taustat alkavat nyt vuosien kuluttua selkiintyä aiempien toimijoiden kertoessa vapaasti todellisuudesta. Tänä vuonna mm. Haagin tribunaalin aiempi pääsyyttäjä Carla del Ponte ja puhenainen Florence Hartmann ovat jo järkyttäneet aiempia käsityksiä, samoin myös kuolinsyytutkija Helena Ranta on tuonutlsäväriä vanhoihin “totuuksiin”. Itse siviilikriisinhallinnan problematiikasta Balkanilla ilmestyi myös aiemman työtoverini Ian King’in kirja “Peace at any Price”, joka hyvin kuvaa kenttätyön kaoottisuutta hienojen ihanteiden ristitulessa.

Itse olen pyrkinyt valottamaan Balkanin tapahtumia BalkanBlogissani - http://arirusila.wordpress.com - joka sisältää myös suppean dokumenttikirjaston ja linkkilistan aihealueeseen.

More my articles from Balkans and Caucasus one may find from my Archives:BalkanBlog.