Ari Rusilan BalkanBlog

Tänään Serbiassa vietettiin viimeisen pogromin kuudetta vuosipäivää. Kyse on 17.3.2004 kulminoituneesta etnisestä puhdistuksesta, jossa vielä Kosovossa olleita serbejä pyrittiin albaanienemmistön taholta karkoittamaan asuinsijoiltaan. Muutaman päivän aikana 4.000 serbiä ajettiin pakosalle, 935 serbien asuntoa tuhottiin samoin kymmenkunta koulua ja terveyskeskusta ja lisäksi 35 ortodoksikirkkoa poltettiin.

Pogromi pitkälti sementoi Naton pommitusten jälkeisen pakolaisongelman Serbiassa (oikeampi termi “internally displaced persons” UNHCR:n mukaan). Kesällä 1999 liki 200.000 serbiä pakeni Kosovosta ja kansainvälisen hallinnon ainakin muodollisena tavoitteena oli kaikkien Kosovosta 1999 paenneiden kotiinpaluu. Albaanit palasivat, serbit eivät. Maaliskuun 17. jälkeen kotouttamisohjelmat kokivat täydellisen haaksirikon. (Länsi-Balkanin pakolaisista enemmän artikkelissani “Forgotten Refugees – West Balkans”

Muutoinkin Kosovon tapahtumat maaliskuussa kuusi vuotta sitten antavat masentavan kuvan kansainvälisen siviilikriisinhallinnan toteutuksesta. Kansainvälinen hallinto oli lähettänyt vuosikausia optimistisia raportteja mittavasta kehityksestä alueella oikeuttaakseen olemassaolonsa, ylennyksensä ja miljardien eurojen haaskauksen Kosovossa. Yhteydet paikallisväestöön olivat siirtomaatyyliin olemattomat ja tiedustelutiedon puuttuessa maaliskuun mellakat tulivat täytenä yllätyksenä. Vastausta lisäksi hidasti St.Patric’n päivän juhlien osuminen samaan ajankohtaan jolloin useat kansainvälisen yhteisön johtohenkilöt olivat tavoittamattomissa, päissään tai krapulassa tyhjennettyään sammioittain viskiä ja Guinnessiä.

Pari vuotta aiemmin kansainvälinen yhteisö määritteli kehitystyönsä strategian sanoin standardit ennen statusta, jonka tavoitteena oli saavuttaa provinssin hallinnolle ja palveluille minimitaso ennen siirtymistä keskusteluihin alueen “lopullisesta” hallintomuodosta. Pian ylevät lausumat lieventyivät muotoon standardit ja status ja viimeistään 2005 oli selvää, että standardit voidaan heittää samantien roskakoriin – paine statuksen ratkaisuun oli liian kova. Maaliskuun 17 kuusi vuotta sitten teki selväksi, että Kosovo monikansallisena yhteisönä voidaan ehkä lopullisesti unohtaa.

Enemmän aiheesta aiemmassa kirjoituksessani “Kosovo March/February 17^th: Pogrom with Prize”

Suomen tiedotusvälineissä jäi melko vähäiselle huomiolle Kroatian väistyvän presidentin - Stjepan Mesic’n - kannanotto 20.1.2010 Bosnia-Herzegovinan tilanteeseen. Bosnia-Herzegovinan toisen entiteetin - Serbitasavallan - pääministeri Milorad Dodik on suunnittelemassa kansanäänestystä tasavallan irrottamiseksi itsenäiseksi valtioksi.

Stjepan Mesic kertoi Kroatian medialle seuraavaa:

“If Milorad Dodik scheduled a referendum for secession of Republika Srpska from Bosnia and if I were the president…I would send the army,” Mesic said during an informal meeting with journalists, Novi List reported. He added he would ‘break the Bosnian Serb region in half’.

On melkoisen raflaavaa, että v. 2009 Natoon liittyneen ja pikapuoliin seuraavaksi EU jäsenmaaksi astuvan valtion päämies uhkaa hyökätä asevoimin naapurivaltioon kenenkään kutsumatta, tehdä mieleisiään aluejärjestelyjä ja vielä vaikuttaakseen demokraattiseen äänestysmenettelyyn.

Olen aiemmin todennut Bosnian olevan hajoamistilassa (taustoja artikkelissa “Bosnia Collapsing?” ). Koko (näennäis)valtiohan on Daytonin rauhansopimuksen pohjalta luotu keinotekoinen rakennelma, jota kansainvälinen yhteisö on nyt väkinäisesti pitänyt pystyssä liki 15 vuotta. Valtio koostuu kahdesta entiteetistä: Serbitasavallasta ja bosniakkien ja kroaattien muodostamasta federaatiosta. Etnisten ristiriitojen yhä vallitessa erityisesti Serbitasavalta haluaan etäisyyttä keskushallintoon kun samalla keskustellaan myös kansainvälisen “kenraalikuvernöörin” toimiston lakkautuksesta ja valtion itsenäisestä elämästä.

Serbitasavallan ja myös Serbian johto ovat luonnollisesti tuominneet naapuripresidentin sotakiihkoilun. Merkittävämpää on, että Mesic’n noin kuukauden kuluttua korvaava uusi presidentti – Ivo Josipovic – kielsi uskovansa sotilaallisiin ratkaisuihin todeten Voice of America’lle

“Problems must always be solved through negotiations and with the agreement of all interested parties,”.

Tulevan presidentin lausunto on hyvin linjassa hänestä saamani myönteisen kuvan kanssa ja Balkanin edes hataran vakauden säilyttämiseksi hän toivottavasti säilyttää linjansa nationalistien paineissa. (Arvioni Kroatian uudesta presidentistä “Croatians voted for Change”)

Viime viikonloppuna Kroatia sai uuden presidentin tilanteessa, jossa maa on aloittamassa finaalikierroksensa EU jäsenyyteen. Valittu sosialidemokraatti Ivo Josipovic – juristi ja klassisen musiikin säveltäjä - on jo aloittanut muutoksen etsimällä liennytystä naapureihinsa. Sekä Kroatia että Serbia ovat haastaneet toisensa kansainväliseen oikeuteen -90-luvun kansanmurhista. Nyt tuleva presidentti on jo ehättänyt ehdottamaan oikeudenkäynneistä luopumista ja asioiden selvittelyä suorin keskusteluin. Kannatettava periaate muutoinkin mielestäni.

Yksi oikeusjuttu on vielä EU jäsenyyden tiellä. ICTY nimittäin haluaisi saada käsiinsä Kroatian armeijan dokumentteja koskien erityisesti operaatio Stormiin liittyviä sotarikoksia. Kyseessähän oli kroaattien toteuttama n. 200 000 serbin etninen puhdistus Krajinan alueelta. Olenpa muuten tavannut viimeksi viime kesänä näitä pakolaisia Belgradissa eli lähes 15 vuotta mennyt eikä paluusta tietoakaan. (Lisää aiheesta esim. Artikkeli “Operation Storm – forgotten pogrom”- mikäli linkki ei aukea niin artikkeli löytyy pääsivun - Ari Rusila’s BalkanBlog - elokuun 2008 arkiston kautta.)

Kroatian EU-myönteisen presidentin valintaan liittyy myös siinä mielessä ironiaa, että länsi-Balkanin asukkaista galluppien mukaan kroaatit ovat EU vastaisimpia ja vain 29 % pitää liittymistä hyvänä asiana. Vielä ironisempaa on, että länsi-Balkanin ihmisistä kroaatit tuntevat olevansa parhaiten informoituja EU:sta. Joka tapauksessa uskon, että hra Josipovic antanee merkittävän panoksen Kroatian sisäisten ja ulkoisten jännitteiden purkamiseen.

Yksi Espanjan puheenjohtajakauden aikana esiinnouseva kysymys on pysyvämpien ratkaisujen etsintä Balkanilla. Ignacio de Palacio Espana, Espanjan lähettiläs Belgradissa totesi Blic-lehdelle seuraavaa:

EU maiden ulkoministerit kokoustivat ensi kertaa 7.-8.12.2009 uuden EU:n ulkoministerin johdolla. Ilahduttavaa että Brysselissä tehtiin jo hyviä päätöksiäkin eikä vain rupateltu. Yksi tällainen oli Serbian vapaakauppasopimuksen hyväksyntä jota hollantilaiset onnistuivat viivyttämään yli 1,5 vuotta.

Ihmettelen mikä on Makedonian nimikiistan takana. Miksi ei esimerkiksi käytetä samaa menettelyä kuin tähän asti jolloin YK:ssa käytetään FYROM termiä (Former Yugoslav Republic of Macedonia) mutta kahdenvälisissä suhteissa jätetään FY pois kuten 120 Makedonian tunnustanutta maata on jo tehnyt.

Muistelen, että jo vuonna 1995 FYROM ja Kreikka keskenään sopivat, että Makedonia poistaa lipustaan yhden silloisen symbolin (Vergina Sun) ja Kreikka puolestaan lupasi olla vastustamatta Makadonian pääsyä mihinkään kansainväliseen orgaisaatioon niin kauan kuin käytetään FYROM termiä. Eikö tämä sopimus siis olekaan voimassa?

“Suomi korosti Kosovon tunnustaessaan demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta, ihmisoikeuksien ja Kosovon kaikkien yhteisöjen kunnioitusta. Näitä arvoja tulee kunnioittaa” totesi UM Stubb 16.10.2009 kansainvälistä oikeutta ja politiikkaa käsittelevässä puheessaan. Yksi kansainvälisen oikeuden ja reaalipolitiikan suhteita mittaava prosessi käydään joulukuussa Haagissa pidettävässä kansainvälisen oikeuden ( International Court of Justice, ICJ) istunnossa. Aiheena on YK:n yleiskokouksen oikeudelta pyytämä kannanotto Kosovon yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen laillisuudesta. (Enemmän artikkelissani “UN sending Kosovo case to ICJ”)

Mainittakoon YK:n yleiskokouksen päätöksen syntyneen aikoinaan äänin 77 puolesta ja kuusi vastaan Albanian, Marshall saarten,Mikronesian Palau ja Naurusaarten vastustaessa Yhdysvaltojen tuella Serbian aloitetta. 74 valtiota – mm Suomi – ei ottanut asiaan kantaa.

Joulukuun alussa pidettävässä kuulemisessa EU:n jäsenmaista Espanja, Romania ja Kypros ovat päättäneet esittää Kosovon itsenäistymistä laittomana pitävät kantansa samoin kuin mm. Venäjä, Kiina ja luonnollisesti Serbia.

Kosovo nyt

Artikkelissani “Kosovo Update” - kiteytän provinssin tilannetta seuraavasti:

The outcome today is a quasi-state with good change to become next “failed” or “captured” state if international community does not firm its grip in province. Today’s Kosovo is already safe-heaven for war criminals, drug traffickers, international money laundry and radical Wahhabists – unfortunately all are also allies of western powers.

Kansainvälisten raporttien mukaan (ks. esim em artikkelini) vähemmistöjen tilanne on ns. itsenäisyyden myötä jopa huonontunut. Yhdestä räikeimmästä ilmiöstä kirjoitin myös artikkelin “UN death camps, EU money, local negligence“. Mainitulla leirillä Kosovovon nukkehallitus ei ollut vaivautunut vierailemaan liki vuosi valtaantulonsa jälkeen.

Olisiko nyt uudelleenarvioinnin paikka?

Kosovon itsenäisyyden tuki oli yksi USAn ulkopolitiikan hairahduksista, prosessissa jätettiin aluksi käymättä todelliset osapuolten väliset neuvottelut (Ahtisaaren vetämä hanke) ja viime vaiheessa (Troikan vetämät neuvottelut) albaaniosapuolella ei ollut tarvetta neuvotella koska USA oli lopputulemaksi luvannut itsenäisyyden. USA myös painosti liittolaisiaan tunnustamaan provinssin paikallishallinnon itsenäisyysjulistuksen, mutta siitä huolimatta kaksi kolmasosaa YK:n jäsenmaista on mainitun itsenäisyyden jättänyt tunnustamatta. Jotkut ovat sittemmin katuneet hätiköityä tunnustusta, esim ex liittokansleri Gerhard Schröder hiljattain totesi sen olleen karkea virhe, saman totesi myös USA:n entinen YK suurlähettiläs John Bolton.

Kun siis toiveajattelu Kosovon tunnustuksen myönteisistä vaikutuksista näyttää pikemminkin ottaa takapakkia voitaisiinko Suomessakin harkita hätiköiden tehdyn tunnustuksen peruuttamista. Kestävämpi ratkaisu löytynee paikallisten ilman ennakkoehtoja tai ulkoa määrättyä lopputulemaa käymien neuvottelujen ja kompromissin myötä - tällaisia neuvottelujahan ei vielä tähän päivään mennessä ole käyty (Ahtisaaren keskusteluissa useita vaihtoehtoja oli rajattu pois, Troikan vetämässä prosessissa puolestaan albaanien ei tarvinnut neuvotella koska jenkit olivat jo itsenäisyyden luvanneet).

Mielenkiinnolla odotan ensinnäkin uskaltaako Suomi prosessin kuluessa esittää kantaansa ja toiseksi noudattaa mahdollista ICJ:n linjausta mikäli se olisi Yhdysvaltain aiemman hallinnon näkemysten vastainen.

Näin Serbiaan tehtyjen Nato pommitusten vuosipäivänä on hyvä palauttaa mieleen pommitusten syitä ja seurauksia mm seuraavien tekijöiden suhteen:

• Laittomat pommitukset osaltaan murensivat kansainvälisen lain kunnioitusta, samoin yhdeksän vuotta pommitusten jälkeen loptkin kansainväliset sopimukset heitettiin länsivalloissa romukoppaan tunnustamalla Kosovon itsenäisyys.
• Ns. humanitaarinen interventio kärsi yksipuolisuudesta eikä hmanitaarisuuden nimissä lähetetty missio tehnyt mitään Kosovon albaanien kesällä 1999 jatkamalle etniselle puhdistukselle. Solloin ja myöhemmin poisajetut eivät vieläkään ole palanneet koteihinsa, Albaanipakolaiset palasivat pääosin jo 7-8 vuotta sitten.
• Nato on säilyttänyt immuniteettinsa sotarikostensa suhteen myös Balkanilla. Näistä rikoksista kärsitään edelleenkin. (Ks. esim. artikkelini uraanipommien tuhoista)
• Etnisiä puhdistuksia tehneitä ei juuri ole saatu tuomittua elleivät nämä sitten ole olleet niitä “pahoja” serbejä. Näin kävi ennen Kosovon sotaa, 1999 ja 2004 ja edelleen (Ks. esim. artikkelini “Pogrom with Prize“)
• Pommitusten päätteeksi YK pystytti väliaikaishallinnon joka lähti rakentamaan länsimaisia standardeja Kosovoon ennen provinssin statuksen määrittämistä; thetävän osoituttua muutamassa vuodessa mahdottomaksi alettiin 2004 puhua standardeista ja statuksesta; parin vuoden kuluttua tämäkin osoittautui ylivoimaiseksi, standardit heitettiin kv. lain ohella roskiin, länsivallat myönsivät albaaneille itsenäisyyden, loppuroskat työnnettiin EU:n syliin ja kv. hallinnosta on muodostunut organisatorinen sekamelska (Ks. esim. artikkelini “Kosovo still administrative Mess“)
  
• Lopputulemana on elinkelvoton näennäisvaltio, jota hallitsevat johtavien huumeklaanien johtajat/edustajat ja joka omaa erinomaiset mahdollisuudet tulla seuraavaksi epäonnistuneeksi tai kaapatuksi valtioksi kv. yhteisön lopulta onnistuessa exit-strategiassaan (Ks. esim. arikelini “Quadruple Helix- Capturing Kosovo“)
  

Kosovon maakunnan itsenäisyysjulistuksesta on kulunut vuosi. Onko vuodesta jäänyt julistuksen ohella muuta käteen kuin uusi lippu ja kansallishymni. Valitettavasti on: Yhdysvaltain päinvastaisista vakuutteluista huolimatta Kosovo ei ollut ainutlaatuinen erityistapaus - noin 5.000 etnistä ryhmää oli odottanut signaalia ettei kansainvälinen laki enää päde nykypäivän maailmassa. Westfalenin rauhasta 1648 kunnioitettu periaate alueellisesta suvereeniudesta, YK:n peruskirja, Helsingin julistus 1975 - kaikki lensivät ikkunasta ulos USA:n ja sen lakeijoiden avattua Pandoran laatikon.

Viime kesänä ja syksynä Kaukasiassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa ensimmäiset separatistit ehtivät jo hyödyntämään uutta kansainvälistä järjestystä, jatkoa seurannee tänäkin vuonna.

Entä Kosovo? Kansainvälinen yhteisö on onnistunut luomaan näennäisen valtion jota hoidetaan sekavan, rahaa haaskaavan kansainvälisen hallinnon toimesta. Paikalliset elimet voivat rauhassa keskittyä huumerahojen hankintaan ja pesuun EU:n delegaation, Eulex operaation, EU:n ja kansainvälisen yhteisön korkean edustajan, YK:n ja YK:n edustajan väänäessä tehottomasti kätä siitä kuka tekisi mitä ja missä. ETYJ, isommat yhteystoimistot, Nato ja luonnollisesti paikalliset seuraavat näytelmää sivusta.

Koska virheiden tunnustamiseen menee normaalisti kauan aikaa pysynee Kosovo jäädytettynä konfliktina vielä vuosia. Lopulta ehkä kansainvälinen yhteisö löytää muualtakin resursseja syöviä kriisejä ja paikalliset voidaan päästää sopimaan Kosovon tulevaisuudesta keskenään. Tällöin on vasta syytä juhlia.

Enemmän aiheen taustoista mm. artikkelissani “Kosovo March/February 17th: pogrom and its Prize”

Viime yönä (26/11/2008) Suomen aikaa YK:n turvaneuvosto hyväksyi pääsihteerin Kosovo-raportin joka viimeinkin mahdollistaa EU:n laki & järjestys operaation - EULEX’in - aloittamisen.  Päätöksen taustalla oli YK:n ja Serbian neuvottelema kuuden kohdan ohjelma yhteistyöstä jonka perusedellytyksenä oli päätöslauselman 1244 kunnioittaminen ja EU:n operaation toteutus YK:n alaisuudessa ja statusneutraalina.

Kosovon albaanihallinto vastusti hanketta ja esitti viime viikolla oman julistuksenomaisen neljän kohdan ohjelmansa.  Tämä ohjelma yhdessä ns. Ahtisaaren suunnitelman kanssa päätyisiis nyt ansaitsemaansa paikkaan eli paperikoriin.

Päätös vienee viimeisenkinuskottavuuden Kosovon yksipuolisesti julistamalta itsenäisyydeltä.  Valtion perusedellytyksiinhän voisi lukea suvereniteetti määritellyllä alueella sekä valtiollisten rakenteiden olemassaolo.  Provinssi on käytännössä miehitetty Natojoukoin, laki ja turvallisuusasiat ovat noin 2000 ulkomaalaisen käsissä, kansainvälinen hallinnoijajoukko seuraa muita sektoreita ja pohjoisosiin albaanihallinnolla ei ole mitään asiaa.

Kun vielä otetaan huomioon, että Kosovon vienti kattaa noin 5 % tuonnista on myös taloudellinen perusta provinssissa olematon.  Monet muut autonomiset alueet tai näennäisvaltiot omaavat jo nyt paljon paremmat edellytykset itsenäisyyteen.  Esimerkiksi Transndistria - itsenäisenä jo liki 18 vuotta Moldovasta - omaa täyden oman alueen hallinnan, omaa kaikki omat valtiolliset rakenteet ja vie lki sataan maahan kymmenkertaisen määrän tavaraa kosovoon verrattuna väestän ollessa vain neljännes tästä.

Käyrtännölisintä Kosovossa saattaisi olla painopistesiirto sotilas- ja poliisihallinnosta talouden kehittämiseen.  Mikäli Pristina ja Belgrad pääsevät jatkossa suoriin keskinäisiin neuvotteluihin lienee mahdollista, että myös kv. protektoraatin itsehallinto kehittyy valittavaan suuntaan ja paikallisissa käsissä.

Kosovon statusasiasta halukkaat voivat lukea lisää esimerkiksi BalkanBlogistani

Elokuun 4.päivänä 1995 Kroatian armeijan ja Bosnian puolustuskomitean joukot Franjo Tudjmanin komennossa hyökkäsivät johtavien länsivaltojen tuella serbien asuttamalle YK:n suoja-alueelle Krajinan alueella Kroatiassa. Neljännesmiljoonan serbin etniseen puhdistukseen kului vain muutama päivä. Tämä operaatio ”Storm’ina” tunnettu episodi vaikuttaa länsi-Balkanin elämään tänäkin päivänä tuoden samalla yhden vivahteen läntisen valtavirtamedian tarkoitushakuisesti luomaan yksipuoliseen kuvaan alueen tapahtumista.

Ennen operaatiota Krajinan hallintokeskuksen Kninin kaupungin asukkaista 90 % oli serbejä. Vain muutamassa päivässä tiet täyttyivät 250.000 Kroatian serbin pakolaiskolonnista. Kaikki eivät päässeet pakoon ja mm. Dokumentti-informaatiokeskus Veritas’in mukaan 2.000 serbisiviiliä tapettiin näinä päivinä. Kroatian Helsinkikomitea puolestaan arvioi operaatio Storm’in johtaneen 670 serbisiviilin teurastukseen.

Kroatian silloisen presidentti Tudjman’in mukaan operaatio ”Storm” onnistuneesti päätti etnisen puhdistuksen Krajinassa kuvaten myöhemmin Kroatian serbien pogromia Zagrebissa sotilaskoulun avajaisissa 14.12.1998 ylpeästi seuraavin sanoin: ”Olemme täten ratkaisseet serbikysymyksen! (Kroatiassa) ei ole enää 12 % serbejä eikä 9 % jugoslaaveja (lähinnä serbejä jotka väestölaskennoissa ilmoittivat kansalaisuudekseen jugoslaavi), kuten ennen.”

Kaiku natsi-Saksasta

Operaatiota pidettin tärkeänä osana serbikysymyksen lopullista ratkaisua. Ironista näissä sanavalinnoissa on niiden vastaavuus Saksassa toisen maailmansodan aikana käytettyihin koskien juutalaiskysymystä. Mainittuna aikana silloinen Kroatian (natsimielisen nukkehallituksen johtaja) johtaja Ante Pavelic pyrki kehittämään puhdasta Kroatian kansakuntaa mm. Jasenovac’in keskitysleirin avulla, jossa 300.000-700.000 serbiä ja koko joukko juutalaisia tapettiin muutamassa vuodessa.

Mediapeli

Balkanilla on monia tarinoita etnisistä puhdistuksista eri ajoilta. 1990-luvun läntinen valtavirtamedia on lähinnä kuvannut serbit sotarikollisina, jotka vallanhimossaan pyrkivät naapurialueidensa etniseen puhdistukseen. Tämä yksipuolinen tarkoitushakuinen ja propakandistinen kuva on vasta viime vuosina alkanut hiljalleen murentua kun virallisia tutkimusraportteja vuotaa julkisuuteen, kuvamanipulaatiot alkavat paljastua ja kun propakandavyöry-tyksen tarkoitusperät alkavat selvitä.

Mediapeli suosii yksittäisten tapahtumien esiinnostoa. Mielestäni on tärkeää istuttaa yksittäiset otsikot toisaalta historian jatkumoon, kontekstiinsa ja toisaalta niiden suhteeseen poliittisiin tarkoitusperiin, mediapelin propakandavaltteina. Balkanilla tuskin monenkaan päähän yht’äkkiä pälkähti idea lähteä teurastamaan naapureita – alueen on osuvasti kuvattu olevan ”elävää menneisyyttä” (Durham n. 80 vuotta sitten matkakirjassaan). Olennaista mielestäni on iskujen ja vastaiskujen jatkumo kautta vuosien ja vuosisatojen.

Seuraukset

Olen viime vuosina nähnyt Serbiassa pikkukaupunkien hotelleja täynnä pakolaisia Kroatiasta, Bosniasta ja Kosovosta. Samoin olen tavannut Kosovossa Kroatista paenneita serbejä – siis vielä jopa toistakymmentä vuotta etnisten puhdistusten tai kansalaisuusvainojen jälkeen. Tänä päivänä Serbiassa pakolaisten määrä lienee suurimpia Euroopassa (ehkä 5-10 % väestöstä määrittelyistä riippuen).

Yksipuolinen leimaaminen on mielestäni keskeinen syy siihen, että kun muissa länsi-Balkanin maissa kansainvälinen yhteisö on edesauttanut pakolaisten palaamista asuinsijoilleen, serbien osalta tätä apua on käytetty vähintääkin säästeliäästi. Samoin mustavalkoinen syyllistäminen vaikeuttaa paluuta vaikka edellytyksiä sille joskus pyrittäisiinkin luomaan.

Mieelstäni on ihmeellistä, että vielä nykyisessä tiedonvälitysympäristössä median vedätys onnistuu kuten kävi Balkanilla ja myöhemmin Irakissa. Toivon vain, että tutkiva tai vapaa journalismi tekisi työnsä monipuolisessa tiedonvälityksessä Iranin suhteen ettei siellä tapahtuisi pahempia ainakaan kuvan yksipuolisuuden takia.

AriRusila’s Blogarchive