Ari Rusilan BalkanBlog

Suomen tiedotusvälineissä jäi melko vähäiselle huomiolle Kroatian väistyvän presidentin - Stjepan Mesic’n - kannanotto 20.1.2010 Bosnia-Herzegovinan tilanteeseen. Bosnia-Herzegovinan toisen entiteetin - Serbitasavallan - pääministeri Milorad Dodik on suunnittelemassa kansanäänestystä tasavallan irrottamiseksi itsenäiseksi valtioksi.

Stjepan Mesic kertoi Kroatian medialle seuraavaa:

“If Milorad Dodik scheduled a referendum for secession of Republika Srpska from Bosnia and if I were the president…I would send the army,” Mesic said during an informal meeting with journalists, Novi List reported. He added he would ‘break the Bosnian Serb region in half’.

On melkoisen raflaavaa, että v. 2009 Natoon liittyneen ja pikapuoliin seuraavaksi EU jäsenmaaksi astuvan valtion päämies uhkaa hyökätä asevoimin naapurivaltioon kenenkään kutsumatta, tehdä mieleisiään aluejärjestelyjä ja vielä vaikuttaakseen demokraattiseen äänestysmenettelyyn.

Olen aiemmin todennut Bosnian olevan hajoamistilassa (taustoja artikkelissa “Bosnia Collapsing?” ). Koko (näennäis)valtiohan on Daytonin rauhansopimuksen pohjalta luotu keinotekoinen rakennelma, jota kansainvälinen yhteisö on nyt väkinäisesti pitänyt pystyssä liki 15 vuotta. Valtio koostuu kahdesta entiteetistä: Serbitasavallasta ja bosniakkien ja kroaattien muodostamasta federaatiosta. Etnisten ristiriitojen yhä vallitessa erityisesti Serbitasavalta haluaan etäisyyttä keskushallintoon kun samalla keskustellaan myös kansainvälisen “kenraalikuvernöörin” toimiston lakkautuksesta ja valtion itsenäisestä elämästä.

Serbitasavallan ja myös Serbian johto ovat luonnollisesti tuominneet naapuripresidentin sotakiihkoilun. Merkittävämpää on, että Mesic’n noin kuukauden kuluttua korvaava uusi presidentti – Ivo Josipovic – kielsi uskovansa sotilaallisiin ratkaisuihin todeten Voice of America’lle

“Problems must always be solved through negotiations and with the agreement of all interested parties,”.

Tulevan presidentin lausunto on hyvin linjassa hänestä saamani myönteisen kuvan kanssa ja Balkanin edes hataran vakauden säilyttämiseksi hän toivottavasti säilyttää linjansa nationalistien paineissa. (Arvioni Kroatian uudesta presidentistä “Croatians voted for Change”)

Lukaisin juuri Times’sta Turkin ulkoministerin Englannin vierailulla antamia haastatteluja. Turkki tarjoutui rooliin, jota pitkään olen kaivannut EU:lta. Tässä pätkä:

“Turkey was ready to try to persuade the Taleban to end the violence and take part in elections. Ankara’s aim is to repeat its success in 2004 in convincing alienated Sunnis in Iraq to end their boycott of the elections to give them a voice in the Shia-dominated Government. The approach by Turkey, whose own population is predominantly Sunni, had worked in Iraq and must be repeated by Nato in dealing with the Taleban in Afghanistan, Mr Davutoglu said. This was more important than the question of how many troops Nato should deploy or what military aid would be given to the Karzai Government.”

Juuri tästä mielestäni pitäisi olla kysymys eikä siitä, että EU maat lamaantuneina odottavat viisautta tulevan jenkeistä ja sitten pohtivat montako sotilasta USAn tueksi pitäisi lähettää.

Hyvien välien säilyttäminen hyväksymällä epämääräisin motiivein valittu yksisilmäinen strategia ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa EU:n kyvyistä nykykonfliktien lieventämisessä (Epämääräisillä motiiveilla viittaan viittaan aiemminkin mainitsemaani sotateollisen kompleksin vaikutusvaltaan USAn ulkopolitiikassa, joista enemmän esim jutussa “Will Coin work in Afghanistan“   ja vaihtoehtostrategioista esim jutussa “Afghanistan - to be or not“)

Yksi Espanjan puheenjohtajakauden aikana esiinnouseva kysymys on pysyvämpien ratkaisujen etsintä Balkanilla. Ignacio de Palacio Espana, Espanjan lähettiläs Belgradissa totesi Blic-lehdelle seuraavaa:

Jemenin ulkoministeri Abu Bakr al-Qirbi varoitti hiljattain Washington Post’n haastattelussa, että USA

“should learn from its experiences in Pakistan and Afganistan and not repeat the mistakes in Yemen, both in dealing with the government of Yemen and confronting al-Qaeda. The United States and other Western powers, he said, need to provide long-term economic development to reduce poverty and raise educational standards, which can help combat terrorism in a more effective fashion than just using military force.”

Tässä on mielestäni asian ydin joka usein näyttää unohtuvan sotateollisen kompleksin ajaessa omia kvartaalibonuksiaan. Toivottavasti EU tahollaan ymmärtää, että Jemissäkin ratkaisuun tarvitaan ongelmien ymmärtämistä sosiologisista, uskonnollisista, klaani ja poliittisista näkökulmista.

Myös mahdollisessa siviilikriisinhallinnassa tulisi välttää aiemmin Balkanilla - mm Bosnia-Herzegovinassa ja Kosovossa - tehdyt virheet siinä mielessä, ettei paikallisiin olosuhteisiin pyritä väkisin juurruttamaan Washingtonin ja Brysselin kabineteissa ylevästi muotoiltuja ihanneyhteiskunnan malleja.  Paikallisen arvomaailman huomioonottaminen on keskeistä paikallisen sitoutuvuuden varmistamiseksi kehityspolitiikassa.

Yksi tekijä on myös liioittelun välttäminen eli terrorismin vastaista kamppailua käytetään Jeminissä myös sisäpoliittisena välineenä presidentin yrittäessä siirtää jo yli 30-vuotista valtaansa pojalleen leimaamalla opposiotiota al Qaedan tukijoiksi. Koko kamppailu on nuorallatanssia hallituksen, klaanijohtajien ja muiden sosiaalisten ryhmien kesken jossa al Qaedan rooli ehkä sittenkin on lähinnä välineellinen.

Laajemmin kriisinhallinnan ongelmista mm artikkelissani “Will COIN work in Afghanistan?“.

Nyt kun Afganistanissa jälleen haetaan sotilaallista (pessimistinen ennakointini Obaman strategiapuheen sisällöstä) ratkaisua olisi ehkä hyvä palauttaa mieliin pari vuotta vanha CBS dokumentti – “Bombing Afghanistan” - jossa hieman vertaillaan venäläisten aiempaa ja jenkkien nykyistä käytäntöä Afganistanissa. Pari otetta:

“During the Russian invasion we haven’t heard of 10 members of one family being killed by Russians in one incident. But the Americans did that,” a villager remarked.

These Afghans, like many others, are trying to decide whether to support the U.S.-backed government. We expected anger, but we didn’t expect this.

“We used to hate the Russians much more than Americans,” the villager replied. “But now when we see all this happening, I am telling you Russians behave much better than the Americans.”

Kirjoituksessani “Afganistan – to be or not” käsittelen nykyvaihtoehtoja hiemen laajemmin ja kiteytin vastauksen seuraavasti:

“My conclusion is that the core question is not in or out. I would see the word with as best practice for future relations between U.S./EU and Afghanistan.”

Mielestäni diplomaattiset ratkaisut ovat jääneet vain USAn sanelemien ratkaisumallien alle. Siksi näkisin mielelläni keskustelua pari päivää sitten Venäjän presidentti Medvedev kansainvälisen politiikan kentille lähettämästä luonnoksesta Euroopan turvallisuussopimukseksi. Mielestäni luonnos – löydettävissä Kremlin sivuilta - on melko simppeli ja sille tulisi antaa mahdollisuus; sen olisiko uusi sopimus parempi kuin olemassaolevien järjestelmien paikkaus voisi aika näyttää.

Puheessaan 20.10.2009 Serbian parlamentissa Venäjän presidentti Medvedev tiivisti seuraavasti:

Preparing and signing a European Security Treaty could be a starting point for creating a common security zone in the Euro-Atlantic region, and would provide equal and reliable guarantees to all states.

Enpä panisi vastaa em ajatusta – kiinnostaisi tietää löytyykö EU:n uloministereiden piiristä yhtään innostusta mainittuun aloitteeseen. Itse innostuin siitä Medvedejevin Helsingin yliopiston puheen jälkeen blogikirjoituksessani varsinkin kun uusi energiasopimus oli yksi puheen komponenteista ja olen edelleen samaa mieltä lopputoteamukseni kanssa

Two last decades have been giving many bad practices which – if copied – can make Europe with surrounding regions more unsecure. I think that now it is time at least discuss about lessons learned, develop and copy better practices. Will the outcome be a new structure or updated old one shall be seen but even more important is to start process itself.

Keskustelussa Suomen osallistumisesta Afganistanin operaatioon on hämmästyttävää ero julkilausuttujen päämäärien ja todellisten tavoitteiden välillä. En voi uskoa, etteikö Suomen poliittinen johto tiedä Yhdysvaltain motiiveja mm Afganistanin suhteen, sillä ne ovat luettavissa jo osin julkisistakin asiakirjoista sekä tarkastelemalla lähihistoriaa.

Keskeinen tekijä USAn intressien ymmärtämiseksi on kongressin v. 1999 hyväksymä ns. Silkkitiestrategia”, joka määrittelee maan taloudelliset ja strategiset tavoitteet itäiseltä Välimereltä keski-Aasiaan ulottuvalla “korridorilla”. “Silkkitietiestrategian” osana USA synnytti ns. GUUAM (Georgia, Ukraina, Uzbekistan, Azerbaitsan, Moldova) ryhmän v. 1999 edistääkseen läntisiä energiaintressejä ns. Eurooppa-Kaukasus-Aasia kuljetusreitillä samalla blokaten Venäjä ulos Kaspianmeren alueen öljy- ja kaasuesiintymistä. Venäjän vahvistuminen ja vastatoimet kuitenkin ovat käytännössä nyt lamauttaneet mainitun ryhmän. Tästä taustasta lisää kirjoituksessani “Is GUUAM dead?”.

Vuonna 2006 USAn senaatti ajantasaisti “Silkkitiestrategiaa” sisällyttämällä USAn energiaintressit yhdeksi keskeisimmistä syistä maan läsnäololle Afganistanissa. Pari otetta ajantasaistuksesta (lähde U.S Senate May 4^th 2006: A bill to update the Silk Road Strategy Act of 1999)

Consistent with the purposes of the Overseas Private Investment Corporation, it is the policy of the United States to promote and protect the interests of United States businesses and investments in Central Asia and the South Caucasus

Extensive trade relations with the energy-producing and energy-transporting states of Central Asia and the South Caucasus will enhance United States access to diversified energy resources, thereby strengthening United States energy security, as well as that of energy consumers in developed and developing countries.

Strategian menestyksekäs toteutus edellyttää “Eur-Aasian väylän” militarisointia öljy- ja kaasuesiintymien varmistamiseksi ja putki- ja kauppaväylien turvaamiseksi. Militarisointi on lähinnä suunnattu Venäjää, Kiinaa ja Irania vastaan. Al-Qaedaan tai Osama bin Ladeniin ei strategian versioista juuri löydy viitteitä – USAn kaupan ja investointien kehittämiseen/turvaamiseen viitteitä sen sijaan on lukuisia.

Kiinnostava sattuma lisäksi on Afganistanin joukkojen lisäysvaatimuksen ajoittuminen hiljattain julkistettuun maakaasuesiintymään eteläisessä Turkmenistanissa. Tämä kohottaa suunnitellun “TAPI” (Turkmenistan, Afganistan, Pakistan, Intia) maakaasulinjan merkitystä entisestään.

Suomessa ja joskus Yhdysvalloissakin Afganistanin operaatiota on perusteltu demokratian levittämisenä, ihmisoikeuksilla, sotana terrorismia vastaan. Mainitut tavoitteet saattavat palvella markkinointipuheena jolla peitellään todelliset tavoitteet. Afganistaniin joukkoja lähettävien maiden kansalaiset eivät välttämättä hyväksyisi tappioita vain energiayhtiöiden ja sotateollisen kompleksin johtajien bonusten kerryttämisen takia.

Enemmän aihepiiristä esimerkiksi seuraavissa artikkeleissani:

• New player in Caspian Sea Power Corridor

• Karzai’s administration worse than Taliban

• Russia’s new Security and Energy Initiatives

• Powerplay behind the New Cold War